27.8.2013

HYVÄ KLUBIN SYYSKAUDEN OHJELMISTO JULKISTETTU

Le Bonkissa järjestettävä Hyvä Klubi viettää 1-vuotissyntymäpäiviään keskiviikkona 18. syyskuuta, jolloin menestyksekäs tapahtumasarja aloittaa myös syyskautensa. Juhlaillassa lavalle nousevat alkuvuodesta neljännen albuminsa julkaissut tyttönelikko Pintandwefall sekä kahden miehen kokoonpano TOOT TOOT, joka soittaa White Stripesin ja Led Zeppelinin välimaastoon sijoittuvaa pelkistettyä rock’n’roll-musiikkia.



Syyskaudellakin kerran kuukaudessa järjestettävien Hyvä Klubien muita esiintyjiä ovat psykedeliarock-yhtye Death Hawks, syyskuussa uuden albumin julkaiseva instrumentaalibändi The Mutants, Monsp-levymerkille kiinnitetty Aivovuoto, Rumban ja YleX:n äänestyksessä lupaavimpien tulokkaiden listalle äänestetty räppäri Noah Kin, musiikillisesti Beirutin ja Plutonium 74:n välimaastoon sijoittuva Hermanni Turkki sekä epätyypillistä suomirockia soittavat Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi ja Suomen Karvapääkuninkaat 1968. Levymusiikista vastaa jokaisena iltana Le Bonkin Uusi Perjantai -klubilta tuttu Dj Skenikswee.


"Jos klubi pyörii yli vuoden, onhan sen pakko toimia. Hyvä Klubin ensimmäisen vuoden aikana ollaan nähty huikeita keikkoja ja hurmoksellista meininkiä, jatkukoon se myös syksyllä 2013. Ohjelma on taas kasattu toimivaksi todetulla jokaiselle jotakin -periaatteella", kertoo Hyvä Klubin promoottori Feniks Willamo.

HYVÄ KLUBIN SYYSKAUSI:
Ke 18.09.2013 Pintandwefall, TOOT TOOT
Ke 16.10.2013 Aivovuoto, Noah Kin
Ke 13.11.2013 Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Hermanni Turkki
Ke 11.12. 2013 Death Hawks, The Mutants, Suomen Karvapääkuninkaat 1968

Hyvä Klubi -iltoina Le Bonkin ovet avataan klo 21.00 ja ensimmäinen esiintyjä aloittaa noin klo 21.30. Ikäraja K-18, sisäänpääsy 5 EUR. Klubit järjestetään yhteistyössä Rumba-lehden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki