Live! Negative @ Virgin Oil, Helsinki 24.08.2012

Viininpunaiset valot heijastuvat Virgin Oilin lavalle, joka on koristeltu pääkalloin ja raskain ketjuin. Yleisöä on alkanut vaeltaa enemmän lavan eteen energisen tyttöbändin Sarcan lopetettua. Ympärilläni on enimmäkseen ulkomaalaisia faneja, joiden käsivarsiin on kirjailtu ”Ngt” ja joiden tummien meikkisilmien takaa paljastuu paniikinsekainen odotus, ihailu ja hurmio.

Tampereen pojat saapuvat lavalle ja aloittavat keikan räiskyvästi kappaleellaan Won’t let go. Yhtyeen keulakuva Jonne Aaron jättää ensimmäisen biisin aikana kontaktin yleisöön vähemmälle. Ehkä kyseessä on ongelma äänen käytön kanssa: vaikka Jonnen ääni on herkän kaunis, hänen äänensä kuulostaa joutuvan koville ylärekisterissä. Jotkut kohdat Jonne laulaakin oktaavia alempaa tai antaa yleisön laulaa puolestaan. Revityissä farkuissaan ja Kari Tapion paidassaan Jonne on kuitenkin karismaattinen ja uskottava - asenne peittää virheet.

Keikkakuvat! Negative, Sarca @ Virgin Oil, Helsinki 24.08.2012

 

Kuvat: Markus Helander

Live! Lauri Tähkä Special, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani @ Turun Linnan Juhlat, 25.8.2012

Turun Linnan Juhlien viimeisen illan aloitti Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani. Minulla ei ollut bändistä minkäänlaista käsitystä etukäteen, joten yllätyin positiivisesti musiikin alkaessa. Bändi soitti latinovaikutteista iskelmämusiikkia. Tuure Kilpeläisen esiintyminen muistutti välillä Jari Sillanpäätä.

Vaikka lauantai-ilta oli bändille oikein oiva esiintymispäivä, olisin nähnyt heidät mieluummin tanssilavalla kuin festivaalilavalla. Musiikki oli tehty tanssimista varten, ja osa ihmisistä tanssikin katsomon vieressä. Yleisöä oli saapunut hyvin paikalle, ja Valon pisaroita -biisi sai heidät innostumaan. Oma suosikkini keikalla oli Yksinäisen miehen puku. Siinä oli hauskat sanat, ja laulaja villiintyi kappaleen lopussa. Esityksessä nähtiin keikoilla kaipaamaani irrottelua.

Iskelmäbändien ongelma on usein siinä, että heidän riehumisensa ja irrottelunsa vaikuttaa pinnalliselta. Kaikki on liian hallittua. Naiset yleisössä kuitenkin villiintyivät keikan loppupuolella täysin, kun Kilpeläinen näytti, miten lannetta veivataan.

Illan toinen esiintyjä oli vuosia sitten turkulaistunut Lauri Tähkä. Lauri Tähkän & Elonkerjuun keikkoja olen kiertänyt vuosikaudet, mutta tämä oli ensimmäinen kosketukseni herran soolouraan. Tunteeni olivat ristiriitaiset. Olisiko lavalla vielä se sama Lauri, jonka näin vuosia sitten? Keikan aloitus todisti, että lavalla oli samaa tuttua energiaa, vaikka kokoonpano oli eri. Lauri Tähkän persoona ja ääni ovat erittäin tunnistettavia.
 

Kolme ensimmäistä biisiä olivat Lauri Tähkän soolotuotantoa, mutta sen jälkeen hän esitti Pitkät pellot. Oli hämmentävää kuulla tutustabiisistä uudenlainen sovitus. Keikka eteni siten, että joka toinen kappale oli vanhaa tuotantoa ja joka toinen kappale uutta. Uudet sovitukset toivat vanhoihin biiseihin uuden sävyn. Erityisesti mieleeni jäi Tehtaankatu, jonka Lauri lauloi pianon ja haitarin säestyksellä pianon päällä istuen. Tulkinta oli kaunis ja herkkä.
 

Kaikkia vanhoja biisejä ei kuitenkaan ollut sovitettu juurikaan uusiksi, vaan ne kuulostivat samoilta kuin ennen. Näiden kohdalla jäin miettimään, oliko biiseissä muuta eroa kuin viulun puuttuminen. Lauri Tähkä osaa hyödyntää lavaa esiintymisessään täysvaltaisesti. Hän seisoo milloin minkäkin lavaelementin päällä tai kiipeää lavarakenteisiin. Hän pyysi heti keikan alussa myös yleisöä seisomaan ja hyödyntämään vartaloaan. Istuminen tuntuisikin vauhdikkaalla keikalla omituiselta.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani kutsuttiin välillä lavalle esiintymään Lauri Tähkän bändi kanssa. Oli hauska katsella, miten iso määrä ihmisiä esiintyy ja nauttii lavalla yhtä aikaa. Kaihon Karavaanin lisäksi Lauri keräsi Riittää meillä päiviä -biisiin yleisöstä joukon ihmisiä laulamaan kuorossa lavalla.

Ilta oli täynnä lämpöä ja hauskanpitoa. Yleisömäärät eivät ehkä yllä samalle tasolle, kun Lauri Tähkän & Elonkerjuun parhaimpina päivinä, mutta ainakin bändi tuntuu viihtyvän keskenään. Loputon uho on muuttunut inhimilliseksi ilonpidoksi.

Ja kyllä. Se oli yhä se sama Lauri, jonka lauluun ja esiintymiseen yli kymmenen vuotta sitten ihastuin. Nimikirjoitusjonossa kuultujen kommenttien perusteella niin taisi ihastua moni muukin.

Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki

Live! Donovan & Hector @ Turun Linnan Juhlat, 24.8.2012

 Huhtikuussa The Rock and Roll Hall of Fameen kutsuttu skottiartisti Donovan aloitti Linnan Juhlien perjantai-illan. Häntä oli saapunut katsomaan paljon ihmisiä, ja lavan eteen kerääntyi innokas fanijoukko. Yleisö selkeästi arvosti esiintyvää artistia.

Donovanin musiikki oli letkeää, kevyttä ja helposti kuunneltavaa. Kansamusiikkivaikutteet tulivat selkeästi esiin. Keikkaseuralaiseni mielestä musiikki oli jopa ällöttävän positiivista. Mies ja kitara -yhdistelmä toimi festivaalilavalla hyvin. Keikan parasta antia olivat hitaat kappaleet, mutta musiikki oli ehkä liian laimeaa nostaakseen alkuillan tunnelmaa. Se olisi sopinut paremmin aamuyön tunteihin.

Keikan kohokohdassa Donovanin seuraksi lavalle nousi Hector. He esittivätkaksikielisenä duettona Palkkasoturin äkillisen sadekuuron luodessa tilanteesta vieläkin unohtumattomamman. Yleisö oli odotetusti aivan innoissaan nähdessään Hectorin lavalla esikuvansa kanssa. Donovanin keikan viimeisiä biisejä tuli vahvistamaan taustabändi. Se nosti selkeästi tunnelmaa.

Hectorin keikka oli itselleni Linnan Juhlien odotetuin keikka. Halusin nähdä miten tämä upeiden biisien tekijä pystyy luomaan tunnelman lavalla. Erittäin hyvin hän siihen pystyi. Hector on vahva, hieno ja tulkitseva taiteilija. Hänen lavaesiintymisensä oli yllättävänkin eläväistä, ja hän käytti ääntään monipuolisesti.

Keikan alkupuolella Hector totesi esittävänsä 60-luvulla tehdyn biisin Vanhan kirkon puisto, koska se sopii mainiosti vanhan Linnan puistoon. Ilta hämärtyi kappaleen mukana. Linnan puiston hämärään sopi hyvin moni muukin biisi. Yksi näistä oli harvoin esitetty Kissojen yö.

Vaikka kuvittelin etukäteen tuntevani Hectorin tuotannon suhteellisen hyvin, ymmärsin keikalla, etten tunne. Kuulin monta kaunista kappaletta, joita en ole koskaan aiemmin kuullut. Yksi sydäntä koskettava uusi tuttavuus oli Herra Mirandos.

Mandoliinimiestä Hector kuvaili yhteiseksi karaoke-esitykseksi. Hectorin tulkinta ja tunnelma oli positiivinen. Olen aina pitänyt biisiä surullisena, mutta live-esitys sai ymmärtämään kappaleen aivan toisella tavalla. Samoin Hectorin versio Hallelujah-biisistä oli yllättävän positiivinen. Keikan hauskin esitys oli Ei mittään, johon Hector oli tehnyt nykyaikaan sopivan uudenlaisen sovituksen. Esitys oli vaikuttava, hämmentävä ja ennen kaikkea huvittava.

Tunnelma vaihteli illan aikana sujuvasti surumielisyyden ja ilon välillä. Radiosoittoa cover-versioiden myötä saaneet Jos sä tahdot niin ja Yhtenä iltana olivat odotetusti sijoitettu keikan loppuun. Alkuperäiset versiot olivat upeat. Olin vakuuttunut. Ilta loppui Lumi teki enkelin eteiseen -yhteislauluun, joka täytti Turun Linnan puiston.

Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki

Live! Olavi Uusivirta & Kent @ Turun Linnan Juhlat, 21.8.2012

Turun Linnan puistossa järjestettiin tänä kesänä toisen kerran Turun Linnan Juhlat. Miljöö oli todella kaunis. On hienoa, että historiallista ympäristöä hyödynnetään tällä tavalla. Vähän tunnelmaa latistava ratkaisu tosin oli laittaa festivaaleille istumakatsomo. Äänentoisto puistossa oli erittäin hyvä.

Tiistai-illan ensimmäinen esiintyjä oli Olavi Uusivirta. Hän asteli lavalle ja esitti Elvis istuu oikealla -kappaleen. Yleisöä oli siinä vaiheessa iltaa harmillisen vähän, eikä se oikein missään kohtaa tuntunut innostuvan Olavin esiintymisestä. Paikalle oli selkeästi tultu Kentin takia.

Olavi kuitenkin veti koko keikan täydellä tunteella, eikä antanut yleisön laimeiden reaktioiden häiritä. Esiintyminen jopa riehaantui loppukeikkaa kohden. Olavin ilmeitä oli ilo seurata. Virnistykset toivat veikeän lisän biisien tulkintaan. Oli myös mukavaa nähdä Olavi lavalla, jossa ei ollut mahdollista käyttää valoja esityksen tukena. Tunnelman luominen onnistui kuitenkin pelkän esiintymisen ja äänimaailman avulla mainiosti. Reeperbahnissa oli ihan yhtä painostava tunnelma kuin valoefektien kanssa klubikeikoilla.

Parhaiten yleisö oli mukana Olavin esittäessä tunnetun On niin helppoo olla onnellinen -kappaleensa. Olavi totesi sen kertovan tästä kesästä - kuten varmaan myös kaikista muista kesistä ennen tätä. Omasta mielestäni yksi keikan kauneimpia hetkiä oli Kaiken jälkeen olet kaunis -biisi. Tunnelma oli herkkä ja biisi sopi todella hyvin kesän viimeisiin iltoihin. Myös Huomenna hän tulee jäi mieleeni. On hämmästyttävää, miten kerta toisensa jälkeen löytää uusia intertekstuaalisia tulkintoja biiseistä, jotka on kuullut useaan kertaan. Laulaja esitti hirttäytyvänsä mikrofonin johtoon biisin lopussa. Keikka päättyi Löysäläisen lauluun, eikä encorea harmillisesti esitetty.

Ruotsalainen Kent oli selkeästi illan pääesiintyjä. Ihmiset kerääntyivät lavan eteen seisomaan, eikä takanakaan malttanut kukaan istua. Kent aloitti reippaasti ja lavan edessä olleen verhon takaa paljastui pieni kuvilla koristeltu laatikko, johon bändi oli itsensä mahduttanut. Se oli toteutettu visuaalisesti hyvin ja oli hauska lisä alkukeikan biiseihin.

Kentin keikan edetessä iltakin tummui ja valoefektit saatiin käyttöön. Valoissa käytettiin paljon sinistä, joka sopii yhteen Kentin traagisten sanoitusten kanssa. Ilta viileni, ja pohjoismainen melankolia oli yhteisöllinen kokemus.

En ole oikeastaan juuri kuunnellut Kentiä, koska se on aina levyltä soitettuna vaikuttanut tylsältä musiikilta. Linnan juhlien keikalla alkoivatjalkani kuitenkin vipattaa jo toisen biisin jälkeen. Aika ja paikka olivat kuin Kentin musiikille tehdyt. Muutaman biisin jälkeen aloin miettiä, että täytyy kaivaa levyt esiin myös kotona. Kentin esiintyminen ei ollut mitenkään huomiota herättävää, vaikka musiikki olikin hyvää. Täytyy tosin sanoa, että riehuminen ei edes sopisi bändin musiikilliseen tyyliin. Laulajan ääni kuulosti livenä miellyttävältä. Keikkaseuralaiseni totesikin, että oli hyvä, että bändi kuulosti riittävän samalta kuin levyllä, eikä laulajan ääntä ole muokattu levyille.

Bändi soitti odotetusti monta biisiä tänä vuonna julkaistulta Jag är inte rädd för mörkret -albumiltaan, mutta keikan puolivälin jälkeen se soitti peräkkäin monta hittibiisiä, kuten Kärleken väntar. Yleisö innostui tässä kohtaa keikkaa tanssimaan.

Encore tuli yllättävän nopeasti. Erehdyin luulemaan sitä valojen sammumiseksi. Tämä kertonee siitä, että 90 minuutin keikka oli juuri sopivan pituinen. Ilta oli muuttunut jo yöksi, ja musiikki oli jäänyt takaraivoon soimaan.

Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki

Keikkakuvat! Loreen, Diandra, Saara Aalto, Melissa Horn & PMMP feat. Viisi @ Turun Linnan Juhlat, Turku 19.8.2012

Live! Blockfest @ Tampere 17.8.-18.8.2012

Viidettä kertaa järjestetty Blockfest keräsi hiphop-kansan Tampereen keskustaan 17.-18.8. 

Kaupunkifestivaali järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Ratinansuvannon festivaalialueella. Uusi alue mahdollisti kävijämäärän kaksinkertaistumisen ja kaupungin keskusta täyttyikin juhlijoista ja musadikkareista.

Liput tapahtumaan oli varattu etukäteen loppuun ja 20 000 kävijää tekivät tapahtumasta menestyksen. Viime vuodesta kasvanut festarialue tarjosi kävijöille myyntikojuja, ruokapaikkoja ja huomattavasti viime vuotta enemmän tilaa. Alueena Ratinansuvanto oli toimiva. Kulku alueelle ja alueella meni mutkattomasti. Paikalla päivystäneen poliisin mukaan festarikansa oli juhlatuulella, mutta suuremmilta ongelmilta säästyttin.

Artistit oli jaettu kahdelle esiintymislavalle molempiin päihin aluetta. KultabassokerhoStage ja Green Stage täyttyivät kahden päivän aikana yli 30 kokoonpanosta. Kultabassokerho Stage tarjosi musakansalle kahden päivän aikana 13 artistia. Perjantaina Flegmaatikot toivat kotikaupunkilaista fiilistelyä ja tamperelainen Majuri antoi 8 biisin verran esimakua kohta julkaistavalta uudelta levyltään. Ruger Hauer, eli Pyhimys, Tommishock ja Paperi T. olivat illan viimeinen kokoonpano ja vetivätkin KBK- teltan täyteen. Keikkaa hehkutettin sosiaalisessa mediassa vielä pitkälle seuraavaan viikkoon.

Green Stagen perjantai huipentui amerikkalisartisi Ice Cuben energiseen showhun. Länsirannikon konkari huudatti yleisö vanhoilla hiteillä 20 vuoden takaa ja biisit N.W.A:n ajoilta nostatti yleisössä westside-merkit kattoon. Vastaanotto täydessä teltassa oli kaikkea muuta kuin jäinen. Hello! Green Stagen lineup lauantaille oli monipuolinen. Teltta täyttyi JVG:n keikan aikana ja tunnelma nousi viimeistään kattoon kun Ruudolf ajoi yhteisbiisin aikana autolla lavalle. Kokoonpano tarjoili yleisölle shown sanan varsinaisessa merkityksessä.

Rähinä Live jyräsi Tampereen yöhön voimalla. Rähinä Recordsin artistikattaus on näyttävä. Valojen ja tulien kera tiputeltiin raikuvalle yleisölle artisteja ja tuttuja hittejä toinen toisensa perään. Dynaaminen ja visuaalisesti näyttävä show upposi yleisöön loistavasti.

Talib Kweli esiintyi alun perin ohjelmassa olleen Busta Rhymesin tilalla.Kyseisen artistin oli tarkoitus esiintyä ennen Rähinä Liveä, mutta koneen myöhästymisen takia artisti päätyi illan viimeiseksi esiintyjäksi. Kweli tarjoili varman ja tasaisen shown.

Ratinansuvanto oli toimiva festaripaikka. Tuottaja Kalle Kallonen olikin erittäintyytyväinen viikonloppuun.
- Kyllä keikat olivat festareissa parasta. Ensi vuonna tehdään taas vähän isommin ja pyritään panostamaan lisää viihtyvyyteen ja palveluihin. Mutta nyt on hyvä fiilis!

Kaiken kaikkiaan Blockfest todisti omaavansa hiphop-festareiden uskottavimman swaggerin. Urbaani tamperelaistapahtuma keräsi artistikattauksellaan ja ammattitaitoisella ottellaan rap-kansan kokoon.

Teksti: Saara Silvennoinen
Kuvat: Katja Kari

Upea Loreen hurmasi Turun Linnan Juhlilla - katso upeat kuvat!

 

Kuvat: Tiia Santavirta

Live! Weekend festival - lauantai @ Luukki, Espoo 18.8.2012

Viime viikonloppuna Espoon Luukin valtasivat kesän viimeiset festarit. Tai ainakin allekirjoittaneelle viimeiset, luojan kiitos; tänä kesänä on tullut nimittäin koluttua läpi puolet Suomen maasta erilaisten festarimahdollisuuksien perässä. Mikään näistä festareista, riippumatta paikkakunnastaan, ei kuitenkaan ole tuntunut koskaan yhtä kaukaiselta kuin Weekend Festarit perjantaisen uutisointinsa perusteella. Työvoimasta oli pulaa, ihmisiä päästettiin hakemaan omia (sekä mitä luultavammin myös muiden tavaroita) narikasta, vessoja oli asetettu alueelle niin vähissä määrin, että festarikansa joutui ajoittain vaeltamaan läheiseen metsään tekemään tarpeensa puhumattakaan siitä, että leirintä-alue oli pystytetty koirapuistoon ja saapuminen Espoon Luukkiin oli tehty niin vaikeaksi, että suurin osa lipun lunastaneista asiakkaista missasi juuri ne aktit joita olivat tulossa alun perin katsomaan.

Lukiessani perjantai-iltana ihmisten vihaisia viestejä yhdeksän tuntia kestäneistä muutaman kilometrin matkoistaan Facebookista, minua kieltämättä huvitti. Samalla osa minusta oli kuitenkin melko peloissaan, sillä tiesin että sama riemuretki odottaisi minua seuraavana päivänä. Lähinnä elektronisen musiikin ystäville suunnattua perjantaita (Skrillex, David Guetta, OFWGKTA) seurasi nimittäin astetta orgaanisempi lauantai (Breathe Caroline, Donkeyboy, Carpark North, Poets Of The Fall, Hurts), jonka esiintyjistä etenkin koko festarin päättävä Hurts kiinnosti minua henkilökohtaisesti eniten. (Tosin ”kiinnosti henkilökohtaisesti eniten” on ehkä kevyttä vähättelyä, sillä oikeastaan Hurts on ollut ehdoton uusi suosikkini pari vuotta sitten ilmestyneen esikoisalbuminsa ”Happiness” jälkeen. Lauantaita ei siis voisi missata, oli paikalle pääseminen sitten miten hankalaa tahansa.)

Heräsin lauantaina siihen odotukseen, että olisi toivotonta edes yrittää päästä festarialueelle ennen iltamyöhää, mutta varasin matkaan kuitenkin lukuisia tunteja. Yllätyksenä tulikin ettei lauantai ollutkaan yhtään niin kaoottinen kuin edeltävä ilta. Itse saavuin paikalle yksityisautolla, ajellen pitkin hädin tuskin kartasta löytyviä pikkuteitä ja muukin festarikansa näytti saapuvan paikalle suhteellisen mutkattomasti ja hyvällä mielellä. Päivä oli aurinkoinen ja festariaitojen takana basson tasainen kajahdus loi jo taattua festaritunnelmaa.

Ehkä kaikesta edellisen illan uutisoinnista huolimatta tästä päivästä tulisikin huikea; näkisin lempibändini Hurtsin, tapaisin mahdollisesti kyseisessä duossa vaikuttavan tulevan aviomieheni Theo Hutchcraftin, söisin jokaiseen festariin kuuluvia metrilakuja vielä kerran ja jättäisin hyväntuuliset hyvästit vuoden 2012-festarikesälle!

Astun festarialueelle ja välittömästi ohitseni vilahtaa tutunnäköinen taakse sliipattu tukka. Pysähdyn hetkeksi. Voisiko se olla? Voi kyllä se on! Nykäisen hihasta siistiin, mustanpuhuviin vaatteisiin pukeutunutta herrasmiestä, jonka sormessa kimaltelee tyylikäs sinettisormus ja korvassa rengas. Hän kääntyy, hymyilee, ojentaa kätensä. Kättelemme, minulla oli niin hirveästi sanottavaa… no, eipä ole enää. En osaa sanoa muuta kuin kiitos. Miehen kainalosta löytyy selkeästi allekirjoittaneen mentävä kolo, jossa viihdyn oikein mainiosti. Kamera ilmestyy jostakin. Naps. Kiitos. Siitäkin.

Samalla kun ympärillemme, maailmanpyörän juureen kerääntyy innokkaita Hurts-faneja, päätän jatkaa matkaa. Theo Hutchcraft jää hyväntuulisena jakamaan nimikirjoituksia. Itse hakeudun päälavan läheisyyteen istuskelemaan samalla kun Donkeyboy aloittaa settinsä. En voi lakata hymyilemästä istuessani nurmella ja upottaessani varpaani ruohikkoon. Mikäpä sopisi paremmin tähän hetkeen kuin norjalainen elektropop? Myöhemmin nautin myös juuri ne aiemmin suunnittelemani metrilakut makoillen samalla rennosti nurmella mäessä, jonka juuresta löytyvän teltan Haloo Helsinki! on vetänyt aivan tukkoon. Bändi on tulessa ja yleisö on upea; äänekäs, intensiivisesti mukana, helposti yllytettävissä, yksinkertaisesti vain upea. Juoksen vielä takaisin päälavankin tuntumaan katsastamaan Poets Of The Fallia, joka tarjoaa takuuvarmaa voimakasta ja hyväntuulista luottokamaa. Kaikki illan upeat esiintymiset rakentavat kuitenkin vain odotustani itse Hurtsia. kohtaan.

 

Olen aikaisemmin nähnyt Hurtsin esiintymässä niin pienemmälläkeikkapaikalla Helsingin Circuksessa, kuin täyteenpakatussa jäähallissakin. Festariympäristössä bändi kuin bändi on kuitenkin aina erilainen, joten siinä mielessä jännitin vähän tämänkertaista esitystä. Onneksi puistoalue oli kuitenkin ehtinyt jo hämärtyä, ja ainoat valopilkut pimeässä hälinässä tulevat maailmanpyörän tai lavan suunnalta.

Kun Hurts nousee lavalle, tunnen sen sydänjuuriani myöten; kyllä, kaikki on ennallaan. Hurts toimii aivan yhtä loistavasti hämärässä festari-illassakin! Erityistä arvostusta Hurts on kerännyt minulta aina myös siksi, ettei bändin megalomaanista äänimaailmaa ole livetilanteessa luotu uudelleen koneiden avulla, vaan paikalta löytyy aina esimerkiksi jousiosasto ja välillä jopa taustalla työskentelevä oopperalaulaja!

Siinä missä Hurtsin samankaltaisuus esimerkiksi Depeche Moden tai Pet Shop Boysien kanssa on helposti huomattavissa, orkesterin biisit ovat aivan liian älykkäitä vintage popin uusioralleiksi. Hurts tuo maailmaan uutta romanttista melodraamaa, joka saa kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin ja jättää kyynelkanaviini jännittävän kummallisen halun itkeä. (Usein se ei edes jää pelkästään haluksi.) Kun koko Weekend Festivalin päälavan eteen kerääntynyt kuulijakunta nostaa sytkärinsä (tai no ollaan realistisia, vuonna 2012; puhelimensa) ilmaan Illuminated-kappaleen tahtiin, jokainen vartaloni solu tahtoo purskahtaa itkuun pelkästä liikutuksesta.

Hurtsin siveän tyylikkyyden sekä hienovaraisen hienostuneisuuden yhdistyessä bändin mahtipontiseen ja voimakkaaseen musiikkiin, syntyy poikkeuksellinen kontrasti joka vavisuttaa sydäntä. Olen niin pitkään ikävöinyt popmusiikkia taiteenlajina, nyt se on viimein tainnut tulla takaisin ja Hurts johtaa tietä! Kun vaellan pois ylemmän tahon hylkäämästä perämetsästä, jossa Weekend Festival on päätetty järjestää, olen aika onnellinen. Mikä on ainoa asia, joka voi suista mielestä todella huonotkin festarijärjestelyt? - Musiikki, liikutus, ja mitä upein festaritunnelma.

Teksti & (live-kuvat): Joanna Tzortzis

Live! Keane @ The Circus, Helsinki 18.8.2012

 

Keane julkaisi toukokuussa uuden Strangeland-levyn. Albumi oli paluu takaisin radioystävällisempään poppiin. Edellinen pitkäsoitto, vuonna 2008 ilmestynyt Perfect Symmetry ja vuonna 2010 ilmestynyt EP Night Train olivat tuotannoltaan paljon kokeilevampia. Nyt tuntuu siltä, että Keanen pojat halusivat palata juurilleen. Strangeland-levyn on sanottu jatkavan tyylillisesti siitä, mihin Briteissä yhdeksänkertaista platinaa myynyt debyytti Hopes and Fears jäi. Keanen musiikkiin ovat palanneet helpommin mieleen painuvat melodiat.

Levy meni toukokuussa suoraan Englannin listaykköseksi. Laulaja Tom Chaplin sanoi haastattelussa listasijoituksen olevan ”voitto taistelussa pinnallista mainstream-musiikkia vastaan.” Chaplin on arvostellut kovin sanakääntein Idols-ohjelmaa ja tuomareiden edessä laulamista levytyssopimuksen saamiseksi. Hänen mukaansa laadukas musiikki saa nykyisin aivan liian vähän huomiota.

Chaplin ja koko muu bändi tuntuivat olevan olevan todella otettuja siitä, että Circus pullisteli keskiviikkoiltana väkeä. ”Miten ihana vastaanotto, olemme iloisia siitä, että palasimme tänne!”, Chaplin sanoi yleisölle. Väki oli hurmoksessa välittömästi keikan alettua. Viimekertaisesta Suomen keikasta olikin aikaa jo kahdeksan vuotta. Laulaja epäili yleisön energisyyden johtuvan siitä, että suomalaiset juovat niin paljon kahvia.

Bändi sai yleisöltä väliaplodeja jo ensimmäisen kappaleen aikana. Suurin osa keikasta esitteli uusimman levyn materiaalia. Uudetkin biisit saivat yleisön laulamaan, mutta suoranaista mylvintää aiheuttivat Hopes And Fears-levyn Somewhere Only We Know ja Everyone’s Changing.

Itselleni liikuttuneita tunteita aiheuttivat erityisesti Bend & Break, Bedshaped, Leaving So Soon?, Nothing In My Way ja Is It Any Wonder. Harva nykybändi saa aikaan tällaisia vahvoja ja majesteetillisen kauniita, sydämeenkäyviä melodioita. 80-luvun musiikista vaikutteita saaneelta Perfect Symmetry-levyltä kuultiin ainoastaan sen nimikappale, Night Train-EP:n biisejä ei kuultu lainkaan.

Chaplin on energinen esiintyjä ja tunteikas tulkitsija. Hänen korkea tenorinsa kesti yhtyeen kantavana voimana koko keikan läpi. Melankoliset lyriikat tuovat mielenkiintoisen kontrastin duurivoittoisiin biiseihin. Myös rytmiryhmä oli iskussa, rumpali Richard Hughes ja bändin uusin jäsen, vuosi sitten bändin vakiojäseneksi otettu Jesse Quin vetivät koko keikan lävitse voimalla. Koko bändi lauloi taustastemmoja, ja ne olivatkin erityisen kaunista kuultavaa.

Keanesta puhuttaessa on kuultu paljon Coldplay-vertauksia, soittavathan kummatkin bändit pianovetoista poppia, jossa eletään elämää suurempia tunteita. Kosketinsoittaja-säveltäjä Tim Rice-Oxleyta pyydettiinkin Coldplayn jäseneksi, kun kyseistä bändiä oltiin perustamassa. Keane oli kuitenkin jo olemassa, tosin silloin yhtyeen nimi oli The Lotus Eaters. Siksi Rice-Oxley kieltäytyi Coldplay-pestistä. Koska Keanessa ei ole kitaristia, Rice-Oxley saa paljon tilaa omalle soitolleen.

Oli täysin selvää, että musiikki oli pääosassa tällä keikalla. Visuaalisuus jäi sivuosaan, vaikka Keanella oli lavalla paljonkin värejä esimerkiksi Perfect Symmetry-kiertueella. Bändin esiintymisestä puuttuivat kaikenlaiset kosiskelevat show-elkeet ja päälleliimattu teatraalisuus.

BIISILISTA:

You Are Young
Bend & Break
Day Will Come
Nothing In My Way
Strangeland
On The Road
We Might As Well Be Strangers
Perfect Symmetry
Silenced By The Night
Everybody’s Changing
The Starting Line
Leaving So Soon?
Neon River
Disconnected
This Is The Last Time
Somewhere Only We Know
Is It Any Wonder?
Bedshaped
Sea Fog
Sovereign Light Café
Crystal Ball

Teksti: Kaisa Karttunen

Keikkakuvat! Los Bastardos Finlandeses @ Myötätuulirock 2012

Kuvat: Tiia Santavirta