Ilosaarirockin ensimmäinen päivä aukesi
Sulo- ja Töminä-klubien voimin. Kansaa oli kokoontunut Laulurinteen
porttien ulkopuolelle kelpo paljon jo ennen alueen aukeamista. Jengi
koostui pääasiassa alle parikymppisistä keskikajan- ja
siiderinlitkijöistä, eikä etkoja tuntunut haittaavaan yhtään se, että
taivas roikkui painostavana ja sateen uhka oli ilmeinen.
Keski-iältään vanhempi lössi suuntasi Sulo-klubille, jonka korkkasi Haloo Helsinki! ah niin ihanan ja valovoimaisen laulajansa Ellin vetämänä. Neidin karisma yhdistettynä bändinkuulijaystävälliseen musaan saivat aikaan sellaisen atmosfäärin, että festari sai arvoisensa alun. Hymyilytti.
Toisena lauteille nousi Kauko Röyhkä & Narttu.
Kokoonpano on sikäli historiallinen, että se ei ole heittänyt keikkaa
sitten vuoden 90 ensimmäisen päivän. Bändin energia sai luonnonvoimatkin
liikkeelle. Taivas repesi ja loppuilta vietettiinkin sitten
vesisateessa.
Kaukon perään nähtiin Viikatteen takuuvarma veto. Seuraavan esiintyjän, Stam1nan,
myötä Sulo-klubin teltta täyttyi repeämispisteeseen. Kansa janosi
metallia ja sitä nämä maalaisiksi pukeutuneet tuomion lähettiläät
tarjosivat oikein kaksin käsin. Tunnelmaa ei latistanut edes se, että
vesi tulvi teltan lattialle ja se muuttui jossain vaiheessa
mutavelliksi. Perus festarimeininkiä.
Ilta loppui Michael Monroen
keikkaan. Epäilin, saisiko viime viikolla viisikymppisiään viettänyt
rockihme festarikansassa aikaan samanlaisen reaktion kuin edeltäjänsä.
Ei saanut. Se oli nimittäin, jos mahdollista, entistäkin
hullaantuneempi. Laulurinne jäi rokkaamaan vielä kun yön yksinäinen
suuntasi, heti kuin mahdollista, sateen tauottua majapaikkaan. Keppana-
ja siideririnki oli yhä paikallaan, eivätkä bileet näyttäneet loppumisen
merkkejä. Jos alku oli näin hurmiollista, niin Luoja tietää, mitä
viikonloppuna on luvassa
kuvat ja teksti: Susanna Honkasalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti