Tänään krebataan! Luvassa 3 bändiä erinäistä “corea” Amerikan mantereen pohjoispuoliskolta. Ja yksi ihan vaan Saksasta... Henk. Koht. tunnistan bändeistä Calibanin ja Triviumin, joista jälkimmäisen näen (ja kuvaan) jo kolmatta kertaa tänä vuonna. Jäähallissa alkuvuodesta ollut keikka jätti vähän kylmäksi mutta silloin kyse oli enemmänkin In Flamesin yleisöstä, ja sitä kautta myös varmasti vaisummasta meiningistä puolin ja toisin. Seuraavaksi tyypit nousivatkin Tuskassa lauteille ja liekö kesähelle vai jokin genrepoikkeama ettei yleisö pähkinöinyt sielläkään. Odotukset eivät siis olleet mitenkään välittömän huikeimmat.
Pärähdin (ja pärisin juuri juodun energiajuoman voimin) paikalle 19:20 ja huomasin että Narinkkatorille saakka mutkitteli jono tutun näköisiä mustia hyypiöitä. (Toim. Huom. Mustiin pukeutunutta metallikansaa) Empä ole moista nähnyt aiemmin kyseisen venuen, Circuksen keikalla. No, ei muuta kun sisään vaan! Ja olinko ehkä ”hippasen” tyytyväinen poken päätöksestä päästää jonon ohi photopassia, sun muuta paskaa hakemaan...
Tässä vaiheessa kuulin
jo alkutahteja Upon a Burning Bodyn mäiskeestä. Pukuihin
sonnustautuneiden Texasilaisten tanhu vaikutti oikein reippaalta ja
monet tempautuikin kiitettävästi mukaan! Koko keikan ajan
keskisalissa pitti pieni pyörii ja ukot lavalla vähintään yhtä
energisesti! Kyllähän tällä saadaan jo muikeasti illan karkelot
käyntiin! Lavalta huudetaan ”Jump Motherfuckers!” Ja apinahan
tottelee. Pitääkin oikein ajatuksella tutustua tyyppien kohtuu
tuoreeseen lättyyn, Red, White, Green. Setti jää huomattavan
lyhyeksi mutta monasti tämä toimii PALJON paremmin näin päin,
verrattuna siihen, että kansa kyllästyy ja toivoo orkesterin pois
lavalta.
Seuraavaksi sitten
siirrytäänkin melodisemman meiningin äärelle kun Saksalainen
Caliban hyökkää puolapuille hetkenä minä hyvänsä. Eikä
ole Pekkaa pahempia nämäkään viikarit. Hyvin hyvin samalla
meiningillä jatkuu kuin illan ensimmäinenkin akti. Mitä nyt ehkä
vielä enemmän kimppapomppien tietyissä kohdin. :) Erittäin
energistä ja reipasta meininkiä. Myös Caliban on tuupannut uuden
kiekon ulos tänä vuonna ja mikäs sen parempaa kun rimpauttaa
muutamat hitit kohdeyleisölle! Jo heti ensimmäisten biisien aikana
Andreas Dörner päättääkin hyökätä yleisöaidalle huutamaan
salin viimeisenkin nurkan kuikelolle. Vähitellen jannu nojaa koko
ajan enemmän lihamuuriin ja lopulta ponkaisee yleisön vietäväksi.
Kauaa ei siltikään surffata ja herra palautetaan kiltisti takaisin
aidan toiselle puolen. Mallikasta! Bändi muistaa myös nostaa
”maljan” hiljattain traagisesti kuolleen Suicide Silencen
laulajan, Mitch Luckerin kunniaksi. Herra myös muistuttaa yleisöä,
”pitäkää toisistanne huolta.” Seuraavan biisin aikana
kitaristi on puolestaan seisomassa eturivin tuntumassa heittäen
yläfemmaa innokkaimpien kanssa! Circlepitti pyörii koko illan
näemmä ja mikäs siinä. Lavalta muistutetaankin että ”jos joku
kaatuu, nostakaa hänet heti ylös.” Calibanin setti on myös
enemmän ytimekäs kuin kattava.
Tässä vaiheessa onkin
sitten väliaika, kahvia ja pullaa. Ei haittaa ollenkaan viilennellä
hetken esim. jonkin virvoittavan juoman avulla. Jos ihan villiksi
heittäytyy niin voi pyytää vaikka jääpaloja kyseiseen
virvokkeeseen. En ole koskaan nähnyt Circusta näin suurena
paikkana. Saleja on pääsalin lisäksi näemmä kolme muutakin,
joista lavalle katsottaessa vasemman puoleinen on suljettu
väliseinin. Varmastikin artistien käyttöön. Onhan tuossa jo
kokonaisuudessaan tuplasti jengiä verrattuna normikeikkaan. Ihan
rahtusen ahdistaa ympärille katsoessaan. Ruutupaitoja, hassuja
hattuja ja vain edestä pitkiä tukkia... No, ei ole narttua
karvoihin katsominen vai miten se ny menikään...
Kun lava on saatu
guosiin, edellisen orkesterin tilpehöörit pois, ja tulevan aktin
omat kilkkeet paikalleen, on aika saattaa lavalle As I Lay Dying. VITTU MIKÄ HE-MAN!!! Joo, ei mulla muuta...
SIIS HERRANJESTAS SENTÄÄN!!! Nyt on kyllä ollut kaverilla Sauronin
kokoinen voisilmä puurolautasella jo pitemmän aikaa!!! One riff to
rule them all... Saliin puhkeaa puhdas kaaos kun krebaus nousee
TÄYSIN uudelle levelille! Jollen paremmin tietäisi, näyttäisi
siltä että TÄTÄ bändiä on tultu katsomaan sankimmin joukoin.
Henk. Koht. kaoottisuutta nostattaa aivan naurettavan lujalla olevat
subbarit! Hyvä että sydän vielä löytää luonnollisen rytminsä
näiden paineaaltojen seassa! Kun lisätään vielä tautisen
kirkkaat valot niin en ihmettele yhtään etteikö joku olisi
siirtynyt hetkeksi vähän jäykempään olotilaan salin lattialle.
Tästäkin huolimatta musa toimii kun tauti! Liekö illan artisteilla
joku ”pakko vetää kovemmin kun nuo edelliset”-henkinen
mentaliteetti mutta energia tuntuu vain kasvavan soittajien
keskuudessa. Maininnan annan myös basistin, Josh Gilbertin
laulutaidoille. Cleanit soi erittäin mallikkaasti viidakon kuninkaan
(Tim Lambesis) ärjyjen ohella. Kun kuvat on otettu, siirryn
taaemmaksi vähän turvallisemman matkan päähän. Jostain syystä
saan random-Penoilta haastattelupyyntöjä koko matkan. Ensi kerralla
täytyy varmaan valmistella joku lomake jonka saavat sitten täyttää
ajankulukseen kivasti... ”Miksi teit sen?” sun muuta relevanttia.
Yleisön määrä sen kun
lisääntyy ja mietin että jokohan viimeisetkin on päässeet jonon
perukoilta sisään saakka. Tilaisuus on loppuunmyyty ja yläkertaa
myöten on jengiä kuin pipoa. Koko illan tuntuu salissa olevan myös
erinomaiset saundit. Lihademppaaminen toimii AINA. Vielä viimeiset
tahdit ja tuomitsen että nyt oli ehdottomasti illan reippain veto!
Näyttääkin siltä kuin jengi lähtisi pois! Näinköhän toistuu
edellisten Trivium-keikkojen laimea vastaanotto!?! Vai onkohan vain
harkittu ”smoke and a pancake” -tauko..?
Sitten pääsemmekin itse
alkulähteen äärelle kun PA:sta pärähtää Hallowed be thy namen
alkutahdit. Erinomainen (joskin halpa) tapa virittää tunnelma
huippuunsa. Kukapa ei diggaisi Maidenista! Tämän jälkeen
tuttu Capsizing the sea, joka on mielestä yksi parhaita introja evö
yhdistettynä luonnollisesti jatkuvaan In Wavesiin. Samalla
reseptillä mennään kuin 2 aiempaakin kertaa. Mutta kyllä näyttää
toimivan ja huoleni laimeudesta todistetaan totaalisen vääräksi!
Onhan kyse Triviumin keikasta ja kaikki salin pikkupörriäiset
osoittavat kiitostaan isännille! Eturivissä tukka pyörii ja
kuvaamisen ohella huomaan saaneeni karvan suuhuni. Jätän suosiolla
spekuloinnit alkuperästä ja jatkan toimintaani... Todettakoon että,
harvinaista on myös keikan osuminen perjantaille, jolloin jengi saa
ns. Luvan kanssa virvoittautua. Meininki on takuuvarmaa ja äijien
maneerit tuttuja. Heafyn kieli on ulkona vähän väliä, Beaulieun
helikopteripiiska pyörii reippaana, ja basisti on yhtä pieni kuin
ennenkin. Kielisoittimet vetää mallikkaasti mutta rummut töppäilee
vähän väliä. Myöskin puhtaat laulut menee vähän sinnepäin,
joka henk. Koht. syö vähän fiiliksiä. Tosin Tuskassa kaikki meni
paremmin joten menköön nyt sitten vaikka kiertueväsymyksen
piikkiin.
Vähän väliä kiitellään Suomea ja Suomalaisia faneja
maailman parhaiksi ja kysellään ”Mithä khuuluu?” Yleisön
paine alkaakin näkyä eturivissä jolloin Matt Heafy puuttuu asiaan
sanoen, ”älä koskaan muserra naista,” ja kysyy neidolta onko
tämä kunnossa. Kaikinpuolin bändi vaikuttaa pirteämmältä kuin
muilla kerroilla ja selkeästi yleisö sekä artisti ruokkivat
toisiaan vuoronperään. ”Down From The Skyn” aikana kuullaan
mallikasta ”HEI, HEI, HEItä.”
Seuraavassa speakissa
todetaan että ”YOU GUYS ARE INSANE!” Ja kerrotaan että saattaa
olla koko kiertueen kovin yleisö. Ollaan kuulemma tasoissa Pariisin
kanssa ja jos ihan pikkasen vielä reipastutaan, mennään ohi.
Suomalainen tykkää haasteista ja meininki senkun yltyy! Pojat ovat
odottaneet tätä keikkaa kuulemma viikkoja. Hetkinen! Mikäs vittu se
sinä oot?!? Keskittymiseni herpaantuu kun ohitse kävelee
lökäpöksyinen, lippikseen vinoon taittanut ja aivan liian isoon
t-paitaan sonnustautunut sankari. Skedehevari?!? No selevä...
Niin, mihin mä jäin...
Seuraavat puoli tuntia menee rattoisasti välillä yhteislaulaen,
välillä koko porukan voimin pogoillen. Uudelta levyltä kuullaan
monta lohkaisua mutta väliin heitetään kierrepalloja, kuten
Crusade-levyn ”Entrance of the Conflagration.” Vähän itselle
maistui sarkasmilta kun kysyttiin, ”Käsi ylös ja vastatkaa
rehellisesti, kenellä teistä on The Crusade-levy?” (Kuiskattakoon
että se on aika huono levy...) Vielä pari kertaa kysytään
varmuuden vuoksi, ”Mithä khuuluu?” Ja hyvää kuuluu
edelleenkin. Kiitokset muille bändeille hienosta työstään ja pari
biisiä vielä loppuun, joista toista, ”Torn Between Scylla and
Charubdista” ei kuulemma ole koskaan soitettu. Tässä kohtaa henk.
Koht. on pakko poistua paikalta paristakin syystä.
Kaikinkaikkiaan,
erinomainen ilta ja meille ”core”hinttareille erinomainen pläjäys
joka esitti monta eri tulkintaa aiheen tiimoilta!
Teksti ja kuvat: Janne Pappila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti