30.10.2012

Live! Therapy? jakeli lääkettä syksyyn Tavastialla

Yleisö käyttäytyi melko maltillisesti, joskin pari crowdsurffaajaa uskaltautui sisäilmasurffaukselle. Eniten yleisö innostui Femtexistä ja muista Troublegum -levyn kappaleista. Encorena kuultiin muun muassa Joy Division -potpuri, jossa pääosaa esitti Isolation. Keikan päätti rokkiversio Hüsker Dü -coverista Diane, joka levyllä on rauhallinen.

Irlantilainen alternative-bändi Therapy? on kiertänyt ahkerasti Eurooppaa kuluvana vuonna. Suomessa bändi piipahtaa perjantaisen Tavastian keikan lisäksi seuraavana päivänä Tampereen Pakkahuoneella. Kiertueen syynä on helmikuussa julkaistu levy A Brief Crack of Light. Parhaiten kuitenkin bändi on tuttu 90-luvun puolivälin suursuosiosta ja sen aikaisista levyistä Troublegum ja Infernal Love. Valtavirrassa uiskentelun jälkeen monelta on saattanut jäädä huomaamatta, että bändiltä on ilmestynyt uran aikana jo kolmetoista levyä.

27.10.2012

Live! Billy Talent @ Kaapelitehdas, Helsinki 23.10.2012

Olinko ehkä ihan snadisti ”märkänä” kun Kanadan vaihtoehtorockposthardcorepunkrockpop-veijarit elokuun lopulla ilmoittivat minikiertueestaan Suomen kamaralla. Pojat piipahtivat Provinssirockissa viime kesänä (jonka missasin) ja nyt oli taas aika vetää ”perinteisempi” Kaapelitehtaalla. Orkesteri on uransa aikana kerännyt Suomen villapäiden iloksi hyvän määrän vierailuja, ja tänään olisi luvassa uusia kujeita tuoreen albumin, Dead Silencen tiimoilta! Plätty julkaistiin sopivasti syyskuun puolenvälin tienoilla joten meillä kaikilla oli runsaasti aikaa tutustua matskuun ennen bändin saapumista. Hyvä näin, sillä tiedossa olisi varmasti ”yhteislaulupistarit” uusienkin rallien osalta.

26.10.2012

Live! Danko Jones @ The Circus, Helsinki 16.10.

Minulla on teoria, jonka mukaan kaikki kanadalaiset tai siellä aikaa viettäneet ihmiset ovat todella kovaa kamaa. Wolverine tapasi Kanadassa Hulkin, Pamela Andersonin tissit ovat kanadalaista perua, Seth Rogen on erittäin kova jätkä, Michael J. Fox matkusti tulevaisuuteen ja takaisin, Mike Myers on vain, no, Mike Myers, ja Danko Jonesilla on mahdollisesti asenne, jota nämä kaikki persoonat edes yhdistettynä eivät välttämättä kykenisi saavuttamaan.

Keikkakuvat! Gojira @ Nosturi, Helsinki 24.10


20.10.2012

Live! Yleisö söi Ultravoxin kädestä Tavastialla 18.10.2012

Brittiläinen new-waven ja elektronisen musiikin uranuurtajayhtye Ultravox julkaisi tänä vuonna Brilliant-albuminsa, ja saapui kiertuellaan myös Suomeen, jossa yhtyettä oli viimeksi kuultu vuonna 2010 Turun ja Helsingin keikoilla.

Live! Eija Kantola Yön kuningatar 20-v. juhlakonsertti @ Tampere-talo 16.10.12

Eija Kantola juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista taiteilijauraansa konserttikiertueen merkeissä. Hän vierailee yhteensä kymmenellä paikkakunnalla yhtyeensä Omegan kanssa lokakuun ajan. Porista aloitettiin ja Espooseen päättyy. Tampere lukeutui yhteen kymmenestä paikkakunnasta. Konsertti oli lähes loppuunmyyty. Ennen konserttia jaettiin ohjelmalehtisiä, missä näkyy illan aikana kuultavat kappaleet ja vierailijat. Tampereella vierailevat Johanna Pakonen ja Anneli Saaristo. Juontajana konsertissa toimii Ile Vainio.

18.10.2012

Live! Lionel Richie @ Hartwall Areena, Helsinki 14.10.2012

Lionel Richie teki ensimmäisen Suomen keikkansa sunnuntaina Hartwall Areenalla Helsingissä.Paikalla oli mukavasti ihmisiä: lippuja myytiin alennuksella keikkaa edeltävällä viikolla. Lionel Richie astui lavalle luvattuun aikaan puoli yhdeksältä megahittinsä Hello:n teknointron ja vuvuzelan säestyksellä. Säikähdin, että miehen koko tuotanto kuultaisiin keikalla moderneina versioina. Onneksi niin ei käynyt.

Mustiin pukeutunut, kultaisin koruin koristeltu hoikka ja hyvinvoivan näköinen 63-vuotias legendaarinen laulaja-lauluntekijä lupasi esittää niin monta kappaletta kuin muistaa. Hän pyysi yleisöä varmuuden vuoksi avuksi. ”Olen ollut tässä bisneksessä noin 240 vuotta. Minun on välillä vaikea muistaa kaikkia biisejä.”Hienosti rytmitetty kokonaisuus sisälsi Richien ja Commodoresin tunnetuimpia kappaleita vuosien varrelta, niin herkkiä balladeja ja kasarirockpläjäyksiä kuin 70-lukulaisia funk-ilotulituksiakin.

9.10.2012

Live! Karri Koira & Ruudolf @ Tavastia, Helsinki 5.10.2012

Suomiräpin ja -r’n’b:n kirkkaimmat johtotähdet Ruudolf ja Karri Koira tarjoilivat parasta antiaan Helsingin Tavastialla perjantaina 5.10.2012. Saman päivän Metro-lehden mukaan Tavastian keikan oli tarkoitus olla levyjulkkaribileet, mutta jo etukäteen kovasti juhlittu Karri Koiran soolodebyytti, ensimmäinen suomenkielinen r’n’b-levy K.O.I.R.A. antaa vielä odottaa itseään. Hyvä niin. Hyvää kannattaa nimittäin oikeasti odottaa. En epäile hetkeäkään, etteikö levy olisi aivan järjettömän kova. Ainoa miinus on se, että Koira pukkaa sinkkua ulos siihen tahtiin, että koko levy saattaa olla kuultu ennen kuin se julkaistaan. Toisaalta aion silti ostaa sen - kuten varmasti moni muukin.

8.10.2012

Live! Entombed @ Virgin Oil co., Helsinki 5.10.2012

Helsingin ydinkeskustan Virgin Oil co. ei ole tunnetusti äärimetallin esiintymisareena, mutta tänä perjantaina klubille jonottavan väen päällä on enemmän mustaa kuin miesmuistiin. Väkeä siis riitti, sillä rock-mekka Tavastia veti samana iltana täysin eri kuulijakunnan väkeä Karri Koiran ja Ruudolfin ollessa pääesiintyjinä, jättäen metalliväelle vain yhden oikean vaihtoehdon.

Saavuin paikalle valitettavasti juuri lämmittelijänä toimineen Ghoul Patrolin päätettyä esiintymisensä. Sisällä velloneesta bändipaitojen merestä osui silmään niin moni ”God is great - Satan is super” -tekstillä varustettu selkä, että illan pääesiintyjästä ei voisi erehtyä kukaan.

4.10.2012

Haastattelussa Amusia -yhtye

Kotisivuillaan pastellinvärisissä ilmapalloissa kylpevään poprock-bändi Amusiaan kuuluu Tuija Nyrhinen (laulu & koskettimet), Heikki Kurkinen (basso), Jyri Ekholm (rummut), Tuuli Nevantaus (saksofoni, koskettimet ja taustalaulu) sekä Anssi Lamminen (kitara.) Bändi vastasi muutamaan itseään koskevaan kysymykseen.

Ensimmäisenä täytyy kysyä, että mikä tämä  teidän juttunne ilmapallojen kanssa on? Pojat halusivat välttämättä pastellin värisiä ilmapalloja, johon Tuija ja Tuuli pitkin hampain lopulta suostuivat.  Niitä kului poikien vaatimusten mukaisesti 500 kpl kuvausten aikana . Haastavin osuus oli niiden puhkominen jälkikäteen, sillä ilmapallolautta on yllättävän kestävä. Sen päälle voi laittaa pöydän ja mennä pöydän päälle seisomaan, eivätkä pallot puhkea.

Palkki

Palkki