22.9.2012

Live! Mariska & Pahat Sudet -levynjulkaisukeikka @ Tavastia, Helsinki 19.9.2012

Mariskan & Pahojen Susien toinen yhteinen levy, Kukkurukuu julkaistiin 14.9. Tänään oli aika kokoontua Tavastialle juhlimaan levyn julkaisua. Aikojen saatossa on Mariskan musiikki kokenut melkomoisen muutoksen, eikä lainkaan huonoon suuntaan. Joskaan ei vanhatkaan huonoja ole, mutta erilaisia kylläkin. Musiikki on muuttunut melkoisesti jopa vuonna 2010 ilmestyneen bändin nimeä kantavalta esikoislevyltä. Suunta on enemmän popimpaa, mutta Mariskan kädenjälki on siitä kuitenkin selvästi tunnistettavissa. Tällä levyllä Mariska bändinsä kanssa siirtyy uudelle levelille ja tulee saamaan vähintäänkin jalkansa oven väliin maan huippuartistien joukkoon.

Ennen keikan aloitusta bändi antoi yleisön odottaa 20 minuuttia ilmoitetusta ajankohdasta pidempään. Liekö syynä se, että jengiä valui sisään tasaiseen tahtiin vielä ilmoitetun alkamisajankohdan aikaan. Keikka lähti liikkeelle levynensimmäisellä, jo keväästä asti radiossakin soineella Liekki- sinkulla. Vaikka Tavastia ei aivan ääriään myöden täynnä ollutkaan, oli paikalle saapuneet selvästi odottaneet Mariskan uutta tulemista.




Toisen, Matkalla manalaan kappaleen aikana lavalle saapui Rap-artisti Tuomas Kauhanen esittämään lyhyen lauluosion. Keikan aikana soitetut, jo tutuiksi tulleet edellisen levyn kappaleet saivat yleisön selvästi innostumaan. Selvästikkin uusi materiaali oli vielä verrattaen tuntematonta suurelle osalle yleisöä. KotiteollisuudenJouni Hynysen säveltämä Veri on vettä sakeampaa biisin aikana Mariska soitti itse kitara-osiot. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä myös Hynynen vierailemassa lavalla.

Pienen tauon jälkeen yhtye saapui vielä takaisin lavalle soittamaan encoret, joista ensimmäisenä kuultiin vuoden 2010 levyltä Myrkky-biisi. Kun keikasta oltiin saatu nauttia reilu tunti, oli uudelta levyltä soittamatta enää levyn toinen sinkku, Kukkurukuu, jonka jälkeen oli aika laittaa hieno keikkailta pakettiin. Seuraavan kerran Mariska nähdää Pahojen Susiensa kanssa lauantaina Helsingin Kaapelitehtaalla, kun bändi vetää settinsä Chisun lämppärinä.







Illan settilista:
-Liekki
-Matkalla Manalaan
-La Muerte
-Pyhäpäivä
-Kettu ja Korppi
-Hurrikaani
-Painu Helvettiin
-Ukon Laulu
-Kalpeet
-Sinä Päivänä Kun Sä Lähdet
-Veri On Vettä Sakeampaa
-Kalamies
—-
-Myrkky
-Kukkurukuu
Teksti: Markus Helander
Kuvat: Janne Pappila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki