Michael Monroen keikan lämmittelijänä
toimi Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen. En tiennyt artistin
musiikista etukäteen mitään. Olinkin erittäin hämmästynyt, kun
Herranen aloitti toisen biisinsä. Ääni nousi, tukka heilui ja sekä
yleisö että artisti riehuivat. Hetken ajan kuvittelin olevani
Stam1nan keikalla. Oikeastaan Mikko Herrasen musiikkia ei voi
kuitenkaan helposti verrata kehenkään muuhun. Se oli tavallaan
omanlaistaan ja tavallaan siinä oli jotain tuttua. Miehellä riitti
kiitettävästi energiaa hyppiä ympäri lavaa, ja yleisökin tuntui
viihtyvän. Minuun suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Lasinen maa
-tunnelmointi.
Lavalla riehuminen jatkui, kun Michael
Monroen keikka alkoi. Keikka oli odotetusti täyttä energiaa alusta
loppuun. Monroe on ilmeikäs esiintyjä, joka saa yleisön täysin
haltuunsa. Kädet taputtavat ja jalat polkevat maata kuin huomaamatta
– kukaan ei uskalla olla nostamatta käsiään ilmaan, kun artisti
sitä pyytää.
Michael Monroe tekee lavalla kaikki
rock-eleet paremmin kuin kukaan muu. Hänen lavaliikehdintänsä on
ilmiömäistä. Taiteilija todellakin ottaa tilan haltuun. Michael
ottaa toistuvasti eturivin yleisöä kainaloonsa ja laulattaa heitä
mikrofoniin. Yhdessä vaiheessa hän seisoi aidan reunalla siten,
että joku yleisöstä piti häntä pystyssä. Artista saa helposti
sen kuvan, että hän on yksi maailman sympaattisimmista ihmisistä.
Hän tekee mitä rakastaa, eikä ole tippaakaan ylimielinen.
Keikan yllätyshetkenä toimi se, että
varsinaisen keikkasetin viimeiseen kappaleeseen tuli mukaan Mikko
Herranen. Herrasen ja Monroen äänet soivat hyvin yhteen.
Lavaenergia kaksinkertaistui ja miehet nauttivat toistensa kanssa
esiintymisestä.
Monroe kehui kotikaupunkinsa yleisöä
illan aikana vuolaasti. Omasta mielestäni yleisö olisi voinut olla
vähän riehakkaamminkin mukana. Ehkä outo jako permantoon,
anniskelualueeseen ja katsomoon söi keikan tunnelmaa. Joku tiiviimpi
tila olisi sopinut paremmin.
Michael Monroen bändi koostuu
taitavista ja nimekkäistä soittajista. He eivät pääse kuitenkaan
erityisesti loistamaan, koska Michael vetää odotetusti kaiken
huomion itseensä. Joka tapauksessa bändillä tuntui olevan hauska
ja hyvä yhteisymmärrys keskenään.
En ole koskaan kuunnellut Michael
Monroen biisien sanoituksia kovinkaan tarkasti. Koen hänen
musiikkinsa mieluiten livenä ja elän siinä hetkessä. Välillä
olen havahtunut miettimään, että sanoitukset kertovat ihan
hassuista asioista. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, mistä
Monroe laulaa. Sillä on merkitystä, miten hän laulaa. Hän on
ainutlaatuinen esiintyjä, joka pystyisi laulamaan aiheesta kuin
aiheesta mielenkiintoisesti ja vangitsevasti.
HUOM! Huomenna julkaistaan laaja kuvagalleria konsertista.
Teksti: Terhi Mahlamäki
Kuvat: Eino Nurmisto
Kuvat: Eino Nurmisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti