Kuvagalleria! Hurts @ Hartwall Arena, Helsinki 8.3.2016

Hurts esiintyy Pori Jazzeilla perjantaina 18.7.

Huiman suosion saavuttanut brittiyhtye Hurts on lisätty Pori Jazzin ohjelmistoon perjantaina 18.7. Samana päivänä Kirjurinluodon konserttipuistossa nähdään myös muun muassa Pet Shop Boys, Mac Miller sekä José James.

Manchesterissa perustettu Hurts on laulaja Theo Hutchcraftin sekä kosketinsoittaja-kitaristi Adam Andersonin muodostama duo, joka on julkaissut urallaan kaksi albumia. Yhtyeen debyyttialbumi ”Happiness” julkaistiin vuonna 2010, ja se myi Suomessa platinaa. Hurtsin isoihin radiohitteihin lukeutuvat muun muassa ”Wonderful Life”, ”Stay” ja ”Miracle”. 

Hurts valmistelee parhaillaan kolmatta albumiaan. Yhtye on noussut huippusuosioon Suomessa, ja se onkin nähty muun muassa kahdesti keikalla Helsingin jäähallissa. Hutchcraft ja Anderson ovat useaan kertaan tuoneet julkisuudessa esille, että heillä on poikkeuksellisen lämmin suhde Suomeen ja suomalaisiin.

Hurts esiintyy Pori Jazzissa ennen Pet Shop Boysia, joka on kuulunut uuden polven yhtyeen tärkeimpiin vaikuttajiin. Kirjurinluodon ohjelmistoa perjantaina 18.7. viimeistellään parhaillaan, ja päivän loput esiintyjät julkaistaan lähiaikoina.

Järjestyksessään 49:s Pori Jazz -festivaali järjestetään 12.-20. heinäkuuta. Festivaalin aiemmin julkaistuihin tähtiesiintyjiin lukeutuvat muun muassa Bob Dylan, James Blunt, Jamie Cullum, Patti Smith ja Suzanne Vega.

Art On Ice tuo Suomeen Loreenin ja Hurtsin!

Kaksi kaveria joiden lauluja lauletaan ympäri maailman, aikamme intohimoisin klassinen pianisti, Sotshin tähdet, Stéphane Lambiel, hiljaiset juontajat, ja arvoituksellinen pop-laulaja Ruotsista – uusi Art on Ice ohjelma on tyrmäävän upea.

 

Vain muutama vuosi sitten Adam Anderson työskenteli vielä maitokuskina ja Theo Hutchcraft puutarhurina hautausmaalla. Samaan aikaan nämä kaksi englantilaista perustivat yhtyeen nimeltä Hurts. Theo on laulaja ja Adam soittaa kitaraa ja kosketinsoittimia. Tämän elegantin ja arvoituksellisen Manchesterilaisen duon musiikki on melodista ja helposti lähestyttävää elektropoppia. Laulut ovat joskus dramaattisen synkkiä ja toisinaan niissä on loputonta toivoa. Albumit “Happiness” (2010) ja “Exile” (2013) saavuttivat maailmanlaajuista menestystä ja heidän tunnetuimmat laulunsa “Wonderful Life”, “Stay” ja “Miracle” soivat ympäri maailman.

26-vuotias georgialainen pianisti Khatia Buniatishvili esiintyi ensimmäisen kerran 6-vuotiaana. Jo 21-vuotiaana hän debytoi legendaarisessa Carnegie Hall:issa. Khatia on tunnettu Chopin tulkinnoistaan. Sekä vuoden 2012 Euroviisujen voittaja Loreen esiintyy showssa.

Keikkakuvat! Hurts @ Jäähalli, Helsinki 2.11.2013

Live! Hurts @ Jäähalli, Helsinki 2.11.2013

Valtavaan suosioon Suomessa ja maailmalla noussut brittiläinen Hurts konsertoi eilen jälleen kerran loppuunmyydylle Helsingin Jäähallille; muutama vuosi esikoisjulkaisunsa jälkeen bändi on edelleen armottoman kovassa nosteessa ja alkuvuodesta ilmestynyt Exile on menestynyt loistavasti. Syntikkaduon selkeä, mustavalkoisen minimalistinen estetiikka ja 80-luvun new waven ja elektropopin kanssa flirttailevat kappaleet ovat iskeneet etenkin suomalaisten sydämiin sekä luoneet bändin ja suomalaisen yleisön välille intohimoisen rakkaussuhteen. Tämä intohimo näkyy mielestäni jokainen kerta kun Hurts nousee lavalle Suomessa, eikä eilinen ollut poikkeus.

Koska kyseessä on yksi suurimmista lempibändeistäni, olen tietysti nähnyt Hurtsin livenä lukuisia kertoja. Onnekseni vielä hyvin erilaisissa ympäristöissä; Suomessa, ulkomailla, pienillä klubeilla, suurilla areenoilla ja festariympäristössä. Tämä kertoo siitä, että minulla on eilistä keikkaa arvioidessani hyvinkin paljon vertailuvaraa, mutta myös siitä, että Hurts viihtyy hyvin Suomessa, sillä se palaa tänne aina uudestaan. Huolimatta näistä lukuisista hienoista keikoista, joita olen täällä todistanut, tällä kertaa minun täytyy vilpittömästi todeta, että eilinen oli paras Hurtsin konsertti, jota olen koskaan todistanut.

Live! Ruisrock 2013 tekstinä ja kuvina

Saavun itse alueelle heti sen auetessa, sillä tahdon nähdä kun nopeasti suosiotaan tänä kesänä kasvattanut Pää Kii korkkaa päälavan. Vasta viime vuoden alussa perustettu Pää Kii marssi samantein ryminällä Suomen musiikkikartalle ja on ollut tänä vuonna yleinen näky myös festareilla. Punkorkesteri laulaa mukaansatempaavasti vitutuksesta ja muusta tyypillisestä mistä Pää Kiin tapaiset orkesterit nyt laulavatkaan. Vaikka olinkin suunnitellut aloittavani festarin tänä vuonna Pää Kiin tahdissa, sain hieraista silmiäni muutamaan otteeseen kun vasta ohjelmalehtistä vilkaistessani huomasin bändin korkkaavan Ruisrockin päälavan. Kudos!

Kiertelen keikan jälkeen fiilistelemässä jo tutuksi muodostunutta aluetta ympäriinsä, melkein tuntuu kuin en olisi koskaan lähtenytkään. Katselen festarikansan iloista köpöttelyä piinaavan pitkää hiekkatietä pitkin Ruissaloon. Päivän aikana heitä saapuu yhteensä 18 000. Illan vetonaulaksi on kiinnitetty brittiduo Hurts, ja vatsaani kivistää sillä bändi on suosikkini ja minulle on luvattu muutama minuutti haastatteluaikaa bändin kanssa muutaman tunnin päästä. En pysty oikein keskittymään mihinkään, kun muut rientävät jo valmiiks hurmioituneena katsomaan ihanaa Håkan Hellströmia, minä kertaan haastattelukysymyksiäni. Aina syksyisin levysoittimeni valtaavasta Band Of Horsesista näen vilauksen, mutten pysty kesskittymään vaikka bändi on upea. Jännitys on tehnyt minusta sokean.

Ruisrockissa esiintynyt Hurts haastattelussa

On aurinkoinen kesäilta Ruisrock-festareilla, kun meidät ohjataan päälavan taakse backstage-tiloihin. Jo kauempaa voin kuulla kuplivan brittiaksentin sekä hörisevän naurun. Tapaan vihdoin lempibändini Hurtsin Ruissalon lämpimän auringon alla. Theo Hutchcraft kättelee minua ja kehuu aurinkolasejani. Istuudumme pöydän ääreen ja vaihdamme kuulumisia niin kuin se olisi jokapäiväistä. Kontista -jonka kyljessä lukee suurin kirjaimin HURTS- kuuluu rauhallista kitaran näppäilyä. Hetken päästä se lakkaa ja ulos astuu Adam Anderson ja esittelee itsensä. Hänkin istuutuu pöydän päähän, painan mikrofonin päälle.

Hurtsin julkaisi uuden videon - katso Miracle

Live! Weekend festival - lauantai @ Luukki, Espoo 18.8.2012

Viime viikonloppuna Espoon Luukin valtasivat kesän viimeiset festarit. Tai ainakin allekirjoittaneelle viimeiset, luojan kiitos; tänä kesänä on tullut nimittäin koluttua läpi puolet Suomen maasta erilaisten festarimahdollisuuksien perässä. Mikään näistä festareista, riippumatta paikkakunnastaan, ei kuitenkaan ole tuntunut koskaan yhtä kaukaiselta kuin Weekend Festarit perjantaisen uutisointinsa perusteella. Työvoimasta oli pulaa, ihmisiä päästettiin hakemaan omia (sekä mitä luultavammin myös muiden tavaroita) narikasta, vessoja oli asetettu alueelle niin vähissä määrin, että festarikansa joutui ajoittain vaeltamaan läheiseen metsään tekemään tarpeensa puhumattakaan siitä, että leirintä-alue oli pystytetty koirapuistoon ja saapuminen Espoon Luukkiin oli tehty niin vaikeaksi, että suurin osa lipun lunastaneista asiakkaista missasi juuri ne aktit joita olivat tulossa alun perin katsomaan.

Lukiessani perjantai-iltana ihmisten vihaisia viestejä yhdeksän tuntia kestäneistä muutaman kilometrin matkoistaan Facebookista, minua kieltämättä huvitti. Samalla osa minusta oli kuitenkin melko peloissaan, sillä tiesin että sama riemuretki odottaisi minua seuraavana päivänä. Lähinnä elektronisen musiikin ystäville suunnattua perjantaita (Skrillex, David Guetta, OFWGKTA) seurasi nimittäin astetta orgaanisempi lauantai (Breathe Caroline, Donkeyboy, Carpark North, Poets Of The Fall, Hurts), jonka esiintyjistä etenkin koko festarin päättävä Hurts kiinnosti minua henkilökohtaisesti eniten. (Tosin ”kiinnosti henkilökohtaisesti eniten” on ehkä kevyttä vähättelyä, sillä oikeastaan Hurts on ollut ehdoton uusi suosikkini pari vuotta sitten ilmestyneen esikoisalbuminsa ”Happiness” jälkeen. Lauantaita ei siis voisi missata, oli paikalle pääseminen sitten miten hankalaa tahansa.)

Heräsin lauantaina siihen odotukseen, että olisi toivotonta edes yrittää päästä festarialueelle ennen iltamyöhää, mutta varasin matkaan kuitenkin lukuisia tunteja. Yllätyksenä tulikin ettei lauantai ollutkaan yhtään niin kaoottinen kuin edeltävä ilta. Itse saavuin paikalle yksityisautolla, ajellen pitkin hädin tuskin kartasta löytyviä pikkuteitä ja muukin festarikansa näytti saapuvan paikalle suhteellisen mutkattomasti ja hyvällä mielellä. Päivä oli aurinkoinen ja festariaitojen takana basson tasainen kajahdus loi jo taattua festaritunnelmaa.

Ehkä kaikesta edellisen illan uutisoinnista huolimatta tästä päivästä tulisikin huikea; näkisin lempibändini Hurtsin, tapaisin mahdollisesti kyseisessä duossa vaikuttavan tulevan aviomieheni Theo Hutchcraftin, söisin jokaiseen festariin kuuluvia metrilakuja vielä kerran ja jättäisin hyväntuuliset hyvästit vuoden 2012-festarikesälle!

Astun festarialueelle ja välittömästi ohitseni vilahtaa tutunnäköinen taakse sliipattu tukka. Pysähdyn hetkeksi. Voisiko se olla? Voi kyllä se on! Nykäisen hihasta siistiin, mustanpuhuviin vaatteisiin pukeutunutta herrasmiestä, jonka sormessa kimaltelee tyylikäs sinettisormus ja korvassa rengas. Hän kääntyy, hymyilee, ojentaa kätensä. Kättelemme, minulla oli niin hirveästi sanottavaa… no, eipä ole enää. En osaa sanoa muuta kuin kiitos. Miehen kainalosta löytyy selkeästi allekirjoittaneen mentävä kolo, jossa viihdyn oikein mainiosti. Kamera ilmestyy jostakin. Naps. Kiitos. Siitäkin.

Samalla kun ympärillemme, maailmanpyörän juureen kerääntyy innokkaita Hurts-faneja, päätän jatkaa matkaa. Theo Hutchcraft jää hyväntuulisena jakamaan nimikirjoituksia. Itse hakeudun päälavan läheisyyteen istuskelemaan samalla kun Donkeyboy aloittaa settinsä. En voi lakata hymyilemästä istuessani nurmella ja upottaessani varpaani ruohikkoon. Mikäpä sopisi paremmin tähän hetkeen kuin norjalainen elektropop? Myöhemmin nautin myös juuri ne aiemmin suunnittelemani metrilakut makoillen samalla rennosti nurmella mäessä, jonka juuresta löytyvän teltan Haloo Helsinki! on vetänyt aivan tukkoon. Bändi on tulessa ja yleisö on upea; äänekäs, intensiivisesti mukana, helposti yllytettävissä, yksinkertaisesti vain upea. Juoksen vielä takaisin päälavankin tuntumaan katsastamaan Poets Of The Fallia, joka tarjoaa takuuvarmaa voimakasta ja hyväntuulista luottokamaa. Kaikki illan upeat esiintymiset rakentavat kuitenkin vain odotustani itse Hurtsia. kohtaan.

 

Olen aikaisemmin nähnyt Hurtsin esiintymässä niin pienemmälläkeikkapaikalla Helsingin Circuksessa, kuin täyteenpakatussa jäähallissakin. Festariympäristössä bändi kuin bändi on kuitenkin aina erilainen, joten siinä mielessä jännitin vähän tämänkertaista esitystä. Onneksi puistoalue oli kuitenkin ehtinyt jo hämärtyä, ja ainoat valopilkut pimeässä hälinässä tulevat maailmanpyörän tai lavan suunnalta.

Kun Hurts nousee lavalle, tunnen sen sydänjuuriani myöten; kyllä, kaikki on ennallaan. Hurts toimii aivan yhtä loistavasti hämärässä festari-illassakin! Erityistä arvostusta Hurts on kerännyt minulta aina myös siksi, ettei bändin megalomaanista äänimaailmaa ole livetilanteessa luotu uudelleen koneiden avulla, vaan paikalta löytyy aina esimerkiksi jousiosasto ja välillä jopa taustalla työskentelevä oopperalaulaja!

Siinä missä Hurtsin samankaltaisuus esimerkiksi Depeche Moden tai Pet Shop Boysien kanssa on helposti huomattavissa, orkesterin biisit ovat aivan liian älykkäitä vintage popin uusioralleiksi. Hurts tuo maailmaan uutta romanttista melodraamaa, joka saa kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin ja jättää kyynelkanaviini jännittävän kummallisen halun itkeä. (Usein se ei edes jää pelkästään haluksi.) Kun koko Weekend Festivalin päälavan eteen kerääntynyt kuulijakunta nostaa sytkärinsä (tai no ollaan realistisia, vuonna 2012; puhelimensa) ilmaan Illuminated-kappaleen tahtiin, jokainen vartaloni solu tahtoo purskahtaa itkuun pelkästä liikutuksesta.

Hurtsin siveän tyylikkyyden sekä hienovaraisen hienostuneisuuden yhdistyessä bändin mahtipontiseen ja voimakkaaseen musiikkiin, syntyy poikkeuksellinen kontrasti joka vavisuttaa sydäntä. Olen niin pitkään ikävöinyt popmusiikkia taiteenlajina, nyt se on viimein tainnut tulla takaisin ja Hurts johtaa tietä! Kun vaellan pois ylemmän tahon hylkäämästä perämetsästä, jossa Weekend Festival on päätetty järjestää, olen aika onnellinen. Mikä on ainoa asia, joka voi suista mielestä todella huonotkin festarijärjestelyt? - Musiikki, liikutus, ja mitä upein festaritunnelma.

Teksti & (live-kuvat): Joanna Tzortzis

Hurts haastattelussa osa 3/3 - katso video

Hurts haastattelussa osa 2/3 - katso video!

Hurts & Tarja Turunen

Hurts haastattelussa - katso video!

Hurts vieraili Suomessa viime viikolla. Chaos Tube kävi tapaamassa bändiä ennen konserttia. Tässä 3-osaisen haastattelun ensimmäinen osa.

Hurts @ Club YK, Helsinki 27.8.2010

Odotukset Hurtsin ensimmäistä Suomen-keikkaa kohtaan olivat melko korkeat, vaikka duon ensimmäistä levyäkään ei ole vielä julkaistu. Sinkut Better Than Love ja Wonderful Life ovat kuitenkin saaneet paljon soittoaikaa radiokanavilla, ja keikkakin oli loppuunmyyty.

Showtimeksi oli ilmoitettu 21.30, ja Club YK:n ovet aukenivat pari tuntia aiemmin. Itse keikkapaikka oli melko pieni. Pikkuhiljaa tila täyttyi ihmisistä, ja olikin hieman ennen keikan alkua jo tungokseen asti täynnä. Tunnelma oli innokkaan odottava, huomasi selkeästi, että ihmiset todella halusivat nähdä bändin jo lavalla.

Keikka alkoi ilmoitettuun aikaan, ja puoli kymmeneltä ihmiset saivat mitä halusivat; lavalle kapusi duo Theo Hutchcraft ja Adam Anderson, sekä taustabändi. Silver Lining sai kunnian olla setin ensimmäinen biisi. Theo lauloi hienosti omalla hillityllä tyylillään, seisoen suurimman osan ajasta "asennossa" toinen käsi selän takana. Tämä rauhallinen esiintymistapa vain tuki biisejä, sillä nyt huomio kiinnittyi enimmäkseen juuri musiikkiin ja bändin kappaleiden erittäin hienoihin sanoihin.

Suurimmat suosionosoitukset saivat odotetusti sinkkulohkaisut Better Than Love ja Wonderful Life, mutta myös esimerkiksi Blood, Tears & Gold sai yleisöstä irti ääntä. Oli mukava huomata, että ihmiset olivat niin kiinnostuneita bändistä, että vaikka levyä ei olekaan vielä julkaistu, niin jotakin kautta yleisö vaan oli opetellut muidenkin kuin sinkkubiisien sanat. Theo kovasti kiittelikin helsinkiläistä yleisöä, ja samalla ihmetteli, että huoneessa on enemmän naisia, kuin mitä hän on elämänsä aikana nähnyt. Hauskaa näytti lavalla olevan.

Niin siinä vain kävi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja Theo ilmoitti viimeisen biisin alkavan (Better Than Love), ja kiitti vielä yleisöä. Tässä kohdassa ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt meni kyllä aika nopeasti. Vilkaisu kelloon kertoi, että keikka olikin todellisuudessa erikoisen lyhyt; koko show kesti n. 35 minuuttia. Better Than Love sai yleisön villiintymään, ja laulun loppuessa bändi sai vielä suuret suosionosoitukset. Yleisö vaati encorea, mutta ei valitettavasti sitä saanut. Keikka oli kuitenkin lyhkäisyydessäänkin aivan mahtava kokemus.

Ihmiset jäivät varmasti entistäkin malttamattomammin odottamaan 8.9. julkaistavaa "Happiness" -albumia, ja duon seuraavaa keikkaa Suomessa.

Hurtsin 3-osainen videohaastattelu julkaistaan ensi viikolla!

Teksti ja kuva: Kaisa Leino