Perjantaina The
Circukseen saatiin vieraita Suomenlahden toiselta puolelta.
Virolainen Ewert and The Two Dragons on nimestään huolimatta
nelimiehinen bändi, joka livetilanteissa paisuu seitsemään
henkilöön. Koskettimien ääressä istuvan vokalisti Ewert
Sundjan vierellä musisoivat alun perin kitaristi Erki Pärnoja
ja rumpali Kristjan Kallas. Basisti Ivo Ettin
tullessa mukaan kuvioihin Sundjan keksimää nimeä ei kuitenkaan
vaihdettu, sillä bändi mukaan toisella kahdesta ”lohikäärmeestä”
on kaksi päätä. Tadaa, nimiparadoksi ratkaistu.
Reipasta folksävytteistä
indie-rockia soittava bändi on ennättänyt keikkailla Suomessa
suhteellisen tiuhaan tahtiin. Itse olin todistamassa tämän Mumford
& Sonsiin verratun yhtyeen ilmaiskeikkaa viime toukokuussa
Espan lavalla ja wou, olin myyty. Läpimurtohitti ”Good Man Down”
on jo tuttua tavaraa, mutta nyt odottelin innolla kuulevani myös
vuonna 2009 julkaistun debyyttialbumi ”The Hills Behind The
Hillsin” tunnelmapaloja.
Saapumisaikani
keikkapaikalle oli siinä vähän ennen kymmentä. On olemassa tietty
juttu, jonka perusteella tiedän aina olevani itseäni miellyttävällä
keikalla. Jo siis ennen varsinaisen keikan alkua. Lämppäribändi
Wedding Crashersin ja pääesiintyjän välissä kaiuttimista
soi nimittäin Arcade Firen The Suburbs –albumi, joka
on aina hyvä merkki. Olin välittömästi hyvällä tuulella. Lavan
edusta loisti vielä tyhjyyttään, mutta minäpä päätin notkua
eturivin paraatipaikalla jo hyvissä ajoin. Tilanne tulisi nimittäin
muuttumaan myöhemmin radikaalisti ja lohareiden imu houkuttelisi
kuulijat lähemmäksi.
Yleisön puheensorina oli
suomea ja eestiä sekaisin. Bändi asteli lavalle kolmen
torvisoittajan kanssa, ja suloisesti hymyilevä Sundja lasketteli
välispiikkejä sujuvalla suomenkielellä. Puheessa kuulunut aksentti
toi kieltämättä hymyn huulille. Keikan alkupuoli kulki
rauhallisesti lähinnä vanhempien biisien tahtiin, mutta mahtui
sinne joukkoon huimia revittelyhetkiäkin. ”Sailor Man” yltyi
loppuaan kohden Sundjan ja Pärnojan hurjaksi rummutukseksi.
Vaatimaton, mutta
konstailemattomasti folk-rokkaava Ewert and The Two Dragons saattaa
tuntua kuulijasta ensi alkuun kepeältä pimputtelulta, mutta
hallitsee myös astetta synkeämmän tason. ”The Hills Behind
Hills” sai lisäpotkua yleisön välihuudatuksista ja ai että,
miten kauniilta laahustavatempoinen ”Panda” kuulostikaan. Yleisön
joukosta huudeltiin satunnaisia eestinkielisiä suosionosoituksia ja
rakkaudentunnustuksia. Takanani pakkauduttiin vähitellen lähemmäs
etureunaa, valot räpsyivät ja ilta eteni kohti niitä
välttämättömiä hittejä.
Biisien vaihtuessa
Sundjan liikkeitä seurattiin silmä tarkkana. Milloin se tarttuu
taas xylofoniin? Oisko tää nyt just se biisi? ”Good Man Downia”
odoteltiin malttamattomasti. Ja kyllähän se sieltä lopulta tuli.
Hurraa! Yleisö havahtui välittömästi läpsyttämään käsiään
tutun melodian tahdissa, ja loppukeikkakin tuntui syttyvän aivan
uudella tavalla.
Yleisö hurrasi bändin
vielä villisti takaisin, kolmen biisin ajaksi. Bändi oikein loisti
kiitollisuutta ja Sundja sinnitteli loppuun asti suomenkielellä.
”Jolene” alkoi tavanomaista räväkämmin ja viimeistään tässä
vaiheessa lavan edusta oli aloittanut tyytyväisen keinahtelun.
Lopetuksena kuultiin odotettu ”(In The End) There’s Only Love”,
jonka jälkeen allekirjoittaneen oli suorastaan pakko luistaa omista
periaatteistaan ja vierailla merchandise-kojulla. Bändin jäsenet
tulivat myyntipöydän taakse juttelemaan mukavia ja You Had Me At
Hello –paidat tekivät hyvin kauppansa. Minäkin nukuin seuraavan
yön käpertyneenä vääränkokoiseen bändipaitaan, oikein
onnellisena.
Aitäh, lohikäärmeet!
Tervetuloa pian takaisin, välimatkahan ei ole pitkä!
Teksti ja kuvat: Laura
Halonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti