10.11.2012

Live! Upon a Burning Body, Caliban, As I Lay Dying, Trivium @ The Circus, Helsinki 2.11

Tänään krebataan! Luvassa 3 bändiä erinäistä “corea” Amerikan mantereen pohjoispuoliskolta. Ja yksi ihan vaan Saksasta... Henk. Koht. tunnistan bändeistä Calibanin ja Triviumin, joista jälkimmäisen näen (ja kuvaan) jo kolmatta kertaa tänä vuonna. Jäähallissa alkuvuodesta ollut keikka jätti vähän kylmäksi mutta silloin kyse oli enemmänkin In Flamesin yleisöstä, ja sitä kautta myös varmasti vaisummasta meiningistä puolin ja toisin. Seuraavaksi tyypit nousivatkin Tuskassa lauteille ja liekö kesähelle vai jokin genrepoikkeama ettei yleisö pähkinöinyt sielläkään. Odotukset eivät siis olleet mitenkään välittömän huikeimmat.

Pärähdin (ja pärisin juuri juodun energiajuoman voimin) paikalle 19:20 ja huomasin että Narinkkatorille saakka mutkitteli jono tutun näköisiä mustia hyypiöitä. (Toim. Huom. Mustiin pukeutunutta metallikansaa) Empä ole moista nähnyt aiemmin kyseisen venuen, Circuksen keikalla. No, ei muuta kun sisään vaan! Ja olinko ehkä ”hippasen” tyytyväinen poken päätöksestä päästää jonon ohi photopassia, sun muuta paskaa hakemaan...





Tässä vaiheessa kuulin jo alkutahteja Upon a Burning Bodyn mäiskeestä. Pukuihin sonnustautuneiden Texasilaisten tanhu vaikutti oikein reippaalta ja monet tempautuikin kiitettävästi mukaan! Koko keikan ajan keskisalissa pitti pieni pyörii ja ukot lavalla vähintään yhtä energisesti! Kyllähän tällä saadaan jo muikeasti illan karkelot käyntiin! Lavalta huudetaan ”Jump Motherfuckers!” Ja apinahan tottelee. Pitääkin oikein ajatuksella tutustua tyyppien kohtuu tuoreeseen lättyyn, Red, White, Green. Setti jää huomattavan lyhyeksi mutta monasti tämä toimii PALJON paremmin näin päin, verrattuna siihen, että kansa kyllästyy ja toivoo orkesterin pois lavalta.

Seuraavaksi sitten siirrytäänkin melodisemman meiningin äärelle kun Saksalainen Caliban hyökkää puolapuille hetkenä minä hyvänsä. Eikä ole Pekkaa pahempia nämäkään viikarit. Hyvin hyvin samalla meiningillä jatkuu kuin illan ensimmäinenkin akti. Mitä nyt ehkä vielä enemmän kimppapomppien tietyissä kohdin. :) Erittäin energistä ja reipasta meininkiä. Myös Caliban on tuupannut uuden kiekon ulos tänä vuonna ja mikäs sen parempaa kun rimpauttaa muutamat hitit kohdeyleisölle! Jo heti ensimmäisten biisien aikana Andreas Dörner päättääkin hyökätä yleisöaidalle huutamaan salin viimeisenkin nurkan kuikelolle. Vähitellen jannu nojaa koko ajan enemmän lihamuuriin ja lopulta ponkaisee yleisön vietäväksi. Kauaa ei siltikään surffata ja herra palautetaan kiltisti takaisin aidan toiselle puolen. Mallikasta! Bändi muistaa myös nostaa ”maljan” hiljattain traagisesti kuolleen Suicide Silencen laulajan, Mitch Luckerin kunniaksi. Herra myös muistuttaa yleisöä, ”pitäkää toisistanne huolta.” Seuraavan biisin aikana kitaristi on puolestaan seisomassa eturivin tuntumassa heittäen yläfemmaa innokkaimpien kanssa! Circlepitti pyörii koko illan näemmä ja mikäs siinä. Lavalta muistutetaankin että ”jos joku kaatuu, nostakaa hänet heti ylös.” Calibanin setti on myös enemmän ytimekäs kuin kattava.





Tässä vaiheessa onkin sitten väliaika, kahvia ja pullaa. Ei haittaa ollenkaan viilennellä hetken esim. jonkin virvoittavan juoman avulla. Jos ihan villiksi heittäytyy niin voi pyytää vaikka jääpaloja kyseiseen virvokkeeseen. En ole koskaan nähnyt Circusta näin suurena paikkana. Saleja on pääsalin lisäksi näemmä kolme muutakin, joista lavalle katsottaessa vasemman puoleinen on suljettu väliseinin. Varmastikin artistien käyttöön. Onhan tuossa jo kokonaisuudessaan tuplasti jengiä verrattuna normikeikkaan. Ihan rahtusen ahdistaa ympärille katsoessaan. Ruutupaitoja, hassuja hattuja ja vain edestä pitkiä tukkia... No, ei ole narttua karvoihin katsominen vai miten se ny menikään... 





Kun lava on saatu guosiin, edellisen orkesterin tilpehöörit pois, ja tulevan aktin omat kilkkeet paikalleen, on aika saattaa lavalle As I Lay Dying. VITTU MIKÄ HE-MAN!!! Joo, ei mulla muuta... SIIS HERRANJESTAS SENTÄÄN!!! Nyt on kyllä ollut kaverilla Sauronin kokoinen voisilmä puurolautasella jo pitemmän aikaa!!! One riff to rule them all... Saliin puhkeaa puhdas kaaos kun krebaus nousee TÄYSIN uudelle levelille! Jollen paremmin tietäisi, näyttäisi siltä että TÄTÄ bändiä on tultu katsomaan sankimmin joukoin. Henk. Koht. kaoottisuutta nostattaa aivan naurettavan lujalla olevat subbarit! Hyvä että sydän vielä löytää luonnollisen rytminsä näiden paineaaltojen seassa! Kun lisätään vielä tautisen kirkkaat valot niin en ihmettele yhtään etteikö joku olisi siirtynyt hetkeksi vähän jäykempään olotilaan salin lattialle. Tästäkin huolimatta musa toimii kun tauti! Liekö illan artisteilla joku ”pakko vetää kovemmin kun nuo edelliset”-henkinen mentaliteetti mutta energia tuntuu vain kasvavan soittajien keskuudessa. Maininnan annan myös basistin, Josh Gilbertin laulutaidoille. Cleanit soi erittäin mallikkaasti viidakon kuninkaan (Tim Lambesis) ärjyjen ohella. Kun kuvat on otettu, siirryn taaemmaksi vähän turvallisemman matkan päähän. Jostain syystä saan random-Penoilta haastattelupyyntöjä koko matkan. Ensi kerralla täytyy varmaan valmistella joku lomake jonka saavat sitten täyttää ajankulukseen kivasti... ”Miksi teit sen?” sun muuta relevanttia. 

Yleisön määrä sen kun lisääntyy ja mietin että jokohan viimeisetkin on päässeet jonon perukoilta sisään saakka. Tilaisuus on loppuunmyyty ja yläkertaa myöten on jengiä kuin pipoa. Koko illan tuntuu salissa olevan myös erinomaiset saundit. Lihademppaaminen toimii AINA. Vielä viimeiset tahdit ja tuomitsen että nyt oli ehdottomasti illan reippain veto! Näyttääkin siltä kuin jengi lähtisi pois! Näinköhän toistuu edellisten Trivium-keikkojen laimea vastaanotto!?! Vai onkohan vain harkittu ”smoke and a pancake” -tauko..?



 
 

Sitten pääsemmekin itse alkulähteen äärelle kun PA:sta pärähtää Hallowed be thy namen alkutahdit. Erinomainen (joskin halpa) tapa virittää tunnelma huippuunsa. Kukapa ei diggaisi Maidenista! Tämän jälkeen tuttu Capsizing the sea, joka on mielestä yksi parhaita introja evö yhdistettynä luonnollisesti jatkuvaan In Wavesiin. Samalla reseptillä mennään kuin 2 aiempaakin kertaa. Mutta kyllä näyttää toimivan ja huoleni laimeudesta todistetaan totaalisen vääräksi! Onhan kyse Triviumin keikasta ja kaikki salin pikkupörriäiset osoittavat kiitostaan isännille! Eturivissä tukka pyörii ja kuvaamisen ohella huomaan saaneeni karvan suuhuni. Jätän suosiolla spekuloinnit alkuperästä ja jatkan toimintaani... Todettakoon että, harvinaista on myös keikan osuminen perjantaille, jolloin jengi saa ns. Luvan kanssa virvoittautua. Meininki on takuuvarmaa ja äijien maneerit tuttuja. Heafyn kieli on ulkona vähän väliä, Beaulieun helikopteripiiska pyörii reippaana, ja basisti on yhtä pieni kuin ennenkin. Kielisoittimet vetää mallikkaasti mutta rummut töppäilee vähän väliä. Myöskin puhtaat laulut menee vähän sinnepäin, joka henk. Koht. syö vähän fiiliksiä. Tosin Tuskassa kaikki meni paremmin joten menköön nyt sitten vaikka kiertueväsymyksen piikkiin. 

Vähän väliä kiitellään Suomea ja Suomalaisia faneja maailman parhaiksi ja kysellään ”Mithä khuuluu?” Yleisön paine alkaakin näkyä eturivissä jolloin Matt Heafy puuttuu asiaan sanoen, ”älä koskaan muserra naista,” ja kysyy neidolta onko tämä kunnossa. Kaikinpuolin bändi vaikuttaa pirteämmältä kuin muilla kerroilla ja selkeästi yleisö sekä artisti ruokkivat toisiaan vuoronperään. ”Down From The Skyn” aikana kuullaan mallikasta ”HEI, HEI, HEItä.”


Seuraavassa speakissa todetaan että ”YOU GUYS ARE INSANE!” Ja kerrotaan että saattaa olla koko kiertueen kovin yleisö. Ollaan kuulemma tasoissa Pariisin kanssa ja jos ihan pikkasen vielä reipastutaan, mennään ohi. Suomalainen tykkää haasteista ja meininki senkun yltyy! Pojat ovat odottaneet tätä keikkaa kuulemma viikkoja. Hetkinen! Mikäs vittu se sinä oot?!? Keskittymiseni herpaantuu kun ohitse kävelee lökäpöksyinen, lippikseen vinoon taittanut ja aivan liian isoon t-paitaan sonnustautunut sankari. Skedehevari?!? No selevä...

Niin, mihin mä jäin... Seuraavat puoli tuntia menee rattoisasti välillä yhteislaulaen, välillä koko porukan voimin pogoillen. Uudelta levyltä kuullaan monta lohkaisua mutta väliin heitetään kierrepalloja, kuten Crusade-levyn ”Entrance of the Conflagration.” Vähän itselle maistui sarkasmilta kun kysyttiin, ”Käsi ylös ja vastatkaa rehellisesti, kenellä teistä on The Crusade-levy?” (Kuiskattakoon että se on aika huono levy...) Vielä pari kertaa kysytään varmuuden vuoksi, ”Mithä khuuluu?” Ja hyvää kuuluu edelleenkin. Kiitokset muille bändeille hienosta työstään ja pari biisiä vielä loppuun, joista toista, ”Torn Between Scylla and Charubdista” ei kuulemma ole koskaan soitettu. Tässä kohtaa henk. Koht. on pakko poistua paikalta paristakin syystä. 

Kaikinkaikkiaan, erinomainen ilta ja meille ”core”hinttareille erinomainen pläjäys joka esitti monta eri tulkintaa aiheen tiimoilta!

Teksti ja kuvat: Janne Pappila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki