20.11.2013

SHARON JONES & THE DAP-KINGS TOUKOKUUSSA HELSINKIIN


SHARON JONES & THE DAP-KINGS TOUKOKUUSSA HELSINKIIN

Sielukas laulajatar Sharon Jones nähdään yhtyeensä The Dap-Kingsin kanssa The Circuksessa Helsingissä torstaina 22. toukokuuta. Naispuoliseksi James Browniksi tituleeratun Sharon Jonesin keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 22. marraskuuta Lippupalvelussa.

Newyorkilainen Sharon Jones & The Dap-Kings on levittänyt antaumuksellisesti soulin ja funkin ilosanomaa jo kymmenen vuoden ajan. 9-henkinen yhtye on hioutunut yhteen vuosien tiivistahtisen keikkailun myötä ja vakuuttanut sekä kriitikot että fanit raa’alla live-energiallaan. Niin myös Suomessa, jossa loppuunmyyty Tavastia riehaantui viime vuoden heinäkuisella keikalla. 60- ja 70-lukujen soulin kulta-ajat mieleen palauttavaa Sharon Jonesia on verrattu useissa yhteyksissä mm. Aretha Frankliniin ja James Browniin. Sharon Jones on raivannut pitkällä urallaan tiensä nykysoulin kuningattareksi ja tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Lou Reedin, Rufus Wainwrightin ja Princen kanssa.


The Dap-Kings on vuorostaan vaikuttanut myös Amy Winehousen jo klassikoksi muodostuneella “Black To Black” –albumilla. Yhtye myös kiersi Winehousen mukana tämän ensimmäisellä Yhdysvaltojen kiertueella.

Viime aikoina syöpää vastaan kamppaillut Sharon Jones ei ole antanut sairautensa lannistaa, vaan on kiittänyt fanejaan tuesta ja on vakuuttanut olevansa täydessä kunnossa keväällä alkavalla kiertuellaan, jota hän odottaa innolla.

KONSERTTI:
Sharon Jones & The Dap-Kings (USA)
To 22.5.2014 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 22.11. klo 9
Liput palvelumaksuineen alkaen 34,50 € Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki