11.8.2010

Brainstorm keikalle On the Rocksiin marraskuussa!

Monen vuoden odotuksen jälkeen Latvian suurin pop/rock-bändi, BRAINSTORM saapuu Suomeen marraskuussa 2010. Edellisen kerran Brainstorm nähtiin Suomessa Hartwall Areenalla vuonna 2005, R.E.Min yleisön lämmittelijänä. Marraskuussa Latvian "Aivomyrskyt" tullaan näkemään On The Rocksissa.

Brainstorm (Latviaksi Prāta Vētra) perustettiin Jelgavassa vuonna 1989 neljän entisen luokkatoverin voimin. Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin vuonna ´93 ja suomalaisillekin tärkeänä vuonna ´95 bändi saavutti Latviassa singlellään "Lidmašīnas" (Eng. Airplanes) kaupallisesti menestyneimmän kappaleen -tittelin. Vuonna 2000, viisi levyä julkaisseena, kultalevy takataskussa, kymmenien hittibiisien jälkeen Brainstorm sai vihdoin nauttia kansainvälisestä suosiosta -Bändi saavutti kolmannen sijan Euroviisu-finaalissa kappaleellaan My Star. Brainstorm jatkoi hitti-levyjen tekemistä ja suosio sen kuin kasvoi kasvamistaan.

Toukokuisena iltana 2004 Brainstormin kohtasi kuitenkin musiikkia vahvempi voima, kun eräs perustajajäsenistä menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa. Surusta huolimatta Bändi jatkoi valitsemallaan polullaan ja jo seuraavana vuonna Brainstorm teki Latvian kaikkien aikojen lipunmyynti-ennätyksen Mežaparksin konsertissaan, paikalla oli 40 000 fania.

Palkittu Brainstorm on soittanut mm. The Rolling Stonesin, Depeche Moden ja The Cranberriesin lämmittelijänä. Suomessa Brainstorm on esiintynyt mm. Tavastialla, Ankkarockissa ja Elämä Lapselle -konsertissa.

Tulevan Suomen keikan yhteydessä tullaan julkaisemaan bändin viimeisin levy.

BRAINSTORM (LVA)
PIKKU KUKKA

la 13.11.2010 Helsinki, On the Rocks
Liput 10eur Tiketistä, 12eur ovelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki