26.11.2012

Live! The Used @ The Circus, Helsinki 20.11.2012

Tiistai-iltana palasin ajassa takaisin 15-vuotiaaksi, vihaiseksi teiniksi, jolle kaikki oli niin kovin vaikeaa, mutta musiikki teki kaikesta sitäkin helpompaa. Silloin yksi suurimmista henkirei’istäni oli Yhdysvaltalainen The Used, joka on aina niistä päivistä asti pysynyt suursuosikkinani, sellaisena joka saa yhä sydämeni väpättämään ei pelkästään nostalgiasta, mutta myös silkasta rakkaudesta.

Voittekin siis varmasti kuvitella onneni kun bändi saapui tällä viikolla esiintymään Helsingin Circukseen. On vaikeaa pysyä ammattimaisena kun saa kuulla, että pääsee haastattelemaan ja kuvaamaan lempibändiään. Tapaan bändin basistin Jeph Howardin backstagella ennen keikkaa ja vietän hänen kanssaan venytetyn kaksikymmentäminuuttisen. Kyseessä on järkyttävän mukava heppu ja turistavaa olisi löytynyt enemmänkin. 
 Keskusteltuamme kaikesta aina basistin nuoruudesta bändin alkuaikoihin, on oloni niin nostalginen etten malta pysyä housuissani ennen keikkaa. Kun bändi viimein nousee lavalle, yleisö puhkeaa järjettömäksi huutomereksi ja minusta tuntuu aivan samalta, vaikka olenkin hiljaa. En voi uskoa, että bändi jonka olen odottanut näkeväni lähes kymmenen vuotta on viimein täällä. En ole ainoa, joka on odottanut, huoneen odottavaa, toiveikasta, positiivsta energiaa olisi voinut pullottaa ja säästää pahan päivän varalle.

Keikan aikana kuullaan erityisesti lukuisia klassikoita bändin kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Erityisesti bändin esikoislevyn loppupäästä löytyvä pääosin akustinen kappale On My Own herkistää yleisön yhteislauluun sekä monen yksilön varmasti myös kyyneliin. (Hei, täällä mä oon.) Setistä löytyy kuitenkin myös uudempien levyjen kovimmat hitit ja sinkut, jotka eivät nekään toki jätä yleisöä kylmäksi.


Ja onko ihmekään? Kyseessä on bändin ensimmäinen vierailu Suomessa vaikka bändi on ollut kasassa yli kymmenen vuotta. Vuonna 2010 bändin oli aikomus esiintyä Helsingin Kaapelitehtaalla, mutta konsertti peruuntui bändin ja bändin managerin välisten erimielisyyksien vuoksi. Yhtyeelle kun oli järjestetty kiertue, joka ei olisi ollut millään ilveellä mahdollinen, bändi ei esimerkiksi olisi voinut mitenkään ehtiä osista kiertueen keikoilta seuraaville. Bändi erotti managerinsa ja perui kiertueensa, valitettavasti myös Suomen osalta. Kyllä silloin suoraan sanottuna vitutti.

Olikin ihan mieletöntä huomata kuinka omistautunut odotetulle esiintyjälle yleisö on ja suorittaa välittömästi kaiken mitä bändi käskeekin tekemään. Kappaleiden soidessa huutomyräkän aikaan saava yleisö meinaa suorastaan ratketa liitoksistaan, mutta välispiikkien aikana jokainen hiljentyy täysin kuulemaan mitä bändillä on sanottavana. Kun solisti Bert McCracken käskee avata moshpitin, yleisö tekee niin, kun McCracken käskee avata sitä lisää, yleisö tekee niin, kun McCracken käskee eturivin faneja lopettamaan itkemisen ja käskee koko salin sen sijaan hymyillä suurinta hymyään, jonka kasvoillensa saa, sali tekee niin.


Henkilökohtaisesti minua vähän harmittaa, ettei McCrackenilta kuultu kipeän kurkun vuoksi keikan aikana juurikaan huutoa joka The Usedin musiikille on niin kovin ominaista. Pitkän, jo loppuaan vetelevän kiertueen vuoksi tämä on kuitenkin varsin ymmärrettävää, ja huuto-osuudet onneksi saatiin kuitenkin edes osittain kehiin muiden bändin jäsenten suunnalta.


Keikan aikana bändi toteaa toivovansa vain, että jokainen poistuu salista suuri hymy kasvoillaan. Hyvin suoriuduttu, hymyilen koko bussimatkan kotiin. Yleensä turvaudun keikkaraporteissani suuriin sanoihin, tarkkoihin yksityiskohtiin sekä asiallisiin kuvauksiin, mutta joskus senkaltaiset asiat pitää vain valitettavasti heittää ulos ikkunasta. Koska olihan tämä nyt aivan vitun siistiä.

Teksti ja kuvat: Joanna Tzortzis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki