23.7.2010

Dr John & The Lower 911 @ Tavastia, Helsinki 10.7.2010

Keskellä esiintymislavaa seisovat valkoinen flyygeli ja sen vieressä komeat Hammond B-3 sähkörut. Soitinten päälle on asetettu veikeät woodoo kallot tunnelmaa luomaan. Kosketinsoitinten välissä on valkoinen jakkara jolta Dr John halutessaan kykeni hallitsemaan molempia soittimiaan samanaikaisesti.. Vieressä laivan oikeassa laidassa on illan lämmittelijän, Lower 911 kitaristi John Fohlin paikka. Keikkavieraiden kanssa jutustellessani ennen konsertin alkua yksikään ei ollut nähnyt Dr Johnia aikaisemmin eikä myöskään erityisesti tuntenut miehen tuotantoa. Tavastian ollessa melkein täysi täytyy olettaa paikalla olleen myös kovempia diggareita.

John Fohl aloittaa tunnustellen kevyllä jamilla ja jatkaa omien levyjensä kappaleilla josta ainakin itseäni viehätti ”Don´t go there” kappaleen varsin omakohtaiselta kuulostava parisuhdetilitys. Puoliakustisella Ibanezilla soitettu kappale soi hyvin intiimissä hikisen nihkeässä tilassa ja yleisökin eli mukana. Kahteen kertaan toistettu kehotus käydä hakemassa kopio hänen levystään ”from ny friend somewhere back” toivottavasti sai jonkun tutustumaan lähemmin tähän varsin hienoon kitaristiin jonka otteissa oli runsaasti roots musan aineksia.

Lyhyen tauon jälkeen Dr John otti paikkansa ”kattauksen” keskeltä. Hapuilevaa oli vain kävely flyygelin jakkaralle sillä koskettimia mies paukutti kuin ennen vanhaan. Dr John ei ole kovin puheliaan miehen maineessa ja keikka kulki oletetusti musiikin hoitaessa kaiken sanomisen. Tyylilaji oli enimmäkseen soulia, funkia swamprockia New Orleans maustein. Let The Good Times Rollin aikana maestro tarttui yhden kappaleen ajaksi sähkökitaraan mikä on toistunut usein viime vuosien aikana. Hyvältä kuulosti sekin.

Poistuessani kauemmaksi lavalta naulakon tienoille musiikki kantautui upean vanhahtavan kuuloisena vahvan rytmi- ja bassopainoitteisena , ulos lämpimään yöhön, kuten varmaan 1970 luvun alun aikoihin myös New Orleansissa. Tunnelma ja hetki toivat mieleen miksi olin tullut paikalle ja siirryinkin nopeasti takaisin lavan edustalle. Uutta tuotantoa edustava ”Only In America” kappaleen toimi livenä aivan loistavasti. ja ilta oli kuin huomaamatta lähestymässä loppuaan.

Keikan lievä putkimaisuus jäi hieman vaivaamaan sekä jossain määrin myös Lower 911 bändin liian massiivinen sointi. Dr Johnin kähisevä ääni hukkui välillä funkvalliin mutta toisaalta joskus kriitikonkin on hyvä vetää vähän henkeä ja kumartaa elävää legendaa läheltä.

Settilistan loppuun oli kirjoitettu isolla 10.15 ja juuri sekunnilleen silloin Dr. John nousi jakkaraltaan ja poistui Tavastian takahuoneen suuntaa. 10.16 hän oli poistunut Helsingin kuumaan yöhön.

Teksti ja kuvat: Jan Fast

Biisilista

Indian red
Whoopie (Old black majic yliviivattu)
Scroungin
Mama Roux
Hoodoo
Let the good times (guitar)
Music came
Jinky jinx
Black gold
Wild honey
Tipitina
Feel good music
Irene
Big gap
Only in America
Whan I´m right

Extrat:
Poops or Huey medley
10:15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki