2.8.2013

Live! Rihannan tulinen show


Nahkaa, minishortseja, liekkejä ja hikeä. Niistä on tämän barbadokselaisen kaunottaren keikka tehty.

Grammy-palkittu Rihanna villitsi suomalaisyleisöä viime sunnuntaina täpö täydellä Hartwall Areenalla. Eikä suomalaisyleisö jättänyt Rihannaakaan kylmäksi, joka jo keikan alussa valitteli, että yleisö saa hänet hikiseksi. Konsertti oli Rihannan Diamonds-kiertueen viimeinen Euroopan keikka. Nainen on lähdössä lomalle ja osittain se näkyi rentona otteena keikan aikana.


Viimeksi Rihanna esiintyi Suomessa kaksi vuotta sitten. Silloin hän diivaili karkottomalla kuvaajat kauas esiintymislavasta, sekä saapumalla lavalle yli tunnin myöhässä. Nyt keikka alkoi vain vartin ilmoitetun ajan jälkeen, mutta kiistaton R&B:n kuningatar tämä nainen edelleen on.


Rihanna saapui lavalle pitkässä kaavussa, mutta ensimmäisten kappaleiden jälkeen vaatteet vähenivät ja paljas pinta vei läpi koko keikan. Rihanna osaa provosoida niin pukeutumisella kuin käytökselläänkin. Hänen tapansa pukeutua kuin karskimpikin rokkistara tai kunnon gansta räppäri kiinnitti huomion ja samaan aikaan hän letkauttaa ilmoille reggae kappaleen Man Down. Rihannan ylipolven ulottuvat nahkasaappaat, rento läpikuultava paita, minishortsit ja reggaerytmit. Tämä kombo on mielenkiintoinen ja tuntuu Rihannalla toimivan.

Keikka koostui kolmesta osasta. Ensin Rihanna heitti tuntemattomampia kappaleita aiemmilta levyiltään, joiden väliin hän kuitenkin heitti tuttuja hittejä kuten Umbrellan ja Rude Boy:n, jolloin yleisö lähti hurjaan menoon mukaan. Sen jälkeen oli vuorossa herkempi osuus, johon Rihanna lähti mukaan koko äänialallaan. Etenkin kauniin piano säesteisen What Now kappaleen Rihanna tuntui laulavan suoraan sydämestään.

Mutta varsinaisesti Rihanna räjäytti koko potin vasta keikan loppumetreillä, kun Rihannan ja Calvin Harrisin kappale We Found Love alkoi. Rihannakin irrotteli hittikappaleidensa aikana, eikä hän jaksanut välittää tanssikoreografiasta vaan antoi mennä.

Rihannan kappaleisiin tuli myös uusi ulottuvuus, kun Rihannan bändin pääkitaristi Extreme-yhtyeestä tuttu Nuno Bettencourt pääsi heittämään mielettömiä sooloja. Se on jotain aivan käsittämättömän hienoa, kun tämä kitaristi pääse irti! Bettencourt on aiemmin työskennellyt muun muassa Janet Jacksonin ja Toni Braxtonin kanssa.

Keikka oli kaiken kaikkiaan energinen ja Rihannakin vaikutti nauttivan faneistaan, mutta liekö tuleva loma jo painunut vai mikä, mutta tuntui että Rihanna ei kuitenkaan antanut kaikkeaan lavalla. Onneksi sähäkät taustatanssijat ja bändi jaksoivat täydentää kokonaisuuden. Encoreen Rihanna antoi odottaa itseään, mutta palasi kuitenkin vielä lavalle parin biisin ajaksi. Hartwall areena hiljeni puolitoista tuntisen show:n jälkeen ja Rihanna pääsi ansaitulle lomalle ennen kuin Diamonds-kiertue jatkuu syksyllä Aasiassa.

Teksti: Elina Iiskola
Kuvat: Lauri Kananoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki