2.10.2013

Live! Krista Siegfrids, Mikael Gabriel @ Nosturi, Helsinki 21.9.2013


Krista Siegfrids
 on itselleni ehkä tämän vuoden suurin löytö. Marry Me -kappale iski kovaa ja Ding Dong! –albumin julkaisun jälkeen olin aivan totaalinen fani. Kesällä pääsin näkemään Kristaa muutamaan otteeseen ja nyt olisi sitten vuorossa ensimmäinen lapsillekin sallittu Dingdong-show!

Saavuin Nosturille jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja lähinnä nuorista tytöistä koostunut jono oli jo suhteellisen pitkä. Itse päädyin odottelemaan sisäänpääsyä hieman sivummalle ystävieni seurassa. Krista tuli juttelemaan parvekkeelta faneille, ja taidettiin siinä muutamat Instagram- kuvat napsia puolin ja toisin. Oli hienoa nähdä, kuinka innoissaan nuoret fanit olivat jo ennen Kristan esiintymistä!



Sisään päästiin kello 20, ja jono oli siinä vaiheessa jo todella pitkä. Päädyimme odottelemaan hetken ja menimme sisälle vasta ennen kuin lämppärinä toiminut Mikael Gabriel aloitti oman osuutensa. Mikael on itselleni aika uusi tuttavuus ja koskaan en ollut nähnyt herraa livenä. Biisivalinnat oli suurimmaksi osaksi uusimman ”Mun maailma” –albumin kappaleita, joten Nosturissa kuultiin mm. Diandran kanssa tehty jättihitti ”Päästä mut pois”. Suuri osa yleisöstä oli selvästi myös Mikaelin faneja, ja keikan jälkeen jaetut nimmarit tekivät hyvin kauppansa.


Kristan vuoro oli aloittaa klo 22.15 ja keikka lähti käyntiin tutulla introlla, jossa artisti itse esittää hampurilaisravintolan myyjää. Todella hyvin tehty ja hauska pätkä oli siis kyseessä. Intron loputtua ja esiripun avauduttua Krista ja tanssijat ilmestyvät lavalle ja aloittavat valtavan huutomyrskyn saattelemana kappaleella ”More Is More”. Krista on aina panostanut esiintymiseensä todella paljon, ja tänään panostuksen taso oli vieläkin korkeammalla. Kristan upeat hiukset olivat saaneet lisäpituutta pidennyksillä ja asujakin vaihdettiin aikaisempia keikkoja useammin. Myös biisejä oli aiempaa enemmän, ja kaikkien albumin kappaleiden lisäksi kuultiin myös Duck Saucen kappale Barbra Streisand, tosin tuttuun Krista tyyliin DingDong-sovituksella! Keikka jatkui ja jokaisella keikalla kaiken sen kreisibailailun keskelle mahtuu se herkkä hetki Can You See Me? –kappaleen tahdissa. Kristalla oli päällään näyttävä musta viitta ja yleisön käsistä muodostama sydänmeri sai Kristan jälleen herkistymään!


Rauhallinen tunnelma muuttui nopeasti takaisin tutuksi bailaamiseksi ja yleisö oli aivan liekeissä. Stupid Love- biisin aikana mukaan saatiin mahtavia Vogue-tanssijoita jotka toivat kappaleeseen aivan uutta tunnelmaa. Keikka loppui taas tuttuun Like A Virgin-coveriin ja sitä seuranneeseen euroviisubiisiin Marry Me, joka sai koko Nosturin laulamaan mukana.


We want more ja more is more huutojen saattelemana Krista saapui takaisin lavalle ja kertoi valmistelleensa yllätysnumeron iltaa varten. Spice GirlsienWannabe lähti soimaan ja yleisö räjähti. Jos Spaissarit perustettaisiin uudestaan olisi Kristalle varmasti paikka valmiina esimerkiksi DingDong-Spice nimellä? Ilta oli hurmoksellinen ja loppuhuipennus sai varmasti kaikki paikallaolijat lyötyä ällikällä. Keikan jälkeen Krista jaksoi energisenä jakaa vielä nimmareita ja yhteiskuvia kaikille paikalla olleille, ja uskon tuon illan olleen monen DingDongerin unelmien täyttymys. Tätä janoaa aina vain lisää!

Teksti:Ville Kilpeläinen
Kuvat:Tiia Santavirta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki