Live! Keane @ The Circus, Helsinki 18.8.2012

 

Keane julkaisi toukokuussa uuden Strangeland-levyn. Albumi oli paluu takaisin radioystävällisempään poppiin. Edellinen pitkäsoitto, vuonna 2008 ilmestynyt Perfect Symmetry ja vuonna 2010 ilmestynyt EP Night Train olivat tuotannoltaan paljon kokeilevampia. Nyt tuntuu siltä, että Keanen pojat halusivat palata juurilleen. Strangeland-levyn on sanottu jatkavan tyylillisesti siitä, mihin Briteissä yhdeksänkertaista platinaa myynyt debyytti Hopes and Fears jäi. Keanen musiikkiin ovat palanneet helpommin mieleen painuvat melodiat.

Levy meni toukokuussa suoraan Englannin listaykköseksi. Laulaja Tom Chaplin sanoi haastattelussa listasijoituksen olevan ”voitto taistelussa pinnallista mainstream-musiikkia vastaan.” Chaplin on arvostellut kovin sanakääntein Idols-ohjelmaa ja tuomareiden edessä laulamista levytyssopimuksen saamiseksi. Hänen mukaansa laadukas musiikki saa nykyisin aivan liian vähän huomiota.

Chaplin ja koko muu bändi tuntuivat olevan olevan todella otettuja siitä, että Circus pullisteli keskiviikkoiltana väkeä. ”Miten ihana vastaanotto, olemme iloisia siitä, että palasimme tänne!”, Chaplin sanoi yleisölle. Väki oli hurmoksessa välittömästi keikan alettua. Viimekertaisesta Suomen keikasta olikin aikaa jo kahdeksan vuotta. Laulaja epäili yleisön energisyyden johtuvan siitä, että suomalaiset juovat niin paljon kahvia.

Bändi sai yleisöltä väliaplodeja jo ensimmäisen kappaleen aikana. Suurin osa keikasta esitteli uusimman levyn materiaalia. Uudetkin biisit saivat yleisön laulamaan, mutta suoranaista mylvintää aiheuttivat Hopes And Fears-levyn Somewhere Only We Know ja Everyone’s Changing.

Itselleni liikuttuneita tunteita aiheuttivat erityisesti Bend & Break, Bedshaped, Leaving So Soon?, Nothing In My Way ja Is It Any Wonder. Harva nykybändi saa aikaan tällaisia vahvoja ja majesteetillisen kauniita, sydämeenkäyviä melodioita. 80-luvun musiikista vaikutteita saaneelta Perfect Symmetry-levyltä kuultiin ainoastaan sen nimikappale, Night Train-EP:n biisejä ei kuultu lainkaan.

Chaplin on energinen esiintyjä ja tunteikas tulkitsija. Hänen korkea tenorinsa kesti yhtyeen kantavana voimana koko keikan läpi. Melankoliset lyriikat tuovat mielenkiintoisen kontrastin duurivoittoisiin biiseihin. Myös rytmiryhmä oli iskussa, rumpali Richard Hughes ja bändin uusin jäsen, vuosi sitten bändin vakiojäseneksi otettu Jesse Quin vetivät koko keikan lävitse voimalla. Koko bändi lauloi taustastemmoja, ja ne olivatkin erityisen kaunista kuultavaa.

Keanesta puhuttaessa on kuultu paljon Coldplay-vertauksia, soittavathan kummatkin bändit pianovetoista poppia, jossa eletään elämää suurempia tunteita. Kosketinsoittaja-säveltäjä Tim Rice-Oxleyta pyydettiinkin Coldplayn jäseneksi, kun kyseistä bändiä oltiin perustamassa. Keane oli kuitenkin jo olemassa, tosin silloin yhtyeen nimi oli The Lotus Eaters. Siksi Rice-Oxley kieltäytyi Coldplay-pestistä. Koska Keanessa ei ole kitaristia, Rice-Oxley saa paljon tilaa omalle soitolleen.

Oli täysin selvää, että musiikki oli pääosassa tällä keikalla. Visuaalisuus jäi sivuosaan, vaikka Keanella oli lavalla paljonkin värejä esimerkiksi Perfect Symmetry-kiertueella. Bändin esiintymisestä puuttuivat kaikenlaiset kosiskelevat show-elkeet ja päälleliimattu teatraalisuus.

BIISILISTA:

You Are Young
Bend & Break
Day Will Come
Nothing In My Way
Strangeland
On The Road
We Might As Well Be Strangers
Perfect Symmetry
Silenced By The Night
Everybody’s Changing
The Starting Line
Leaving So Soon?
Neon River
Disconnected
This Is The Last Time
Somewhere Only We Know
Is It Any Wonder?
Bedshaped
Sea Fog
Sovereign Light Café
Crystal Ball

Teksti: Kaisa Karttunen