26.7.2013

Live! Tammerfest - perjantai @ Ratinanniemen Festivaalialue 19.07.2013

Ensimmäisenä päivänä oli saatu paljon nimekkäitä artisteja esiintymään, kuten myös festareiden toiseen päivään. Toisen päivän avasi Elonkerjuu, johon ihastuin jo helmikuussa 2013 järjestetyssä Iskelmägaalassa. Lavalla oli tosi hyvä meininki silloin ja nyt vielä parempi. Ihana Johanna Koivu soittaa upeasti viulua ja yhtyeen solisti Juha Lagström sai yleisön hyvin mukaan. Kappaleita esitettiin pitkän uran ajalta, hienoa että kappaleita oli mukana myös siltä ajalta kun Lauri Tähkä oli mukana. Juomaripoika, Maailma on renki, Kimpale kultaa ja monia monia muita hittejä kuultiin keikan aikana. Keikan lopuksi kuultiin uusimpia hittejä, kuten Viiltävä ikävä ja Viistäköön siipeni maata.


Sateelta ei vältytty myöskään toisena päivänä. Sekä Elonkerjuun keikan aikana että Laura Närhen keikan aikana yleisö sai vettä niskaan. Mutta silti riitti yleisöä huomattavasti enemmän kuin ensimmäisenä päivänä. Laura Närhen keikkaa odotin innolla, sillä en häntä aiemmin ollut nähnyt livenä mutta hänen musiikistaan tykkään todella paljon. Laura laulatti paljon yleisöä mukana, hän sanoi että tietää kokemuksesta että Tampereella osataan laulaa. Tämä on totta -kappale sai yleisön laulamaan mukana sekä Lauran ja Erinin hitti Siskoni. Laura sanoi, että kun ei ole mahdollista sitä esittää Erinin kanssa keikoilla, hän on joutunut opettelemaan Erininkin osuudet ja yleisö saa häntä auttaa siinä. Viimeisiä kappaleita vietiin, eikä oltu vielä kuultu Hetken tie on kevyt tai Viimeinen aamu -kappaleita. Ne oli säästetty aivan keikan loppuun. Melkein mentiin yliajalle, kun oli jo Cheekin esiintymisvuoro.


Cheekin noustessa lavalle yleisöä oli valtavasti paikalla ja eturivi oli varattu jo aikoja sitten. Kun Cheek saapui lavalle hymyillen, yleisö syttyi heti ja taputti valtavasti. Aluksi kappaleita uran alkupuolelta ja kuultiin keikan aikana myös Vain elämää -ohjelmasta tuttuja hittejä. Hän aluksi epäröi esittää Kaija Koon Tinakenkätyttöä, sillä seuraavana esiintymisvuorossa olisi itse Kaija toisella lavalla. Kuitenkin hän esitti sen, olisi ollut hienoa kuulla tästä duetto mutta kävi se näinkin. Sade yllätti jälleen yleisön ja Cheek halusi Instagramiin hänen ensimmäisen sateisen festarikuvan. Keikan lopuksi, joku toivoi yleisöstä Sokka irti -kappaletta ja se olikin seuraavana vuorossa. Cheekin yksi suurimpia hittejä, ei voi jättää soittamatta. Cheek poistui lavalta samalla kun taustalla soi Puhelinlangat laulaa -kappale.


Kaija Koo, upea pitkän linjan artisti! Lavalla oli hieno laatikko, jossa luki "Kuka keksi rakkauden", tuttu monille Kaijan kappaleesta. Lavalta löytyi myös valtava tuoli, jossa Kaija itse esitteli itsensä ja bändin jäsenet melkeinpä heti keikan aluksi. Energiaa kyllä riittää lavalla tällä naisella! Kappaleessa Vapaa sai revitellä niin yleisö kuin itse artistikin. Itse haluan nostaa kappaleet Vanhaa suolaa sekä Seinäruusu tältä keikalta. Tykkäsin todella paljon! Varsinkin Seinäruusu-kappaleessa on todella kauniit sanat. Ja keikan lopuksi kuultiin myös Kaijan iso hitti Tinakenkätyttö, jonka jo Cheek esitti omalla keikallaan.




Von Hetrzen Brothers edusti itselleni jälleen tuntemattomampaa osastoa. Upeasti veljekset soittivat ja faneja löytyi myös heidän yleisöstään. Heidän jälkeensä soittanut Eppu Normaali sai luotua todella hienon tunnelman Ratinanniemeen. Manserockia soittava yhtye laulatti yleisöä mukanaan tunnetuissa hiteissään, kuten Vuonna 85 sekä Joka päivä ja jokaikinen yö. Itselleni tuli samanlainen tunnelma mieleen, kuin Vuonna 85 -elokuvassa Eppu Normaali soitti Pyynikin rannassa, nostalginen fiilis. Yleisöä oli kerääntynyt paikalle todella paljon tässä vaiheessa iltaa.



Eppujen jälkeen jatkettiin jälleen englanninkielisellä musiikilla. Disco Ensemble edusti näillä festareilla sitten sitä punk, post-hardcore musiikkia.Tunnin keikka tuntui menevän nopeasti ja taas päästiin illan viimeiseen esiintyjään. J. Karjalainen oli valittu toisen päivän pääesiintyjäksi ja samalla päättämään ilta. Kierellessäni alueella kuulin monen tulleen katsomaan juuri J. Karjalaista, joka tänä vuonna teki paluun musiikkitaivaalle. Heti keikan alkuun kuultiin hitit Mennyt mies sekä Meripihkahuone, jonka kertosäe vedettiin yhdessä yleisön kanssa useaan otteeseen. Radiossa paljon soinut kappale ja sanat osattiin ulkoa yleisön puolelta. Melkein kaksi tuntia kestänyt keikka päätti hienon festaripäivän.

Teksti & kuvat: Rita Nyman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki