28.7.2013

Live! Tammerfest - lauantai @ Ratinanniemen Festivaalipuisto 20.07.2013

Kolmas ja viimeinen päivä Tammerfesteillä tänä vuonna. Isac Elliot avasi tämän päivän erikoiskonsertillaan. Alue avattiin jo klo 12, kun muina päivinä se avattiin vasta klo 14. Isacin n. 45 minuutin konsertti alkoi klo 12.30, mutta uskolliset fanit olivat saapuneet portille jonottamaan jo aamuvarhain. Useat fanit kiljuivat Isacin saapuessa lavalle ja moni itki onnesta. Tätä keikkaa oli varmasti monissa perheissä odotettu, paikalla oli paljon perheitä pienten lasten kanssa. Isac esitti kappaleita albumiltaan ja erityisesti kappaleet Party Alarm, First Kiss sekä New Way Home saivat suurta suosiota. First Kiss kappaleen aikana eräs fanityttö pääsi lavalle ja Isac halasi häntä, ja tyttö oli todella hämmentynyt tilanteesta mutta samalla varmasti hyvin onnellinen. New Way Home vedettiin kahdesti, onhan sen Isacin yksi tunnetuimmista, ellei tunnetuin kappale. Mielestäni hienoa oli, että muutaman kappaleen aikana Isacin taustalla oli hänen ikäisiään tyttöjä tanssimassa. He tanssivat todella upeasti!



Portit suljettiin vielä hetkeksi Isacin keikan loppumisen jälkeen. Varsinaisen festaripäivän avasi Stella, joka viettää viimeistä vuotta keikkailun merkeissä. Eturiviin suorastaan juoksi faneja porttien avauduttua, seassa oli niin Stellan, PMMP:n kuin Yön faneja. Stellan kappaleista olen tykännyt paljon ja ihastuin heihin viimeistään näillä festareilla. Harmi, että lopettavat! Samalla tämä oli heidän viimeinen Tampereen keikkansa. Laulaja Marja Tahvanainen kertoi muistelleensa paljon bändin kanssa 11 vuoden keikkauraansa ja siihen ajalle mahtuu paljon hienoja muistoja. Keikan loppuun oli säästetty hänen suurimmat hittikappaleensa, Aamun kuiskaus ja Piste. Mutta aivan viimeisenä kappaleena tuli kaunis kappale Häävalssi. Tätä oli kuulemma toivottu häneltä useammaltakin taholta. Sanat ovat erittäin kauniit, kannattaa kuunnella kyseinen kappale.


Välittömästi jatkui tapahtuma toisella lavalla. Vuorossa oli Kotiteollisuus. Juuri Stellan lopetettua keikkansa rauhalliseen Häävalssi -kappaleeseen jatkettiin tällä lavalla täysin toisella tunnelmalla. Meno muuttui paljon vauhdikkaammaksi, tällä kertaa suomirockin parissa. Hynynen hauskuutti yleisöä jutuillaan useasti keikan aikana.


Tunnelmasta toiseen oli näillä festareilla tullut jo tutuksi. Näin kävi nytkin, Kotiteollisuuden lopetettua jatkettiin Jonne Aaronin keikan kanssa. Tämä keikka oli itselleni positiivisin yllätys näiltä festareilta! Radiot soittavat paljon Jonnen uutta soolomateriaalia ja sitä kautta moni on kuullut muutaman kappaleen, kuten Taivas itkee hiljaa & Ihanaa elämää. Jonne on todella symppis esiintyjä ja kappaleet ovat koskettavia. Sanoja tulee kuunneltua todella tarkkaan. Erityisesti pidin kappaleesta Vaarallista elämää, josta kertosäe laulettiin yleisön kanssa useampaan otteeseen. Siinä kappaleessa on hyvää fiilistä ja vähän revittelyä. Tämän kappaleen aikana Jonne pyysi myös yleisöä menemään kyykkyyn ja useimmat menivätkin. Juontajat sanoivatkin, että harvat artistit saavat yleisön menemään kyykkyyn, mutta Jonne saa. Jonne oli peräti kolmas artisti näillä festareilla, joka oli mukana viime syksynä Vain elämää -ohjelmassa. Niinpä myös hänen keikallaan kuultiin kappaleita, jotka tulivat tunnetuksi sen ohjelman kautta. Kylmä ilman sua -kappale on varmasti koskettanut monia suomalaisia. Myös kappale Kulkurisydän on todella kaunis ja Jonne kertoi, että aluksi se meinattiin levy-yhtiön puolesta jättää levyltä pois. Hän itse sanoi siihen, että ei todellakaan jätetä ja mielestäni oikea päätös!


Rento fiilis oli vallannut yleisön ja seuraavana vuorossa olikin Jukka Poika & Sound Explosion Band. Reggae-musiikki ja tutut hitit vetivät yleisön mukaansa. Lanteet heiluivat ja yleisössä tanssittiin. Uusi kappale Pelimies oli todella hyvä livenä! Mielihyvää kappale saa ainakin itselläni todella hyvän ja aurinkoisen mielen! Ja tietenkään ei ole Jukka Pojan keikkaa ilman Silkkii -kappaletta. Jukka Poika kehui paljon taustalla soittavaa bändiään ja taitavasti he soittivatkin!


Jo Jukka Pojan keikan aikana yleisöä alkoi kerääntyä paljon toisen lavan eteen, sillä esiintymisvuorossa on ! Heillä on tämän Tammerfest keikan jälkeen vielä keikka Hämeenlinnassa samana iltana. Hittejä kuultiin yli 30 vuoden uran ajalta. Olli spiikkasi, että voidaan välillä esittää kappale vaikka vuodelta 2005 ja seuraava kappale on vuodelta 1985. Niin helppoa se on siirtyä vuodesta ja kappaleesta toiseen. Myös Juki pääsi ääneen kappaleissa Deadline ja Oikee enkeli. Yhtyeen rumpali Ari Toikka oli pitkään sairaslomalla, mutta nyt taas mukana keikoilla. Uuden levyn Pelko ja Rakkaus kappaleita ei keikalla juurikaan soitettu, lähinnä vanhempia hittejä. Mutta kokonaisuutena upea keikka, materiaalia on niin paljon että pakko esittää ne tietyt hitit. Laulu rakkaudelle loi nostalgista tunnelmaa yleisöön ja yhteislaulu raikasi. Olli pyysi yleisöä laulamaan niin paljon, että Pate Mustajärvi kuulee Ikuriin, kuinka hyvä meininki Yön keikalla on. Popeda esiintyi vielä myöhemmin tämän illan aikana näillä festareilla.


Irinasta ensimmäinen muistikuva on, että energiaa riitti lavalla paljon! Hän kertoi, että edellinen keikka oli Torniossa ja ajomatka oli pitkä, joten autossa sai istua ihan riittämiin. Nyt haluaa vähän irrotella ja liikkua lavalla. Koko kuva -kappale kuultiin melko heti keikan alkuun ja lopuksi tulivat suuret hitit muutaman vuoden takaa, kuten Pokka ja Kymmenen kirosanaa.


Jos Stellan keikalla koettiin haikeutta, koska hän lopettaa artistiuransa niin myös PMMP:n keikalla oli ilmassa haikeutta. He jäävät syksyllä määrittämättömälle tauolle, ei voi tietää kuinka pitkä tauko on. Syksyllä kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan viimeisiä konsertteja, upeat tytöt vetävät keikat aina hyvällä energialla ja meiningillä! Niin täälläkin. Yhteistyö ja bändikemiat toimii. Näillä festareilla oli esiintymässä monta pitkän linjan artistia ja PMMP:n urakin on huomattavan pitkä. Päiväkoti -kappaleesta pidän livenä, yleisö tykkää ainakin laulaa sitä. Ja Rusketusraidat -biisissä aina revitellään. Keikka oli loppumaisillaan ja tytöt kehoittivat yleisöä jäämään katsomaan Popedan keikkaa. He kertoivat, kuinka festareille tullessaan heidän yhtyettään luultiin Popedaksi. He alkoivat jo bändin sisällä jakamaan rooleja, kuka olisi kukin.


Popeda, festareiden kolmannen päivän viimeinen esiintyjä ja samalla koko festareiden viimeinen esiintyjä. Heitä oli odotettu, yleisöä oli paikalla valtavasti. Yksi koko festareiden isoimmista nimistä esiintyi viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä. Hittejä löytyy paljon ja keikalla soi paljon tunnettuja kappaleita. Tahdotko mut tosiaan -kappaleesta pidän itse todella paljon ja niin näytti yleisökin tykkäävän. Se on aina kivaa, kun huomaa yleisön fiilistelevän ja laulavan mukana. Myös humalaisia oli paljon tässä vaiheessa iltaa, mutta festareilla monet viihtyvätkin anniskelualueen puolella samalla nauttien livetarjonnasta. Kokonaisuudessaan todella onnistuneet festarit! Paljon isoja nimiä esiintymässä, innolla odotan ensi vuoden Tammerfestejä ja mitä uutta ja erilaista heillä on tarjota.. :)

Teksti & kuvat: Rita Nyman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki