Saavun itse alueelle heti sen auetessa, sillä tahdon nähdä kun nopeasti suosiotaan tänä kesänä kasvattanut Pää Kii korkkaa päälavan. Vasta viime vuoden alussa perustettu Pää Kii marssi samantein ryminällä Suomen musiikkikartalle ja on ollut tänä vuonna yleinen näky myös festareilla. Punkorkesteri laulaa mukaansatempaavasti vitutuksesta ja muusta tyypillisestä mistä Pää Kiin tapaiset orkesterit nyt laulavatkaan. Vaikka olinkin suunnitellut aloittavani festarin tänä vuonna Pää Kiin tahdissa, sain hieraista silmiäni muutamaan otteeseen kun vasta ohjelmalehtistä vilkaistessani huomasin bändin korkkaavan Ruisrockin päälavan. Kudos!
Kiertelen keikan jälkeen fiilistelemässä jo tutuksi muodostunutta aluetta ympäriinsä, melkein tuntuu kuin en olisi koskaan lähtenytkään. Katselen festarikansan iloista köpöttelyä piinaavan pitkää hiekkatietä pitkin Ruissaloon. Päivän aikana heitä saapuu yhteensä 18 000. Illan vetonaulaksi on kiinnitetty brittiduo Hurts, ja vatsaani kivistää sillä bändi on suosikkini ja minulle on luvattu muutama minuutti haastatteluaikaa bändin kanssa muutaman tunnin päästä. En pysty oikein keskittymään mihinkään, kun muut rientävät jo valmiiks hurmioituneena katsomaan ihanaa Håkan Hellströmia, minä kertaan haastattelukysymyksiäni. Aina syksyisin levysoittimeni valtaavasta Band Of Horsesista näen vilauksen, mutten pysty kesskittymään vaikka bändi on upea. Jännitys on tehnyt minusta sokean.
