Tiistai-iltana palasin ajassa takaisin
15-vuotiaaksi, vihaiseksi teiniksi, jolle kaikki oli niin kovin
vaikeaa, mutta musiikki teki kaikesta sitäkin helpompaa. Silloin
yksi suurimmista henkirei’istäni oli Yhdysvaltalainen The Used,
joka on aina niistä päivistä asti pysynyt suursuosikkinani,
sellaisena joka saa yhä sydämeni väpättämään ei pelkästään
nostalgiasta, mutta myös silkasta rakkaudesta.
Voittekin siis
varmasti kuvitella onneni kun bändi saapui tällä viikolla
esiintymään Helsingin Circukseen. On vaikeaa pysyä ammattimaisena
kun saa kuulla, että pääsee haastattelemaan ja kuvaamaan
lempibändiään. Tapaan bändin basistin Jeph Howardin backstagella
ennen keikkaa ja vietän hänen kanssaan venytetyn
kaksikymmentäminuuttisen. Kyseessä on järkyttävän mukava heppu
ja turistavaa olisi löytynyt enemmänkin.
Keskusteltuamme kaikesta aina basistin
nuoruudesta bändin alkuaikoihin, on oloni niin nostalginen etten
malta pysyä housuissani ennen keikkaa. Kun bändi viimein nousee
lavalle, yleisö puhkeaa järjettömäksi huutomereksi ja minusta
tuntuu aivan samalta, vaikka olenkin hiljaa. En voi uskoa, että
bändi jonka olen odottanut näkeväni lähes kymmenen vuotta on
viimein täällä. En ole ainoa, joka on odottanut, huoneen
odottavaa, toiveikasta, positiivsta energiaa olisi voinut pullottaa
ja säästää pahan päivän varalle.
Keikan aikana kuullaan erityisesti
lukuisia klassikoita bändin kahdelta ensimmäiseltä levyltä.
Erityisesti bändin esikoislevyn loppupäästä löytyvä pääosin
akustinen kappale On My Own herkistää yleisön yhteislauluun
sekä monen yksilön varmasti myös kyyneliin. (Hei, täällä mä
oon.) Setistä löytyy kuitenkin myös uudempien levyjen kovimmat
hitit ja sinkut, jotka eivät nekään toki jätä yleisöä
kylmäksi.
