16.3.2013

Live! Suvi Teräsniska @ Viking Grace 11.-12.3.2013

Suvi Teräsniska oli esiintymässä ensimmäistä kertaa Vikingin uudella Grace-laivalla. Myös itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kyseisellä laivalla ja voin kyllä suositella! Todella upea laiva, varsinkin näin uutuuttaan hohtavana. 

Porukkaa oli laivalle lähtenyt mukavasti, vaikkakin oli maanantai-ilta ja se rajoittaa aika monien pääsyä risteilylle. Risteilyn ensimmäinen keikka oli puolenyön jälkeen, klo 00.30. Itse en laivalla pidä tätä myöhäisenä aloitusaikana, sillä laiva lähti satamasta kuitenkin vasta klo 20.55. Ihmisillä oli hetki aikaa asettua ja katsella laivaa. Gracen esiintymispaikka, Club Vogue, on kaksikerroksinen iso ravintola. Lava on suuri ja ravintolasta löytyy myös tilava tanssilattia. Lavalla takana on iso kangas, jossa on Suvin kuva. 


Ranskanviikkojen kunniaksi oli kaikenlaista teemaan liittyvää tapahtumaa. Paris-show'n loputtua on enää vain muutamia minuutteja jäljellä Suvin keikkaan, jota yleisö jo odottaakin malttamattomana. Tällä risteilyllä on tiedossa kaksi keikkaa, toinen nyt illalla ja toinen päivällä juuri ennen laivan saapumista satamaan. Yhteensä siis noin puolentoista tunnin musiikkinautinto. Ja vihdoin odotus palkitaan! Intro lähtee käyntiin ja ihmiset menevätkin pikku hiljaa seisoskelemaan lavan eteen. Tottuneena siihen, että näkee usein Suvin keikkoja ja nyt kun ei ollut pitkään aikaan nähnyt, niin tuntui vielä jotenkin erikoisen hienolta olla juuri siinä paikassa.

Jo syksyn 2012 konserttikiertueelta tuttu intro on otettu mukaan myös keikoille ja se toimii! Hento kuiskaus aloitti show'n ja hyväntuulinen yleisö oli heti mukana laulaen, taputtaen ja fiilistellen. Varmasti vaikutusta oli myös sillä, että on voinut hetkeksi heittäytyä arjesta ja lähteä mukaan risteilemään nauttimaan musiikista. Yleisöön välittyi mahtava, energinen fiilis lavalta ja varmasti myös toisinpäin. Se on hienoa, kun porukka syttyy mukaan mahdollisimman hyvin, sillä tavalla voi antaa artistillekin niin paljon.

Ensimmäiseen settiin on kasattu kappaleita lähes jokaiselta levyltä. Jokaiselle jotakin -periaatteella. Helmikuussa ilmestyneeltä Hän tanssi kanssa enkeleiden -levyltä oli mukana muutama kappale, kuten Laulu rakkaudelle ja Laulu meille kahdelle. Jälkimmäinen kappale on ehdoton suosikkini kyseiseltä levyltä ja tämä ei ainakaan tähän mennessä ole kuulunut vakituisesti keikkasettiin. Itse olin juhlinut syntymäpäivääni juuri ennen risteilyä ja ystävät yllättivätkin minut siten, että he olivat Suvilta kyseistä biisiä toivoneet ja Suvi omistikin sen minulle. Siinä hetkessä olin niin onnellinen, myös sen kappaleen takia, sillä se merkitsi minulle todella paljon, mutta myös sen takia kun olin odottanut tätä keikkaa niin paljon joten se kaikki hyvä fiilis purkautui tähän. Sitä ei pysty edes sanoin kuvaamaan, se täytyy jokaisen itse kokea. On se sitten Suvin keikka tai jonkun muun, varmasti jokainen kokee ikimuistoisia hetkiä.

Laulu rakkaudelle, siitä ei voi sanoa muuta kuin yksinkertaisesti mahtava keikkabiisi! Joka kylläkin toimii erinomaisesti myös levyllä, mutta livenä se on todella mukaansatempaava. Jazzahtava melodia vie mukanaan ja Yön tuotannostakin tunnettu kipale on juuri sellainen jota porukalla lauletaan baareissa ja Suvi tämän laulun kohdalla sanoikin, että laulun tietävät melkein kaikki, tai ainakin kertosäkeen. Suvin versio on hyvin erilainen Yön versioon nähden, mutta yhtälailla Suvi laulatti yleisöä mukana ja Suvilla oli hyvä meininki tätä esittäessään. Sitä "pienen baarin yhteislauluhetkeä" ei ole kokonaan unohdettu, ja se on mahtavaa. Se tuo yleisöön tietynlaista nostalgiaa.

Mahtavaa oli myös se, että ensimmäisien levyjen kappaleita mahtui runsaasti muiden joukkoon. Onko rikos rakastua on debyyttialbumilta ja myös toimii keikoilla valtavan hyvin. Jos mikään ei riitä päättää tämän setin, mutta encorena saatiin vielä kuulla Jonne Aaronin tekemä hittibiisi Jos menet pois. 45 minuuttia kestänyt keikka oli ohitse ja ravintola hiljenikin melko nopeasti Suvin esiintymisen jälkeen. Paikalla oli kuitenkin myös jonkin verran lapsia, jotka varta vasten valvoivat keikan takia. Itselleni jäi ainakin vielä sellainen tunne, että mikään ei näemmä riitä kun sen keikan jälkeen olisi heti tahtonut nähdä ja kuulla lisää. Mutta lohdutuksena oli se, että seuraavana päivänä oli myös keikka jota odotellessa aika kuluikin nopeasti.

"Jos mikään ei riitä, 
millä saamme tämän jatkumaan.
Jos mikään ei riitä,
sanat tyhjää jäävät kaikumaan.
Tiedämme mikä merkitsee, 
kokonaiseksi minut tee;
Helposti kaikki häviää, 
jos mikään ei riitä.."

Seuraavana päivänä keikka alkoi klo 18.15 ja eturivin olivat tällä kertaa valloittaneet pienet lapset vanhempineen. Myöskin nyt jo viime vuoden puolelta tuttu intro lähtee soimaan ja yleisö alkaa taputtamaan. Suvi bändeineen saapuu lavalle ja toisen setin aloittaa Pahalta piilossa. 

Toisessa setissä oli enemmän rauhallisia biisejä, mikä sopi myös sen hetken tunnelmaan. Illalla taas tuli vähän vauhdikkaammat ja menevämmät kappaleet. Yllätyksekseni tämä setti sisälsi paljon hyviä ja yllättäviä kappalevalintoja. Valkoinen valhe sekä Minä tiedän mitä sinä teit kuuluvat harvemmin keikkasettiin ja se piristää niin yleisöä kuin bändiäkin soittaa vähän eri biisejä. Myös uusimman levyn nimikkokappale Hän tanssi kanssa enkeleiden on mukana tässä setissä. Siinä kappaleessa on jotain uskomatonta, sillä se saa aina kylmänväreet aikaan. Suvin tulkinta on erittäin kaunis.

"Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden,
tanssi pienen tanssin, 
lähti näytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan.
Hän tanssi kanssa enkeleiden,
vain yhden valssin,
vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa.."

Tytön unelma on tanssia, ja sen eteen hän tekee kaikkensa. Ei saa kesyttää sekä veljelle omistettu Veljeni kappale soivat myös hienosti. Kaikki palasetkin laitettiin kohdalleen. Suvilla oli tässä setissä yllään kaunis peessi-punainen jakku ja hän oikein loisti lavalla! Suvilla & bändillä oli ollut pitkä keikkaputki ennen näitä laivakeikkoja, viikon ajan lähes päivittäin heillä oli ollut keikka ja myös laivakeikkojen jälkeen sama meno jatkuu. Bändi ja Suvi olivatkin täydessä terässä ja meininki oli hyvä.

Lavan edessä oli kaksi pientä poikaa, mahdollisesti tulevia elleivät jo nyt suuria Suvi-faneja. Suvin lisäksi he tapittivat bändin rumpalia Mikko Leinosta ja Suvi tokaisikin, ettei ole vaikea arvata kuka on heidän suosikkinsa bändistä. Suvi kävi hakemassa pojille Mikolta rumpukapulat ja pojat saivat sellaiset nimikirjoituksin varustettuna. Taisivat olla aika innoissaan, suloinen näky! Ja koko keikan he malttoivat kuunnella ja olla lavan edustalla. Joskin myös vähän yrittivät soittaa uusilla rumpukapuloillaan, mahdollisesti tulevia rumpaleita.. :) 

Bändi poistuu lavalta ja odottaa yleisön kutsua takaisin lavalle. Suvi tulee ensimmäisenä ja bändin jäsenet tulevat yksitellen paikoilleen. Suvi samalla esitteli heidät yleisölle. Lopuksi kuultiin kaksi encorea; Rakkaus on lumivalkoinen ja Jos menet pois. Ensimmäisenä mainittu kappale on viimeisin single uudelta levyltä ja varmasti kaikille tuttu radiosta. Oli Suvilta rohkea veto levyttää tämä kappale, ja Suvia myös jännitti millaisen vastaanoton se saa. Se on kuitenkin Yön suosituimpia, ellei jopa suosituin kappale ja monelle erittäin pyhä kappale. Tämänkin tulkinnassa Suvi onnistui täydellisesti.

Keikan jälkeen oli vain vähän aikaa laivan saapumiseen Turun satamaan. Kuitenkin Suvi tuli vielä jakamaan nimikirjoituksia ja jono olikin melko pitkä. Halukkaat hakivat omat nimmarikorttinsa ja Suvia kiiteltiin keikasta. Suvi bändeineen jäi vielä soittamaan ja viihdyttämään yleisöä toiselle risteilylle heti perään. Kesäkuussa (5.6.) Suvi esiintyy myös samaisella laivalla, kannattaa mennä katsomaan ja ihastelemaan. 

En tiedä mikä siinä on, että pidän niin paljon näistä laivakeikoista! Monet ovat varta vasten lähteneet katsomaan Suvia ja keikat ovat energisiä ja menoa riittää. Vai johtuuko se sittenkin myös niistä ympärillä olevista ihmisistä ja tiiviistä tunnelmasta. Luultavasti se on monen asian summa. Kuitenkin voin lämpimästi suositella Suvin tulevia keikkoja, nyt kun Yö-tribuuttikin on julkaistu niin varmasti välillä saadaan kuulla keikoilla vaihtelua biiseissä vanhemman tuotannon lisäksi. Ne keikat ja se musiikki vaan vie mukanaan. 

Seuraavaa risteilyä odotellessa, Suvihan esiintyy jo 20.3. Silja Europalla. Sinne en kuitenkaan pääse, mutta huhtikuussa (10.4.) Baltic Princess taas kutsuu! Molemmat Iskelmäkeskiviikkoja. Käykää keikoilla ja fiilistelkää sitä tunnelmaa! Se on helppo tapa heittää arki hetkeksi ja uppoutua vain siihen musiikkiin. 

Teksti: Rita Nyman
Kuvat: Tiia Santavirta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki