Viime aikoina on tullut todistettua
ehkä jopa liiankin tiukkoja keikkoja niin lyhyeen aikaväliin.
Onneksi The Darkness ja Biffy Clyro edustavat eri
tyylisuuntaa, kuin tämän illan orkesterit. Etenkin
lämppärinä toiminut Hanging Garden
edustaa kategoriaa ”misery, sadness, loss of faith, no reason to
live…this is perfect for you!”. Hanging Garden on
nauttinut tasaisen varmasti kasvavaa suosiota, josta post-metal
-mammutti Cult Of Lunan lämmittelynakki kertoo enemmän kuin
tarpeeksi. Keikka ei tästä kuitenkaan kielinyt, vaikkei kuitenkaan
sentään valahtanut kategoriaan ”kuulematta paskaa”. Soitto
kulki, soundi toimi, mutta kappaleiden liiankin turvallinen ”ensin
hissutellaan, sitten huudetaan” -kaava ei kantanut samalle tasolle,
kuin soitosta kuulluilla esikuvilla. Shoegaze -tyyppinen esiintyminen
lisäsi tunnetta siitä, että kyseessä olisi oikeastaan voinut olla
mikä tahansa orkesteri. Ei ollut huono, mutta ei jäänyt
mieleenkään. Lyhyt kommenttikierros kaveripiirissä välittömästi
keikan jälkeen meni suurin piirtein näin: ”-Swallow the Sunia.
-Swallow the Sun meets Ghost Brigade. -Aika suomimasentelua.
-Swallow the Sunia.”.
Pääesiintyjän kohdalla ensimmäisenä
paistoi silmään se, että lavalla oli vain yksi rumpusetti. Taas.
Voi sampete! Mikäköhän sillä Hedlundin Tompalla on kun ei Suomeen
tullut tälläkään kertaa? Eternal Kingdom -lätyn
kiertueella viimeksi Helsingissä Tavastialla käväisseestä
orkesterista on uusimman levyn myötä jäänyt laulaja-sanoittaja
Klas Rydberg, mutta haastattelujen perusteella ja uuden levyn kautta
yhtyeen todellisena keulahahmona on aina toiminutkin
kitaristi-laulaja Johannes Persson. Persson onkin Vertikal
-nimeä kantavan albumin tiimoilta siirtynyt lavalla kirjaimellisesti
edustalle.
Cult Of Luna ei petä. Setti koostui
orkesterin tyyliin eeppisistä ja pitkistä teoksista, jotka
hyödyntävät kolmen kitaran, koskettimien, basson sekä rumpujen
mahdollisuuksia kasvattaen melodioita, teemoja, soundeja ja
tunnelmaa. Vertikalin myötä Cult Of Luna on siirtynyt kylmempään,
ja klaustrofobisempaan ilmaisuun, joka toimii kuin hyvin öljytty
moottori. Lämmittelijään nähden ruotsalaisten kavereiden
esiintyminen oli räjähtävä ja sähköinen - eli siis lähes
päinvastainen. Ainoana miinuksena mainittakoon setin
kappalevalintojen vähyys, mutta jotta kaikki halutut kappaleet
oltaisiin illan aikana kuultu, olisi setti kestänyt n. viisi tuntia.
Tämänkertainen puolitoista tuntia jätti olotilan ”voi kun
minäkin osaisin”. Cult Of Luna on genrensä ehdotonta kärkeä,
mutta kyseinen genre alkaa olla pikkuhiljaa läpi koluttu. Nähtäväksi
jää, pystyykö Ruotsin ihme enää parantamaan suoritustaan
seuraavalle levylle.
Teksti: Rukola
Kuvat: Susanna Honkasalo
Kuvat: Susanna Honkasalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti