15.7.2013

Live! Ke$ha @ Gröna Lund, Tukholma 7.7.2013



Tukholmassa oli yksi kesän helteisimmistä päivistä, mutta se ei estänyt Ke$ha-faneja valloittamasta parhaita paikkoja Gröna Lundin ison lavan edestä tuntikausia ennen illan keikkaa. Kesäaurinko paistoi edelleen lämpimästi Ke$han soturitanssijoiden astuessa lavalle iltakahdeksalta Warrior-albumin nimibiisin tahtiin. Yleisö huusi innoissaan itse Ke$han ilmestyttyä lavan keskipisteeksi.






Mukanaan Ke$halla oli nelihenkinen bändi, joka loihti levyversioita rokimmat ja kitaravoittoisemmat soundit. Avausbiisiä seuranneet Crazy Kids ja We R Who We R jatkoivat yleisön villitsemistä. Myös Ke$ha itse tarttui välillä kitaraan ja välitti aika lailla kunnon rokkimimmin viboja.




Ke$ha kehui ’f*ing’ rakastavansa Tukholmaa, koska kaupunki oli tullut tutuksi sekä artistin ensimmäisen että uusimman albumin levytyksen yhteydessä. Keikka jatkui Ke$han omalla (ja allekirjoittaneen) suosikkibiisillä uudelta albumilta – Iggy Popin ja Ke$han äidin avustuksella kirjoitetulla Dirty Love -biisillä.




Show oli selvästi ammattimaisesti Ke$han hallussa, mutta produktioon ei ollut käytetty mitään suuria rahoja. Lavastukseksi ilmestyi keikan keskivaiheilla pumpattu jättikokoinen sääripari ja yhtä iso säästöpossu… Ruotsin liputkin heiluivat tanssijoiden käsissä. Suuri osa showsta perustui lähinnä juuri näihin tanssijapoikiin, jotka saivat todella tehdä töitä palkkansa eteen.



Varsinaisen setin päättänyt Tik Tok räjäytti luonnollisesti potin ja encorena heitetty Die Young jatkoi yleisön huumaa konfettisateeseen päättyen.


Loppukaneettina pitää mainita, että meidät kuvaajat sijoitettiin suuren maailman tähdille yhä tavallisemmaksi käyvään tapaan kovin kauaksi lavasta – maailman korkeimmaksi väitetyn Eclipse-ketjukarusellin alla olevalle tasanteelle, josta myös pyörätuolissa istuneet Ke$ha-fanit pääsivät nauttimaan konsertista. Harmittavaista, kun lavan edestä olisi tietenkin saanut paljon mielenkiintoisempia kuvia tästä värikkäästä tähtösestä…


Teksti ja kuvat: Nina Uddin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki