11.6.2010

Keikkaraportti! Whitney Houston @ Hartwall Areena 10.6.2010

Whitney fani olen ollut aivan alusta alkaen ja nähnyt rouvan livenä aikaisemmin kolme kertaa, vuosina 1993 Tukholmassa ja 1999 kahdesti Helsingissä. Tällä kertaa odotukset olivat enemmänkin pelonsekaiset kuin innostuneet, olihan muilta Euroopan keikoilta kantautunut melkoisen rumiakin kommentteja. Päätin kuitenkin mennä mieli avoimena paikalle ja ottaa vastaan mitä tuleman pitäisi.

Pari ensimmäistä biisiä olivat viimeisimmältä levyltä “I look to you” ja ne sujuivat yllättävän hyvin aikaisempaan kritiikkin nähden. Niiden jälkeen Whitney kuivasi kasvojaan pyyhkeellä ja vaikutti melko hengästyneeltä ja kolmannen biisin alku olikin sitten jo aika kurjaa kuultavaa. Hetkellinen myötähäpeä valtasi mielen, mutta kun katseli kuinka artisti taisteli saadakseen äänensä kulkemaan ja kun se sitten kajahti sieltä ilmoille, tuli melkoiset kylmät väreet (eikä se ollut ainoa kerta) ja myötähäpeä vaihtui vähitellen myötätunnoksi. Ja koko Hartwall Arena, joka oli lähes täynnä, tuntui olevan Whitneyn tukena ja se voima kantoi keikan kunnialla loppuun saakka.

Toki aina välillä oli taukoja laulussa kun Whitney jutteli ja kävi juomassa, mutta hänet aiemmin nähneenä, se oli tuttua. Nyt puuttuivat ne diivan elkeet, jolloin saatettiin seistä minuuttitolkulla paikallaan katsellen vain kaukaisuuteen ja Whitneyn työskentelystä paistoi mielestäni enemmänkin nöyryys ja kova yritys. Ääni on mennyt huumaavien aineiden käytön johdosta osin pilalle, mutta nykyinen käheä, aikuisen naisen ääni miellyttää kyllä ainakin minua.

Keikan aikana kuultiin mm. It’s not right but it’s okay (1999), My love is your love (1999), How will I know (1986), I wanna dance with somebody (1987), I learned from the best (1998), Greatest love of all (1986), Step by step (1996) ja uudelta levyltä ainakin Nothin’ but love, I didn’t know my own strength, I look to you, For the lovers sekä A song for you, jonka Whitney omisti edesmennelle Michael Jacksonille. Ja encorena kuultiin vielä Million dollar bill.

Whitneyn suurin hitti I will always love you, kuultiin varsin erikoisena versiona, mutta kun biisi sitten “räjähti” oli vaan noustava taputtamaan seisaaltaan, enkä ollut ainoa. Whitney kiitti yleisöä useasti keikan aikana ja loppu puolella lupasi tulla seuraavallakin kiertueella Helsinkiin. Aion mennä silloinkin paikalle!
Keikasta jäi tosi hyvä mieli, kiitos siitä kuuluu osaltaan Hartwall Arenan yleisölle ja tietysti myös Whitneylle, joka antoi kaikkensa, ja siltä se myös näytti.

Teksti ja kuva: Jassu Sopanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki