Olin
ajatellut, etten mene keikalle vielä lämppäriin mennessä, mutta
menin kuitenkin. Lämppärinä soitti ruotsalainen tulokasyhtye Baby
Jane, joka julkaisi esikoisalbuminsa vuoden alussa. En ollut koskaan
kuullut kyseisestä bändistä mitään (ja uskon, ettei ollut kovin
moni muukaan paikalla olleista), eikä minulla ollut bändiä kohtaan
minkäänlaisia odotuksia. Tai oikeastaan oli, mutta ei kovin
positiivisia. Kuitenkin sillä hetkellä, kun bändi astui lavalle ja
aloitti ensimmäisen biisin, tuli varmasti kaikille läsnäolijoille
erittäin selväksi, että nämä jätkät osaavat hommansa. Yhtyeen
laulaja, Freddie, sai yleisön nopeasti mukaansa. Muutaman viimeisen
biisin aikana ihmiset jopa lauloivat mukana, heille aiemmin täysin
tuntemattomia kertosäkeitä. Tämän bändin keikalle lähtisin
varmasti toisenkin kerran!
Baby
Janen lopetettua oli noin puoli tuntia odotteluaikaa. Tuleva keikka
olisi nyt The 69 Eyesin toinen uuden albumin julkaisun jälkeen,
ensimmäinen oli ollut edellisenä päivänä Turussa.
Kun
lavan edessä ollut verho aukesi ja kun The 69 Eyes aloitti uuden
albuminsa avausraidan, energisen rockpoljennon, Love Runs Awayn, koko
Nosturi räjähti. Energiapläjäys kesti keikan puoleenväliin, ja
sen aikana kuultiin mm. Dead N’ Gone, Tonight, I Love The Darkness
In You, Sister Of Charity ja Perfect Skin, kunnes bändi soitti
uusimman sinkkunsa, Borderlinen, akustisesti. Se oli keikan ainoa
biisi, joka voidaan laskea slovariksi. Heti Borderlinen loputtua
kuultiin Feel Berlin, ja siitä energiataso lähti jälleen
nousemaan.
Jussi
69:n tapa soittaa rumpuja pistää väkisin hymyilemään, mies
nimittäin hyppii rumpujen takana kuin 10-vuotias pikkupoika, välillä
istuu, välillä seisoo ja välillä soittaa yhdellä kädellä ja
pitää kaljaa toisessa. Pelkkää Jussin soittoa voisi seurata
useita tunteja kyllästymättä. Jyrki puolestaan pyörittelee
mikkistandia joka suuntaan taitavasti, eikä ota aurinkolasejaan pois
ennen muutamaa viimeistä biisiä. Välispiikkejä on jonkin verran,
mutta ei mitenkään erityisen paljoa. Musiikki kuitenkin puhuu
puolestaan.
Feel
Berlinin jälkeen kuitenkin kuultiin vielä Red, Christina Death ja
muuta, vanhempaa materiaalia. Ennen kuin bändi poistui ensimmäisen
kerran lavalta, kuultiin vielä Devils. Sitten alkoikin raivokas
kirkuminen, jotta bändi saataisiin takaisin. Kun yleisö oli
huutanut pari minuuttia, tulivat äijät Jussin johdolla takaisin
lavalle. Kuultiin Brandon Lee, ja hienon, yhteensä 18 biisiä
kestänen energisen keikan encoreksi vielä Lost Boys, kuten
arvattavissa oli.
Yleisö
oli alusta loppuun täysillä mukana, ja tämä oli yksi parhaista ja
energisimmistä keikoista, millä itse olen vähäänaikaan ollut,
vielä loistava lämppäribändi yhdistettynä siihen.. Ainoa, mikä
ehkä vähän, mutta vain vähän harmittaa, on, ettei keikalla
kuultu Dance D’ Amouria, mikä on yksi kyseisen bändin parhaista
biiseistä. Kouluarvosanojen mukaan keikka oli silti täysi kymppi,
sillä näin täydellistä kokonaisuutta harvoin tulee vastaan.
Teksti: Jasmine Dietz
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti