Osla live järjestettiin tänä vuonna
Kokonniemen laskettelukeskuksella, joka osoittautui mutaista pintaa
lukuun ottamatta erittäin mukavaksi alueeksi. Festarin yleisilmeestä
tuli mieleen positiivisella tavalla ”vanhan ajan” festarit, jolloin joka
ruokalajiketta, juomaa ja tavaraa ei ollut miljoonaa lajiketta, vaan se
mitä oli, niin toimi. Järjestelyt toimivat hienosti, ilma tosin päätti
tehdä väliin kepposia, mutta sadekaan ei rappeuttanut tunnelmaa. Lavat
olivat vierekkäin ja toimivat ajatuksella, kun päälavan bändi lopetti,
niin heti perään aloitti toisella lavalla toinen bändi. Näin vältyttiin
masentavalta odottamiselta. Muutenkin oli erittäin miellyttävä ratkaisu
antaa tilaa ”pienemmille” bändeille pikkulavalla ja panostaa muutamaan
erittäin laadukkaaseen isoon artistiin.
Kaija Koo
osoittautui positiiviseksi yllätykseksi, sillä olen nähnyt Kaijan
joskus silloin taustanauhojen aikaan. Nyt Kaijaa taustoitti erittäin
laadukas bändi, jonka miksausta en tosin aina ymmärtänyt. Soundit
itsessään olivat hyvät, muta soittimien keskinäinen balanssi oli välillä
pahasti hukassa ja näin bändin erinomaisuus jäi tämän takia hetkittäin
taustalle. Itse laulaja oli huikeassa vireessä. Ääni oli hienossa
kunnossa ja settilista oli hyvä, sillä alkuun tuli läpimurto levyltä
”Tuulen viemää” monia tunnettuja lauluja, kuten ”Tule lähemmäs beibi”,
ja ”Hanat aukeaa”. Jälkimmäisen laulun kohdalla oli jopa ironista
huomata, että taivas totteli Kaijan käskyä ja löi juuri tällä hetkellä
sadetta ihmisten iloksi. Onneksi keikka ei ollut pelkkää hittitulitusta,
vaan löytyi muutamia ei niin tunnettuja lauluja kuten ”Ex-nainen”,
jotka rytmittivät keikkaa kivasti eikä tullut olo pelkästä
nostalgiatripistä. On ilo huomata, että artisti on esiintymisestään
”täpinöissään” vielä näinkin monen esiintymisvuoden jälkeen. Kaiken
kaikkiaan hieno veto.
Seuraavana päälavalla oli luvassa Dog Days Revolution, joka soitti AC/DC covereita. Kun itsekin olen Kouvolasta, niin yllätykseni huomasin, että bändissä soitti entisiä Peer Gunt
jäseniä. Täytyypi sanoa, että nyt on kyseessä harvinaisen laadukas
coverbändi, sillä soitto ja esiintyminen ei jäänyt jälkeen juurikaan
alkuperäisversioista. Tämän vedon aikana tosin sade yltyi niin hurjaksi,
että suurimmat hitit, kuten ”Highway to hell, Hard as a rock” biisit
tuli seurattua sateensuojasta.
Apocalyptica
vastasi koko illan hienoimmasta vedosta. Tämän vedon jälkeen olen
ehdottomasti sitä mieltä, että tässä on kyse Suomen tärkeimmästä
vientituotteesta. Kyseessä on show ja erittäin viihdyttävä sellainen.
Etukäteen epäilin, ettei sellovirtuoosien veto voi pysyä kasassa
puoltatoista tuntia, mutta hienosti pysyi. Syy siihen oli upeasti
rakennettu setti. Alkupuolella kuultiin tunnelmoivampaa materiaalia,
josta siirryttiin pikku hiljaa raskaampaan ja tutumpiin kappaleisiin.
Viimeistään Metallican ”Master of Puppets” kappaleen
aikana homma lähti aivan käsistä. Jätkien intohimo soittamiseen ja
esiintymiseen on niin valtavaa, että sitä voi lähes koskettaa käsillään.
Tipe Johnson toi lauluvoimaa hienoilla tulkinnoillaan.
Herrojen esiintyminen on intensiivistä ja energistä. Jokainen spiikkaa
vuorollaan ja huomioi näin yleisön. Apocalyptica oli ollut edellisen
illan Portugalissa esiintymässä, joten varmasti väsy painoi, mutta
ammattilaiset käänsivät yleisön energian puolelleen. Jokainen joka ei
ole nähnyt tämän bändin esiintyvän, niin suosittelen lämpimästi. Ette
tule pettymään!
Illan pääesiintyjänä oli Ruotsin ihme Europe. Moni tuntee bändin 80-luvun hiteistään, mutta itselleni se todellinen Europe edustaa 2000-luvun
materiaalia, joka painottuu Bluespohjaiseen junttaamiseen voimakkailla
soundeilla. Bändin keikkasettiä ihmettelen jonkin verran. Se ei ollut
missään nimessä huono, mutta alkuun kuultiin heti liuta uusia
kappaleita, jotka eivät ole ollenkaan tuttuja kuulijoille ja kyseiset
biisit eivät perustu ”tarttumapintaan”, vaan enemmänkin raskaaseen
tunnelmaan. Tulikin olo, että bändi oli hieman väärässä paikassa ja
soitti enemmän itselleen, kuin yleisölleen. Oikea paikka olisi jokin
hikinen klubi, kuten Tavastia. Siitäkin huolimatta bändi oli loisto
vireessä. Bändi soitti virheettömästi ja laulaja Joey Tempest
on kuin vanha viini, joka vuosien saatossa vain paranee. Pientä rosoa
on tullut soundiin ja se kuulostaa erittäin hyvältä.
Joka tapauksessa
Europe jätti ristiriitaisen maun kokonaisuudessaan ja herätti monia
kysymysmerkkejä. Miksi bändi, jolla ei missään nimessä ole liiaksi
hittejä, soittaa hyvin pitkälti vain uutta tuotantoa ja niistäkin
vaikeampia biisejä? Miksi Joey Tempest ei keulakuvana saa ”räjäytettyä”
yleisöään sekaisin? Miksi muu bändi näyttää esiintymistaidoiltaan vain
harmaalta massalta? Tässä on varmasti syitä siihen, minkä takia Europe
kuuluu menestyksessään ”ainoastaan” siihen kuuluisaan keskiluokkaan.
Siltikään millään tavoin en pysty sanomaan keikkaa huonoksi, mutta
edelleen korostan, että bändi oli yksinkertaisesti väärässä paikassa.
Kolme suurinta hittiä ”Final Countdown”, ”Carrie”, ”Rock the night”
saivat yleisöön liikettä, mutta silloin oli jo vähän myöhäistä, koska
paikalta oli selvästi poistunut yleisöä kesken keikkaa.
Osla Live onnistui kokonaisuudessaan hienosti ja festareiden yleisilme oli iloinen yllätys.
Teksti ja kuvat: Jari Uutela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti