8.11.2012

Live! The 69 Eyes, Baby Jane @ Nosturi, Helsinki 27.10.2012

Olin ajatellut, etten mene keikalle vielä lämppäriin mennessä, mutta menin kuitenkin. Lämppärinä soitti ruotsalainen tulokasyhtye Baby Jane, joka julkaisi esikoisalbuminsa vuoden alussa. En ollut koskaan kuullut kyseisestä bändistä mitään (ja uskon, ettei ollut kovin moni muukaan paikalla olleista), eikä minulla ollut bändiä kohtaan minkäänlaisia odotuksia. Tai oikeastaan oli, mutta ei kovin positiivisia. Kuitenkin sillä hetkellä, kun bändi astui lavalle ja aloitti ensimmäisen biisin, tuli varmasti kaikille läsnäolijoille erittäin selväksi, että nämä jätkät osaavat hommansa. Yhtyeen laulaja, Freddie, sai yleisön nopeasti mukaansa. Muutaman viimeisen biisin aikana ihmiset jopa lauloivat mukana, heille aiemmin täysin tuntemattomia kertosäkeitä. Tämän bändin keikalle lähtisin varmasti toisenkin kerran!

Baby Janen lopetettua oli noin puoli tuntia odotteluaikaa. Tuleva keikka olisi nyt The 69 Eyesin toinen uuden albumin julkaisun jälkeen, ensimmäinen oli ollut edellisenä päivänä Turussa.

Kun lavan edessä ollut verho aukesi ja kun The 69 Eyes aloitti uuden albuminsa avausraidan, energisen rockpoljennon, Love Runs Awayn, koko Nosturi räjähti. Energiapläjäys kesti keikan puoleenväliin, ja sen aikana kuultiin mm. Dead N’ Gone, Tonight, I Love The Darkness In You, Sister Of Charity ja Perfect Skin, kunnes bändi soitti uusimman sinkkunsa, Borderlinen, akustisesti. Se oli keikan ainoa biisi, joka voidaan laskea slovariksi. Heti Borderlinen loputtua kuultiin Feel Berlin, ja siitä energiataso lähti jälleen nousemaan.

Jussi 69:n tapa soittaa rumpuja pistää väkisin hymyilemään, mies nimittäin hyppii rumpujen takana kuin 10-vuotias pikkupoika, välillä istuu, välillä seisoo ja välillä soittaa yhdellä kädellä ja pitää kaljaa toisessa. Pelkkää Jussin soittoa voisi seurata useita tunteja kyllästymättä. Jyrki puolestaan pyörittelee mikkistandia joka suuntaan taitavasti, eikä ota aurinkolasejaan pois ennen muutamaa viimeistä biisiä. Välispiikkejä on jonkin verran, mutta ei mitenkään erityisen paljoa. Musiikki kuitenkin puhuu puolestaan.

Feel Berlinin jälkeen kuitenkin kuultiin vielä Red, Christina Death ja muuta, vanhempaa materiaalia. Ennen kuin bändi poistui ensimmäisen kerran lavalta, kuultiin vielä Devils. Sitten alkoikin raivokas kirkuminen, jotta bändi saataisiin takaisin. Kun yleisö oli huutanut pari minuuttia, tulivat äijät Jussin johdolla takaisin lavalle. Kuultiin Brandon Lee, ja hienon, yhteensä 18 biisiä kestänen energisen keikan encoreksi vielä Lost Boys, kuten arvattavissa oli.

Yleisö oli alusta loppuun täysillä mukana, ja tämä oli yksi parhaista ja energisimmistä keikoista, millä itse olen vähäänaikaan ollut, vielä loistava lämppäribändi yhdistettynä siihen.. Ainoa, mikä ehkä vähän, mutta vain vähän harmittaa, on, ettei keikalla kuultu Dance D’ Amouria, mikä on yksi kyseisen bändin parhaista biiseistä. Kouluarvosanojen mukaan keikka oli silti täysi kymppi, sillä näin täydellistä kokonaisuutta harvoin tulee vastaan. 

Teksti: Jasmine Dietz 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki