27.11.2013

YHDYSVALTALAINEN HARDCORE-BÄNDI HATEBREED SUOMEEN


Yhdysvaltalainen metallisen hardcoren lähettiläs Hatebreed nähdään pitkän odotuksen jälkeen klubikeikalla Suomessa. Vastikään uuden ”The Divinity of Purpose” -albuminsa julkaissut yhtye saapuu käskyttämään hc-faneja Helsingin Nosturille torstaina 17. huhtikuuta. Lämppäreinä keikalla nähdään suomalaiset hardcore-ylpeydet St. Hood ja Bolt. Keikkaliput tulevat myyntiin perjantaina 29. marraskuuta Tiketissä.


Tarttuvia riffejä ja mahtailevia soundeja tarjoavan, Conneticutissa perustetun hardcore-yhtyeen muodostavat Jamey Jastan (laulu), Chris Beattie (basso), Wayne Lozinak (kitara), Frank Novinec (kitara) ja Matthew Byrne (rummut). Ahkerasti vuosien mittaan kiertäneen Hatebreedin vetovoima piilee sen raivokkaissa ja uhmakkaan energisissä live-esiintymisissä. Grammy-ehdokkaanakin ollut yhtye on kiertänyt uransa aikana mm.  Machine Headin, Napalm Deathin, Five Finger Death Punchin ja Lamb of Godin kaltaisten metallisuuruuksien kanssa.

Hatebreed aloitti vuonna 2010 valmistella kuudetta albumiaan alkuperäiskitaristi Wayne Lozinakin palattua yhtyeen riveihin. Uuden energian ja levy-yhtiön myötä yhtye julkaisi alkuvuodesta albuminsa ”The Divinity of Purpose”, jolla bändi palaa juurilleen suoraviivaisen punk-poljennon pariin. Hatebreed keikkaili Suomessa viimeksi kesällä festarikeikalla Sauna Open Airissa ja keväällä on luvassa odotetun klubikeikan vuoro.

KEIKKA:
Hatebreed (USA) + Supports: St. Hood & Bolt
To 17.4.2014 Helsinki, Nosturi
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 29.11.2013 klo 9
Liput palvelumaksuineen 23,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 116 16 (1,78 €/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki