27.9.2010

Onnellinen Jonna Tervomaa ilahdutti fanejaan keikalla - katso keikkakuvat!


Helsinkiläisravintola Liberté oli ääriään myöten täynnä lauantaina, kun Jonna Tervomaa nousi lavalle kitaristinsa Jussi Jaakonahon kanssa. Aikaisemmin tänä kesänä duo oli noussut lavalle DBTL -festivaalien klubi-illassa. Nyt tätä herkkua tarjoiltiin puolestaan helsinkiläisille.

Konsertissa kuultiin Jonnan omaa tuotantoa ja yleisön vastaanotosta oli helppoa aistia, että tätä keikkaa oli todella odotettu. Edellisen kerran Tervomaan näin lavalla samassa paikassa keväällä 2009. Sen jälkeen tiedossa oli pitkä keikkatauko, josta Jonna kotisivuillaan kertoi heinäkuun 2009 alussa nerokkaasti: "Tauko on nyt niin pitkä kuin on tarpeen. Uutta pitää syntyä. Rattaat kolisee päässä. Uudesta musiikista julkaisun muodossa ei ole vielä tarkkaa tietoa."

Uutta syntyi ja Jonna onkin omistautunut perhe-elämälle menneen vuoden aikana. Juttelin hetken Jonnan kanssa keikan jälkeen ja uudesta musiikista on vielä turhan aikaista puhua. Jonnasta huokui onnellisuus, jonka hän myös itse totesi.





Uutta musiikkia odotellessa voi vaikka katsoa muutamia kuvia lauantaiselta keikalta. Ehkä näemme Jonnalta jotain spesiaaleja juttuja, joita vuosien aikana olemme tottuneet näkemään enemmän tai vähemmän. Vaikea uskoa, että kauhean pitkään Jonna pystyy lavalta kokonaan poissa olemaan, kun on muutaman kerran lavalle noussut ja tietää Jonnan palon lavalle. Joten nyt kaikkien erikoiskeikkojen järjestäjät.. kutsukaa Jonna vierailemaan. ;)

Muutama kuva lisää galleriassa.






Teksti ja kuvat: Tiia Santavirta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki