Live! Negative @ Virgin Oil, Helsinki 24.08.2012

Viininpunaiset valot heijastuvat Virgin Oilin lavalle, joka on koristeltu pääkalloin ja raskain ketjuin. Yleisöä on alkanut vaeltaa enemmän lavan eteen energisen tyttöbändin Sarcan lopetettua. Ympärilläni on enimmäkseen ulkomaalaisia faneja, joiden käsivarsiin on kirjailtu ”Ngt” ja joiden tummien meikkisilmien takaa paljastuu paniikinsekainen odotus, ihailu ja hurmio.

Tampereen pojat saapuvat lavalle ja aloittavat keikan räiskyvästi kappaleellaan Won’t let go. Yhtyeen keulakuva Jonne Aaron jättää ensimmäisen biisin aikana kontaktin yleisöön vähemmälle. Ehkä kyseessä on ongelma äänen käytön kanssa: vaikka Jonnen ääni on herkän kaunis, hänen äänensä kuulostaa joutuvan koville ylärekisterissä. Jotkut kohdat Jonne laulaakin oktaavia alempaa tai antaa yleisön laulaa puolestaan. Revityissä farkuissaan ja Kari Tapion paidassaan Jonne on kuitenkin karismaattinen ja uskottava - asenne peittää virheet.

Huomio kiinnittyy melko tuoreeseen kitaristiin Hannu ”Hata” Salmeen, joka vetää soolot hienosti erityisesti biisissä My my, hey hey (Out of the Blue). Hatan ote kitaraan onintensiivinen ja keskittynyt. Missä tällainen lahjakkuus onkaan piileskellyt? Googlettamalla se selviää: glam rock -yhtyeissä. Ja Turussa.

Hata on ollut kokoonpanossa vasta kesästä 2011 alkaen entisen kitaristin Larry Loven lähdettyä bändistä, mutta näyttää ainakin lavallakuuluvan bändiin jo sataprosenttisesti. Muiden bändin jäsenten soitto on tasaisen hyvää; lähes samanlaista kuin levyllä. Harvinaista, mutta yllättävää on koskettimien erottuminen säveltulvan joukosta. Pisteet miksaajalle.

Mitä pidemmälle keikka etenee, sitä rohkeammaksi Jonne lavalla muuttuu. Karma Killer -levyn (2008) Giving up-biisin aikana Jonne kaivaa lavan pimennosta esiin hopeisen miekan, Naive-kappaleen aikana hän laulaa makuuasennossa kaapin päällä, Nirvanan Rape Me-coverpätkän jälkeen heitelläänkin perinteisiä ruusuja yleisöön. Jonnessa on jotain selittämätöntä energiaa, joka tarttuu väkisin kuulijaan ja saa adrenaliinin kuohumaan. Jonne saa yleisön laulamaan mukana muidenkin biisien kuin In My Heaven, The Moment Of Our Love ja End of the Line aikana.

Keikan puolivälissä yleisöstä sinkoutuu lavalle nallekarhu. Jonne viskaa kontion kuitenkin takaisin. Onkohan tässä jo jotain suurieleistä rokkitähtikapinaa?

Uutta materiaalia työstävä yhtye päättää puolitoistatuntisen settinsä kappaleeseen Planet of the Sun. Bändin poistuttua lavalta ihmiset jäävät tömistelemään jalkojaan ja taputtamaan. Kun ketään ei kuulu, osa lopettaa jo taputtamisen, mutta jää kuitenkin toiveikkaana odottamaan. Kuluu monta minuuttia, ehkä viisikin, ennen kuin Negative palaa lavalle. ”Ammattilaisten ongelma on, ettei niitä meinaa saada lavalle, mutta amatöörejä ei saa sieltä pois”, Jonne kommentoi.

Encorena bändi soittaa hitin Frozen To Lose It All. Jos viimeisen biisin jälkeen oli havaittavissa pientä energian hiipumista, nyt kaikki tulee triplana takaisin - Negative innostuu soittamaan kaksi biisiä lisää. Tämä on juuri sitä spontaaniutta, jota kaipaisi keikoilla enemmänkin. Sitä, että soitetaan musiikkia ihmisten sydämille, vaikka keikka-aika olisi jo loppunut.

Teksti: Janica Pihlajaharju
Kuvat: Markus Helander