22.2.2013

Provinssirock julkaisi päiväkohtaisen ohjelman

Päivälippujen ja kahden päivän lippujen myynti alkaa ensi maanantaina.

Provinssirockin päivälippujen ja kahden päivän lippujen myynti alkaa ensi maanantaina 25.2.2013 klo 9. Myyntiin tulevat lippuformaatit: kaksi päivää (pe-la tai la-su) ja päiväliput. Kolmen päivän lippuja on voinut ostaa jo joulukuulta saakka. Provinssilippuja voi ostaa osoitteesta www.provinssirock.fi, Tiketistä, Lippupalvelusta sekä Lippupisteen verkkokaupoista ja myyntipisteistä.

Festivaalin pääsylippujen lisäksi myynnissä ovat myös Provinssirockin ylläpitämät leirintäalueet, Camp Provinssi sekä Camp Kyrkösjärvi.

Uusimpina ohjelmakiinnityksinä Provinssirockissa nähdään viime vuoden ehkä mieleen jääneimmän keikan Provinssirockissa heittänyt PMMP, sekä Femma-gaalassa juuri tuomaristoraadin myöntämän Femma-Femman ja Yleisö-Femmat napannut Pää Kii.

Viime kesän PMMP:n keikkaa yleisö kuvaili Ihmisten Juhlan ytimeksi: ”PMMP:n keikka. Sataa vettä ja kukaan ei välitä, kaikki vaan nauttivat siitä hetkestä juuri silloin, yhdessä.”

Pää Kii on yhtye, johon kuuluvat Kakka-hätä 77:ssa vaikuttanut Teemu Bergman, Anal Thunder -basisti Vekku, God Given Ass -rumpali Niila sekä Damn Seagulls -nokkamies Lauri Eloranta.

Molemmat bändit esiintyvät Törnävänsaaren luonnonkauniissa miljöössä perjantaina.

Ohjelma ei vielä suinkaan ole valmis. ”Verkot on laskettu elektro- ja rytmimusiikkivesille ja toivottavasti voimme kertoa niistä pian lisää!” Provinssirockin promoottori Juha Koivisto kertoo ohjelmavalmisteluista. Päiväkohtainen ohjelma löytyy Provinssin nettisivuilta.

Jo julkistetuista Provinssiartisteista Bad Religion julkaisi uuden levyn True North tammikuussa ja nousi heti Rumban albumilistan kärkeen. Tulossa on kevään mittaan vielä useampi uusi albumi Provinssiartisteilta. Seinäjokelainen Streak and the Raven julkaisee tänään esikoisalbuminsa Love & War. Kvelertakin toinen albumi Meir taas julkaistaan maaliskuussa.

Selmu ry:n toiminnanjoh taja Harri Pihlajamäen mukaan lipunmyynti on jo hyvässä vauhdissa ja sujunut viime vuotta vilkkaammin. ”Samoin voisi todeta Provinssin talkoolaisrekrytoinnista. Vielä kuitenkin mukaan mahtuu! Aluesuunnittelu on hyvässä vauhdissa ja pian kirmaamme jo Törnävällä mittakeppien kanssa piirtämässä viivoja uusille hienoille anniskelualueille.” Harri toteaa.

Provinssirockin nettisivut ovat kokeneet myös pienen muutoksen ja löydät ne ja päiväkohtaisen ohjelman osoitteesta www.provinssirock.fi

Järjestyksessään jo 35. Provinssirock avaa jälleen kesän ja järjestetään 14.-16.6.2013.

Lipunmyynti
Provinssirockin 3 päivän liput myynnissä mm. Provinssirockin verkkokaupassa www.provinssirock.fi/nettikauppa. Muiden lippuformaattien (2 päivää ja päiväliput) myynti alkaa maanantaina 25.2.2013 klo 9.

Camp Provinssi ja Camp Kyrkösjärvi
Provinssiro ckin leirintäalueista festivaalialuetta lähinnä sijaitseva Camp Provinssi sekä rauhallinen ja idyllinen Camp Kyrkösjärvi ovat jo myynnissä Provinssin verkkokaupassa. Osta leirintä täältä: http://www.provinssirock.fi/nettikauppa/index.php?ac=listproducts&category_id=5

Lipunmyyntipaikat:
Provinssin nettikauppa
Lippupiste
Tiketti
Lippupalvelu

Lisäksi Seinäjoella lippuja myyvät:
Rytmikorjaamo (Vaasantie 11, Seinäjoki)
Coffee House (Epstori)
Amarillo (Torikeskus)
Etelä-Pohjanmaan Matkailu (Matkakeskus)
Citymarketin infopiste (Jouppi)
Matkalippu (Epstori)

Päiväkohtainen ohjelma:
Pe 14.6. Blur (UK), Bad Religion (US), Mew (DEN), Kvelertak (NOR), PMMP, Pää Kii, Streak and the Raven, Pearly Gates, Parasta Ennen! –disko

La 15.6. The Sounds (SWE), Danzig (US), Witchcraft (SWE), Sólstafir (IS), Children of Bodom, Karri Koira & Ruudolf, The Scenes, DJ Mini & DJ Johannes Kostaja (Tavastian Lauantaidisko)

Su 16.6. Turbonegro (NOR), In Flames (SWE), Down (US), Converge (US), Domovoyd, Nicole

Ei vielä vahvistettua esiintymispäivää: Antero Lindgren

Päätösklubi su 16.6.2013 Rytmikorjaamo: Parasta Ennen! –disko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki