16.8.2010

Hanna Pakarinen on Paperimiehen tytär

Hanna Pakarinen yllättää kaikki julkaisemalla uutta musiikkia. Hanna on viettänyt koko vuoden 2010 hiljaiseloa ja häntä on näkynyt harvakseltaan erilaisten kokoonpanojen vierailijana pitkin kevättä ja kesää.

Tänään aamulla Hanna oli Radio Novan aamuohjelmassa vieraana, jossa kuultiin ensimmäistä kertaa hänen uusi singlensä. Eikä yllätykset lopu tähän, Hannan uuden kappaleen taustalta löytyy säveltäjänä Teleksistäkin tuttu Markus Koskinen ja sanoituksesta vastaa Hanna itse. Ei kahta ilman kolmatta yllätystä, varmasti se suurin uutinen on, että kappale esitetään suomeksi ja kappale kantaa nimeä ”Paperimiehen tytär”. Kyseinen kappale on hyvin henkilökohtainen Hannalle.

Hanna itse kommentoi kotisivuillaan uutta musiikkiansa ”Noin puolitoista vuotta sitten sain rohkeutta ja varmuutta siirtyä ajatuksesta tekoihin. Halusin tehä levyn, missä kerron itse tarinat ihan juuri niinkuin mie maailmaa kattelen” ja ”välillä on tuntunut että tässä tehdään debyyttilevyä nyt”. Miksi nyt sitten neljän levyn jälkeen levy suomeksi? Hanna valoittaa kotisivumerkinnässään myös tätä, ”Mie oon itse aina ajatellut sen asian niin, että jos teen levyn suomeksi, niin haluan itse sen kirjoittaa. Ja tämä on ihan vaan omaa jääräpäisyyttä!”

Hannan koskettava kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan hänen uusilta kotisivuiltaan www.hannapakarinen.fi. Paperimiehen tytär -single julkaistaan digimyyntinä 30.8. ja samaa nimeä kantaa myös hänen suomenkielinen debyyttialbuminsa, joka julkaistaan tämän vuoden lokakuussa.

Hanna esiintyy Art Goes Kapakka -festivaaleilla tiistaina 24.8. Rytmi -ravintolassa Helsingin Kalliossa klo 21:30. Kyseinen konsertti on ensimmäinen, jossa Hannan uutta tuotantoa voi kuulla livenä. Kyseinen konsertti on hieman poikkeuksellinen, kyseessä on akustinen bändikeikka, eikä Hannan bändi ole aivan kokonaisuudessaan lavalla tuona iltana. Konserttiin on vapaa pääsy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki