15.2.2013

Sunrise Avenue - A Big Band Theory tour @ The Circus, Helsinki 9.2.2013

Lauantai-ilta oli saapunut ja olin viimein pääsemässä yhden lempibändini keikalle The Circukseen. Odotukset olivat siis erittäin korkealla. Varsinkin tietäessäni, että biiseissä olisi mukana myös big band, joten kappaleet tulisivat olemaan suureellisia.

Yhtyeen lämppärinä aloittanut Superscar -yhtye oli lähes Sunrise Avenue:maista rockia hivenmäisellä volbeat-asenteella, joten en yhtään ihmettele, miksi he lämppäriksi valikoituivat. Pisteet hyvästä valinnasta. Harmi heille, yleisöllä tuntui pääasiassa olevan vain kiire pääesiintyjän ”kimppuun”.

Lyhyen odottelun jälkeen Sunrise todellakin saapui lavalle. Hyvä järjestely, ei tarvinnut lämppärin jälkeen varttia pidempää pääesiintyjää odotella.

Punaiset valot vilkkuvat lavalla, sireeni huutaa ja bändi saapuu lavalle mestarin elkein. Sitten tapahtuu jotain hyvin yllättävää, mitä en osannut odottaa. Bändi alkoi soittamaan jazzia. Tämä olisi toki täytynyt osata ottaa huomioon, sillä kyseessähän tosiaan oli A Big Band Theory-kiertue. En kuitenkaan näyttänyt olevat ainut ihmettelijä, sillä ainakin takaosan salia täytti kova puheensorina. En kuitenkaan tahtonut tuomita yhtyettä ja sovituksia heti alkuunsa.

Kun korva alkoi pikkuhiljaa tottumaan sovituksiin, oppi myös tunnistamaan biisit sovitusten takaa. Ne oli naamioitu lähes kokonaan puhallinsoitinten taakse. Samun ääni koki alussa vaikeuksia, mutta päästyään vauhtiin, nähtiin lavalla suurenmoinen showmies, joka ei jäänyt big bandin jalkoihin. Yleisökin alkoi selvästi tottua uudenlaiseen Sunrise Avenueen ja alkoi laulamaankin mukana ainakin kahta biisiä, jonka kaikki tunnistivat sanoista (Hollywood Hills, Fairytale Gone Bad, jonka tosin Samu lauloi italiaksi).

Kaiken kaikkiaan puolitoistatuntinen keikka hurahti nopeasti ohi, fiilis oli hyvä ja tuli koettua musiikkia suuren maailman tyyliin, tästä kiitos big bandille. Hieno tapa viettää lauantai-ilta Keski-Euroopan radioiden soitetuimman yhtyeen kanssa.

Teksti: -Larry-
Kuva: Tiia Santavirta (ei tästä konsertista)

2 kommenttia:

  1. Olvidame on vanha espanjankielinen versio kappaleesta Fairytale gone bad, se on esitetty Suomessa jopa NRJ:llä tosin lyhyenä pätkänä silloin. Minusta kirjoittajan olisi hyvä tietää faktoja ennen kirjoitustaan! Lisäksi kyllä yleisö eturivissä ja takana ylhäälläkin tunnisti kappaleet sekä lauloi mukana.

    VastaaPoista
  2. Pahoittelen faktan puutettani. Hieno versio joka tapauksessa. Omat havaintoni tein takarivistä yleisön käyttäytymisestä, josta pääasiassa kirjoitankin. -Larry-

    VastaaPoista

Palkki

Palkki