Huolimatta siitä, että tämän vuoden
Ruisrock starttasi perjantaina yllättävän miellyttävissä tunnelmissa,
edusti lauantai jo juurikin sitä tyypillistä joka-festarin ”toista
päivää.” Väsyttää, janottaa, festarihiekan likaamia jalkojani särkee
eikä tekisi mieli oikeastaan olla vielä edes hereillä. Valitettavasti
koko kansan suosikki (okei, ainakin allekirjoittaneen suosikki…!) oli
jostakin käsittämättömästä syystä kuitenkin buukattu korkkaamaan päälava
jo kello kaksi.
Aloitan siis päiväni
juoksemalla Ruissalon halki kohti päälavaa, jonka tuntumaan ehdinkin
juuri ensimmäisten sointujen kajahtaessa ilmaan. Positiiviseksi
yllätykseksi myös muu festarikansa oli onnistunut keräämään itsensä
paikan päälle ja päälavan alue tutuu pursuavan yli äyräiden. Pariisin Kevät,
jonka olen erittäin onnistuneesti suoriutunut näkemään pitkin kesää
tasaisesti noin viikon välein, on muutaman keikkavuotensa aikana
kasvattanut keikkojen lukumäärän lisäksi myös livekuntoaan. Myös
Ruisrockissa bändi oli perusloistava, vaikkei esimerkiksi
Provinssirockin vetoa ihan ylittänytkään. Täytyy kuitenkin huomioida
myös päälavan koko, joka jo itsessään syö aina vähän pois sitä ainakin itselleni niin kovin rakasta intiimiä tunnelmaa.
Seuraavana päälan aktina lauteille nousee jokaisen suomalaisen festarin kiintiöpiristysruiske Stam1na,
tällä kertaa (valitettavasti) vaatteet päällä. Bändin tämän kesän
tematiikka pyörii maalaismaisemissa, minkä vuoksi bändi on
kokonaisuudessaan pukeutunut (valitettavasti) milloin mihinkin
kokofarkkuhaalareihin tai muihin pellonkyntämisasusteisiin. Solisti
Antti ”Hyrde” Hyyrynen on myös ”koristellut” kasvojansa viehkeästi
mustalla värillä ja maalannut esimerkiksi nenänpäänsä mustaksi. Sille on
varmaankin jokin hyvä syy. Takuuvarman viihdyttämisen lisäksi Stam1na
tarjoaa myös jykevää, korvat nurinkurin kääntävää runttomista, joka
herättää ojasta väsyneimmänkin festaritallustelijan.
Auringon porottaessa parastaan, riennän päälavan edustalta pienen Louna-lavan tuntumaan, missä myös helsinkiläinen Stockers!
pistää parastaan. Fiilis yleisön keskuudessa on rento, ja lavalla
nähdään paljon nuorta lahjakkuutta. Debyyttilevyään työstävän
Stockersin! lavapreesens on keskittynyt sekä soitto tiukkaa, ja vaikka
yleensä pidänkin lavalla eniten siitä, että soittajat ovat
interaktiivisia keskenään, Stockersilla vakavakin soitto toimii sillä se
on niin harkittua - hyvällä tavalla. Myös jo biisit itsessään ovat niin
kovia hyvän fiiliksen biisejä, että ne saavat yleisön tanssimaan tai
lyömään edes jalallaan tahtia nostattaen samalla tunnelmaa.
Koska päivä on tähän mennessä tarjonnut lähinnä raakaa miesvoimaa, olen enemmäin kuin innoissani siitä, että Nina Perssonin liidaama The Cardigans
nousee Rantalavalle illan suussa. Katsellessani rannalle kerääntynyttä
yleisömerta on sikäli ilmiselvää, että Perssonin pehmeällä äänellä
tulkitut hititkuten ”Lovefool”, ”You’re The Storm” sekä ”Erase/Rewind” ovat aikoinaan vieneet myös monen muun suomalaisen sydämen.
Minulle
The Cardigans on valitettavasti kuitenkin ainakin alkuunsa melko suuri
pettymys. Poissaolevan tuntuisen Perssonin jo itsessään pliisun
esiintymisen lisäksi hän vaikuttaa siltä, että lavalla on todella
epämukava olla. ”Favorite Game” -kappaleen myötä Perssonin lavapreesens
hiljalleen ryhdistäytyy hieman ja niin tai näin, hittibiisit saavat
yleisön joka tapauksessa aivan sekaisin. Loppujen lopuksi Perssonin ääni
on niin mieletön, että sillä saa aika paljon anteeksi.
Minua
bändi ei kuitenkaan jaksa viihdyttää sen vertaa, että jaksaisin
esiintymistä sen pidempään oikeasti katsoa, joten istahdan kauemmas kuuntelemaan
Perssonin huumaavaa ääntä ja päässäni matkustan onnelliseen paikkaan,
jossa The Cardigans on oikeasti mielenkiintoinen lavaesiintyjä.
Rantalavan tuntumaan palaan vasta PMMP:n tuodessa sinne
eloa. Ja tätä tarkoitan niin kirjaimellisesti kuin vain voi, sillä
kenellekään ei varmaan ole epäselvää kuinka energinen pakkaus tämä duo
on. Siitä ei ole epäilystäkään, ettei PMMP peittoaisi The Cardigansia
mennen tullen, mutta bändi on myös muihin vertaamatta yhtä kovassa
vedossa kuin aina. PMMP takaa aina lavalle kuin lavalle akrobatiaa,
tervemielistä hulluutta - tai hullua tervemielisyyttä, satavarman
kesäfiiliksen sekä ripauksen herkkyyttä.
Suomalaisten esiintyjien riemuvoitto jatkuu päälavalla, missä kentiesfestarikesän kovin uurtaja Chisu
luo iltaan tunnelmaa. Vaikka taivas synkistyy synkistymistään, lavan
eteen on kerääntynyt roimasti porukkaa eikä sadeuhka tunnu
esiintyjääkään haittaavan. Chisu on varma, upea esiintyjä, joka tuo
lavalle kappaleisiinsa aina jotakin erilaista, niin että kuuntelija ei
satavarmasti voisi koskaan saada samaa settiä kotisohvalta
levysoittimesta. Kylmästä säästä huolimatta Chisun setin jälkeen
tunnelma on lämmin.
Jätän setin
loppupäästä muutaman biisin väliin, sillä suuntaan ajoissa takaisin
rantalavan tuntumaan vielä toistaiseksi autuaan tietämättömänä siitä,
että edessä on vielä ehdottomasti Ruisrockin kovin keikka. Siinä missä Michael Monroe
vielä Provinssirockissa juhli 50v -synttäreitään, on juhlintaa
selkeästi pidennetty muutamalla viikolla Ruisrockiin, jonka
ohjelmistosta löytyy Michael Monroen ”virallinen” juhlakonsertti.
On
vaikea uskoa miehen olevan 50-vuotias siinä vaiheessa kun hän kiipeilee
lavan rakenteissa 20 metriä maanpinnan yläpuolella, siirtyy lavan
laidalta toiselle nopeammin kuin duracell-pupu ja vetää spagaatteja
leikiten. Tällainen on kuitenkin Michael Monroe. Bändi vetää ensin
perinteisen (ja perinteisellä tarkoitan Michael Monroen perinteistä enkä
koko muun maailman perinteistä asteikkoa sillä ne ovat kaksi täysin eri
asiaa) 45 minuutin festarikeikan, jonka jälkeen 30 000 -päiselle
festarikansalle oli vielä luvassa yllätyksiä, joista osasta itse
juhlasankarillakaan ei ollut tietoa. Ensin tervetulleeksi toivotettiin
Monroen äiti Maija, jonka jälkeen festarikansa toivotti
hyvät syntymäpäivät laulamalla onnittelulaulun. Lauluun yhtyivät pian
Monroen yllätykseksi videon välityksellä lukuisat artistit kuten PMMP,
Stam1na, Mustach, Robin, The Hives, Backyard Babies, Slayer, Little Steven, Alice Cooper ja Slash.
Videoterveisten jälkeen bändi jatkoi vielä soittamista ja lavalla
nähtiin lukuisia yllätysvieraita kuten Monroen Voice Of Finland
-suojatti Mikko Herranen, entinen Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, sekä räppikollektiivin muodostaneet Redrama, Paleface sekä Tommy Lindgren.
Illan herkin ja ehkäpä spesiaalein hetki koettin kuitenkin Monroen vaihtaessa laulukielen suomeksi. Apocalyptican säestämänä Monroe lauloi vaimollensa Johannalle Jenni Vartiaisen
kappaleen ”Missä Muruseni On”, ja liittyihän duettoon toiseksi
osapuoleksi tietenkin kappaleen alkuperäinen esittäjäkin! Ehdottomasti
ainutlaatuinen hetki. ”Valitettavasti” Michael Monroe vetää niin kovan
setin, että edes illan päättävä Nightwish ei enää
säväytä millään tapaa. Kotimatkakin sujuu yksinkertaisesti Monroen
keikkaa fiilistellessä ja hehkuttaessa. On se vaan kova.
Sunnuntai
sujuu samoissa merkeissä kuin jokainen kiintiö-festarisunnuntai;
väsyttää vielä enemmän, janottaa vielä enemmän, festarihiekan likaamia
jalkojani särkee vielä enemmän, ja lisäksi taivas on auki ja joku kaataa
saavista vettä non-stoppina. Olen valitettavasti sellainen
festarivierailija, että huono fiilis vie huomioni kaikesta muusta.
Siispä katsastan milelestäni mielenkiintoisista esiintyjistä vain
muutaman kappaleen ja värjöttelen muun ajan sateen suojassa. Samalla
kadehdin muuta festarikansaa, joista osa uhmaa säätä rohkeasti ja
hyvällä mielellä.
Sunnuntain ehdottomasti odotetuin esiintyjä, maailman suurimpana pilvenpolttajana esitelty Snoop Dogg
aloitti settinsä hieman myöhässä, mutta nostatti silti festarikansan
tunnelman pilviin (no pun intended). Mudassa uivaa yleisöä hellittiin
suurimmilla hittibiiseillä, joista ”Sweat” -biisin aikana aluksi
verryttelyasuihin sonnustautuneet taustatanssijat vaihtoivat rohkeampiin
vaatteisiin ja kiehnäsivät lavalla toisiinsa kyseenalaisen
seksikkäästi.
Vuoden 2012 Ruisrockin
Snoop Dogg päätti Young, Wild & Free -kappaleeseen. Mikä osuva
valinta, nuo kolme määritelmää kun tuntuvat tiivistävän Ruirockin, sekä
Suomen festarikesän muutenkin niin kovin mainiosti.
Teksti ja kuvat: Joanna Tzortzis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti