Seminaarimäen Mieslaulajat eli Semmarit olivat Foster’s pääteltan ensimmäiset esiintyjät. Kuoro koostuu kahdestakymmenestäyhdestä eri-ikäisestä laulajasta. Pari ensimmäistä kappaletta yritin muistella, miksi pidinkään heistä. Kolmannen biisin kohdalla se muistui mieleeni.
Semmarit on aivan ilmiömäinen kuoro, joka osaa yhdistää hienon laulun, koko lavan täyttävän esityksen ja huumorin ennennäkemättömäksi showksi. Kuorosodan kuoroyritelmät olisivat kuin kalpeita haamuja Semmareiden vierellä.
Lavaliikkuminen, rekvisiitta ja ja eläytyvä esiintyminen on se juttu, joka tekee Semmareista ainutlaatuisen. Vaikka laulu on kaunista, ei esitys jaksaisi kantaa, jos miehet seisoisivat koko ajan vain paikallaan. Koreografiat ja varsinkin laulajien ilmeet tukivat täysin sanoituksia – välillä korostetun kirjaimellisesti.
Semmarit on tiivis kuoro, mutta biiseissä on aina myös soololaulajat. Soundin kannalta kuoron olemassaolo on kuitenkin olennainen. Missään vaiheessa ei kaipaa taustasoittimia, koska miesten äänet soivat itsessään niin hyvin. Toki lavalla nähtiin mm. kosketinsoittimet ja torvia, mutta ne olivat vain sivuosassa.
Keikan oma suosikkihetkeni oli Italia-parodia O lo anché. Siihen oli kerätty italialaisia fraaseja, jotka toimivat lähinnä suomeksi, ja koreografia oli samanlainen kuin missä tahansa italialaisessa balladissa. Kansainvälisyyttä osoitti myös toisen encoren Kärä-biisi, joka oli omistettu prinsessa Madeleinelle.
Ensimmäinen encore piti sisällään Semmareiden tunnetuimmat biisit Tainan ja Kaksi kättä hississä. Niiden aikana yleisö villiintyi täysin. Koko keikka oli niin hauska ja herttainen, että siitä ei voinut olla pitämättä. Valokuviin on miltei mahdotonta tallentaa koko kuoroa saati teltassa ollutta tunnelmaa.
Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti