Okei, nyt on pakko jakaa
yksi epävirallinen titteli: Patrick Wolf on nerokas mies.
Reilu vuosi sitten Tavastialla keikkaillut Wolf tunnetaan voimakkaan
musiikkinsa ja intensiivisen lavapreesensinsä ohella omaperäisestä
tyylistään. Perjantai-iltana punaisiin nilkkasukkiin ja rimpsuiseen
liiviyläosaan pukeutunut Wolf ilahdutti yleisöään
Savoy-teatterissa, ja oli allekirjoittaneen kokemuksen perusteella
nerokkaampi kuin koskaan.
Savoyn keikka oli enemmän
luokiteltavissa konsertiksi, rockklubin hämyinen tunnelma oli poissa
ja ihmiset istuivat hiirenhiljaa salin penkkiriveillä. Ratkaisu ei
ollut ollenkaan huono (tai ”susi”, kuten tässä yhteydessä
voisi heittää), sillä setti rakentui pelkästään akustisia
versioita sisältävän Sundark and Riverlight –albumin
ympärille. Kyseessä oli osa Wolfin 10-vuotista taiteilijauraa
juhlistavaa kiertuetta.
Wolfin vahva persoona
täytti salin jokaista nurkkaa myöten, olematta kuitenkaan millään
tavalla omahyväinen tai teennäinen. Vaikka hänen rinnallaan
esiintyivät viulisti, haitaristi ja oboen soittaja, ilta oli täysin
Wolfin. Monitaiturimainen esiintyjä oli parhaimmillaan
mahdollisimman riisutuissa biiseissä, kuten ”Together” ja
parhaat hetket koettiin miehen istuutuessa yksin pianon ääreen.
Leikkisä ”The City” oli hurmaava ja ”Vulture” toimi
koskettimilla erittäin hyvin.
Wolfin lauluääni oli
voimakkuudessaan paikoilleen naulitseva, mutta myös hänen
välispiikkinsä huokuivat läsnäoloa ja vilpittömyyttä. Yleisö
hymyili leveästi, kun Wolf jutteli ujon suloisesti niitä näitä,
eksyen välillä täysin aiheestaan. Hän oli aidosti hauska,
kertoili mielellään biisien taustoja ja kommentoi taustakankaalla
pyörinyttä kaitafilmikoostetta, jossa 6-vuotias Patrick puhalsi
syntymäpäiväkakkunsa kynttilöitä pottatukassaan. Hän sai
sympatiat puolelleen kertoessaan kyllä kovasti yrittäneensä
opetella suomea, mutta sanakirja oli harmillisesti jäänyt pois
matkatavaroista.
Illan kuluessa
herkistyttiin moneen otteeseen, mutta myös naurettiin
sydämellisesti. Wolf avasi paljon nuoruudessaan läpikäymiään
tunteita ja omia ajatuksiaan seksuaalisuudesta. Illan edetessä
Wolfille kannettiin yleisön joukosta kimppu tulppaaneita ja muitakin
lahjoja, jotka mies otti nöyrästi vastaan.
Uusin albumi soitettiin
lähes kokonaisuudessaan läpi. Lisäksi Wolf kyseli yleisön
toivebiisejä, tarttui innoissaan ”Damaris” -biisiin, ja valotti
lyriikoiden taustalla olevaa traagista rakkaustarinaa sydänsuruihin
kuolleesta, pastorin poikaan rakastuneesta mustalaistytöstä.
Akustisuus teki biiseille oikeutta, vaikka kiertueen kylmät
keikkamaat olivatkin ilmeisesti vaikuttaneet Wolfin ääneen, joka ei
hänen omien sanojensa mukaan päässyt niin korkealle kuin hän
olisi halunnut.
Viimeisten biisien aikana
huomasin sulkevani silmäni ja vain kuuntelevani. Käsivarret
kananlihalla, silmät vähän onnellisuudesta kostuen. Upeaa, että
joku voi päästä noin vahvasti iholle pelkästään musiikin
kautta.
Teksti ja kuvat: Laura
Halonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti