Kun pienoisella
keikkatauolla viihtynyt Pariisin Kevät nousi Tavastian lauteille
lauantaina Helsingissä, huomasin kovana fanina itsekin jo miettiväni
kuinka pitkä aika siitä oli kun bändin viimeksi olin nähnyt.
Pienen raksutuksen jälkeen sijoitin ajankohdan festarikesään eli
olihan siitä jo tovi vierähtänyt! Silloin näin bändiä
erinäisillä festareilla n. viikon välein joten onko ihmekään,
että ikävä oli jo kova.
Odotellessani keikan
alkua istun pöydän ääreen ja katson ihmisten valuvan sisään
siihen malliin, että paikka taitaa olla loppuunmyyty. Se ei toki
yllätä ja tekee minut iloiseksi. Siirryn saliin ja löydän paikan
silti helposti eturivin tuntumasta. Tuntuu, että bändi myy aina
paikan kuin paikan loppuun enkä siis ihmettele, sillä Pariisin
Kevät on suuri ilo kaikille aisteille. Kun bändi astuu lavalle,
minut valtaa järjetön onnellisuus.
Oli ilo huomata, että
Pariisin Kevät oli uudistanut settiään. Uusimman Kaikki on Satua
-levyn rallit ovat jo löytäneet hyvin pysyvänkin paikan bändin
keikoilta ja myös yleisö on ottanut ne hyvin omakseen. Sen huomaa
jo siitä, että yleisö laulaa lähes koko keikan ajan lähes yhtä
kovaa tai jopa kovempaa kuin itse bändi. Oli myös ihanaa nähdä
joidenkin ”harvinaisuuksien” löytäneen toivottavasti vakinaisen
paikan bändin keikkasetistä, esimerkkinä elektronisia vaikutteita
omaava ”Lopeta!”
Kaiken kaikkiaan Pariisin
Kevät, ja siitä livenä säteilevä onni on edelleen paikallaan. En
ehkä ikinä pääse yli siitä ilosta, joka yleisöstä huokuu kun
kaikki laulavat sydämiensä pohjasta, tanssahtelevat, pomppivat, tai
ihan vain heiluvat hiljaa edestakaisin ja mikä tärkeintä; tietysti
hymyilevät. Suunnaton onni säteilee myös lavalta, ja on
ilmiselvää, että myös bändi on innoissaan noustessaan pitkästä
aikaa lavalle. Hymyiltä ei siis vältytä sielläkään suunnassa.
Mitä siis Pariisin
Kevääseen tulee, en toki ole kamalan puolueeton. Rakastan bändiä
koko sydämeni pohjasta ja se varmasti näkyy tästä tekstistäkin,
sanoisin kuitenkin että siihen on vahva syynsä. Pariisin Keväässä
mahtavinta on se, että se rikkoo erilaisia rajoja. Niin
musiikillisia rajoja kuin tyypillisen fanikunnan rajoja sillä
Pariisin Keväästä saattaa tykätä niin poppari kuin rokkari.
Pariisin Kevät tekee joskus kaiken niin väärin, ja juuri sen takia
se on niin oikein. En malta odottaa näkeväni mihin Pariisin Kevään
tie tästä vie. Onneksi odottaa ei tarvitsekaan, sillä tulen
seuraamaan matkaa aktiivisesti eturivistä.
Teksti: Joanna Tzortzis
Kuvat: Tiia Santavirta
Kuvat: Tiia Santavirta
Loistavasti argumentoitu tästä valovomaisesta bändistä.
VastaaPoistaUpeita kuvia!
VastaaPoista