17.12.2015

Laulaja-lauluntekijä Ellinoora haastatteli amerikkalaista Lissietä Tavastialla


Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Lissie on parhaillaan kiertueella Suomessa. Tämä on Lissien viides kerta Suomessa, aikaisemmat keikat ovat olleet kolmesti Helsingissä (Virgin Oil, The Circus & Tavastia) ja Joensuun Ilosaarirockissa.

Kolmen keikan kiertueen ensimmäinen keikka Tampereella jouduttiin peruuttamaan, mutta eilinen Helsingin Tavastian keikka toteutui kuin myös tänään illalla Turun Klubin. Illan keikalle saat lipun ovelta tai ennakkoon Tiketistä.


Tavastialla Lissie raotti myös hieman tulevaa, tulevana kesänä Lissie saapuu jälleen Suomeen jollekin kesäfestarille, josta ei saanut sen enempää vielä kertoa. Ennen kesää julkaistaan Lissien kolmas studioalbumi My Wild West 12.2.2016, levyn voi ennakkotilata Lissien sivuilta  hänen omasta kaupasta, jos haluaa fyysisen kopion levystä, levyn saa sekä cd-levynä että lp-levynä tai vaikka pakettina molemmat. Lissien kauppa.

Ennen Tavastian keikkaa käytiin mainion uuden kotimaisen laulaja-lauluntekijä Ellinooran kanssa tapaamassa Lissietä Tavastian backstagella ja tehtiin alla oleva haastattelu. Katso miten sujui Ellinooran ensimmäinen haastattelu haastattelijan roolissa.



Illalla näkyy Turussa Klubilla, ei kannata jättää väliin!

Teksti & live-kuva: Tiia Santavirta
Videohaastattelu: Ellinoora

Kuvagalleria! Lissie, Ryan O'Reilly @ Tavastia, Helsinki 16.12.2015


Lissie @ Facebook




  












Ryan O'Reilly @ Facebook













Lissie & Ryan O'Reilly esiintyvät tänään torstaina Turussa Klubilla, lippuja saa ovelta tai ennakkoon Tiketistä. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi.


© Tiia Santavirta  / Tiia Santavirta Photography

14.12.2015

ANTTI TUISKUN PETO SHOW NÄHDÄÄN HUHTIKUUSSA HARTWALL ARENALLA!

Peto on irti, kun Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku nousee 23. huhtikuuta 2016 Hartwall Arenan lavalle Peto Show’ssa.

Oma konsertti suurella areenalla on ollut Antin haave pienestä asti. Hän kasvoi Madonnan ja Michael Jacksonin musiikin parissa ja katsoi ihaillen esikuviensa esiintymisiä VHS-kaseteilta.

- Olen ammatissani halunnut aina tuottaa ihmisille sekä musiikillisia että visuaalisia elämyksiä. Uraani seuranneet tietävät, kuinka tärkeää minulle on miettiä esiintymisissäni asiat aina loppuun asti. Hartwall Arenalle tullaan huhtikuussa näkemään todellinen spektaakkeli. Olen urani aikana ottanut vaikutteita artisteilta toiselta puolelta maailmaa. Peto Show’ta lähden tekemään sillä ajatuksella, että jos Madonna näkisi sen hän miettisi, että ei vitsi, miekin haluan tehdä homman tuolla lailla, Antti sanoo.

Peto Show’n lisäksi Antti iloitsee täysin uudesta musiikista – huomenna tiistaina 15.12. julkaistaan hänen uusi singlensä Party (papiidipaadi). Käy kuuntelemassa täältä maistiainen kappaleesta: http://bit.ly/18TnjEv

Antti Tuiskun toukokuussa ilmestynyt kymmenes studioalbumi En kommentoi oli arvostelumenestys, ja Helsingin Sanomat listasi sen juuri yhdeksi vuoden parhaista levyistä. En kommentoi on myynyt platinaa, samoin kuin albumin ensisingle Peto on irti ja jättihitti Keinutaan feat. VilleGalle. Levyltä on julkaistu myös sinkut Blaablaa (En kuule sanaakaan) ja Hiton pelkuri.  Syksyllä Antti ihastutti katsojia Nelosen Vain Elämää -ohjelmassa ja muun muassa tulkinnallaan Vicky Rostin kappaleesta Sata salamaa.

Antti Tuisku - Peto Show
Lauantai 23.4.2016, Hartwall Arena
Konsertti alkaa klo 20.00, ovet aukeavat klo 18.30.
Liput palvelumaksuineen alk. 39,90 €. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 16.12. klo 9.00 osoitteessa www.lippu.fi
Konsertin tuotanto: Warner Music Live

Kuvagalleria! Vain elämää 2015 @ Hartwall Arena, Helsinki 12.12.2015

13.12.2015

Kuvagalleria! Kummien Joulu Mielelle -konsertti 2015 @ Logomo, Turku

Lastenklinikoiden Kummien Joulu Mielelle -konsertti esitetään MTV3:lla sunnuntaina 13.12. klo 20-22.


Konserttilähetyksen aikana lahjoittaa voi soittamalla numeroihin 0600-1-6000 (20,11 € + pvm) sekä 0600 9 6001 (suuremmat lahjoitukset). Tekstarilahjoituksia voi tehdä lähettämällä viestin KUMMIT numeroon 16499 (viestin hinta 10 €).

Palkki

Palkki