7.3.2013

Keikkakuvat! Miriam Bryant @ Korjaamo, Helsinki 6.3.2013

Ei tässä pitänyt kirjoittaa mitään, mutta sen verran on pakko sanoa, että tänään koettiin Korjaamolla sellainen keikka, jonka uskon olevan niitä keikkoja, joista tulevina vuosina tullaan ylpeänä puhumaan tänään paikalla olleiden suulla, että "minä olin siellä!".. Nyt oli Miriam vielä sangen tuntematon meille suomalaisille ja väkeä olisi mahtunut paljon enemmänkin Korjaamolle, osaksi yleisöä takuulla verotti karsea ilma ja se, että Yle näytti konsertin suorana netin kautta.
Olen nyt puolen vuoden ajan ollut tietoinen Miriamin musiikista ja odotukset illan keikkaa kohtaan olivat aika hurjat. Turhankin kovista odotuksista huolimatta Miriam yllätti minut, aivan käsittämättömän kova laulaja, juuri sellainen, joka todellakin pitää KOKEA livenä, ei edes Youtuben nettivideot kerro yhtään mitään siitä ÄÄNESTÄ. Ei voi kuin toivoa, että myöhemmin tässä kuussa julkaistava debyyttialbumi löytää suomalaiset ja saadaan pian kuulla häntä täällä uudestaan. 


Lisäksi meidän pitää pistää ruotsalaisille hanttiin, jotka ovat kovasti jo omineet Ruotsissa asuvan Miriamin itselleen. Ruotsalaista Miriamilla ei ole kuin asuinmaa, kun äiti on suomalainen ja isä englantilainen. Miriam on  aivan helvetin kova suomalainen artisti enkä näe mitään syytä miksei Miriam Bryant voisi olla meidän ensimmäinen naispuolinen supertähti maailmalla, alku ainakin näyttää enemmän kuin lupaavalta. Miriam on täydellinen paketti! Ja nyt sitten vaan äkkiä Suomeen uudestaan keikalle tai miksei kiertueelle!!






Miriam Bryant @ Facebook 

Teksti ja kuvat: Tiia Santavirta

2 kommenttia:

  1. Miriam on kyll kova! Mutta hän varmaan itse saa päättää mitä on. Hän on ehkä sittenkin ensisijaisesti ruotsinsuomalainen ja myös englantilainen. Mutta Suomi ja kieli on hänelle varmaan hyvin läheisiä silti. Tässä eräs haastis: http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1319&artikel=5431895

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuohan ei nyt ollut mitenkään vakavana sanottu vaan vitsi.

      Ja ruotsinsuomalainenhan on suomalainen.. ei ruotsalainen ;)

      Poista

Palkki

Palkki