Turun Linnan Juhlien viimeisen illan aloitti Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.
Minulla ei ollut bändistä minkäänlaista käsitystä etukäteen, joten
yllätyin positiivisesti musiikin alkaessa. Bändi soitti
latinovaikutteista iskelmämusiikkia. Tuure Kilpeläisen esiintyminen
muistutti välillä Jari Sillanpäätä.
Vaikka lauantai-ilta oli bändille oikein oiva esiintymispäivä, olisin nähnyt heidät mieluummin tanssilavalla kuin festivaalilavalla. Musiikki oli tehty tanssimista varten, ja osa ihmisistä tanssikin katsomon vieressä. Yleisöä oli saapunut hyvin paikalle, ja Valon pisaroita -biisi sai heidät innostumaan. Oma suosikkini keikalla oli Yksinäisen miehen puku. Siinä oli hauskat sanat, ja laulaja villiintyi kappaleen lopussa. Esityksessä nähtiin keikoilla kaipaamaani irrottelua.
Iskelmäbändien
ongelma on usein siinä, että heidän riehumisensa ja irrottelunsa
vaikuttaa pinnalliselta. Kaikki on liian hallittua. Naiset yleisössä
kuitenkin villiintyivät keikan loppupuolella täysin, kun Kilpeläinen
näytti, miten lannetta veivataan.
Illan toinen esiintyjä oli vuosia sitten turkulaistunut Lauri Tähkä.
Lauri Tähkän & Elonkerjuun keikkoja olen kiertänyt vuosikaudet,
mutta tämä oli ensimmäinen kosketukseni herran soolouraan. Tunteeni
olivat ristiriitaiset. Olisiko lavalla vielä se sama Lauri, jonka näin
vuosia sitten? Keikan aloitus todisti, että lavalla oli samaa tuttua
energiaa, vaikka kokoonpano oli eri. Lauri Tähkän persoona ja ääni ovat
erittäin tunnistettavia.
Kolme
ensimmäistä biisiä olivat Lauri Tähkän soolotuotantoa, mutta sen
jälkeen hän esitti Pitkät pellot. Oli hämmentävää kuulla tutustabiisistä
uudenlainen sovitus. Keikka eteni siten, että joka toinen kappale oli
vanhaa tuotantoa ja joka toinen kappale uutta. Uudet sovitukset toivat
vanhoihin biiseihin uuden sävyn. Erityisesti mieleeni jäi Tehtaankatu,
jonka Lauri lauloi pianon ja haitarin säestyksellä pianon päällä istuen.
Tulkinta oli kaunis ja herkkä.
Kaikkia
vanhoja biisejä ei kuitenkaan ollut sovitettu juurikaan uusiksi, vaan
ne kuulostivat samoilta kuin ennen. Näiden kohdalla jäin miettimään,
oliko biiseissä muuta eroa kuin viulun puuttuminen. Lauri
Tähkä osaa hyödyntää lavaa esiintymisessään täysvaltaisesti. Hän seisoo
milloin minkäkin lavaelementin päällä tai kiipeää lavarakenteisiin. Hän
pyysi heti keikan alussa myös yleisöä seisomaan ja hyödyntämään
vartaloaan. Istuminen tuntuisikin vauhdikkaalla keikalla omituiselta.
Tuure
Kilpeläinen & Kaihon Karavaani kutsuttiin välillä lavalle
esiintymään Lauri Tähkän bändi kanssa. Oli hauska katsella, miten iso
määrä ihmisiä esiintyy ja nauttii lavalla yhtä aikaa. Kaihon Karavaanin
lisäksi Lauri keräsi Riittää meillä päiviä -biisiin yleisöstä joukon
ihmisiä laulamaan kuorossa lavalla.
Ilta
oli täynnä lämpöä ja hauskanpitoa. Yleisömäärät eivät ehkä yllä samalle
tasolle, kun Lauri Tähkän & Elonkerjuun parhaimpina päivinä, mutta
ainakin bändi tuntuu viihtyvän keskenään. Loputon uho on muuttunut
inhimilliseksi ilonpidoksi.
Ja
kyllä. Se oli yhä se sama Lauri, jonka lauluun ja esiintymiseen yli
kymmenen vuotta sitten ihastuin. Nimikirjoitusjonossa kuultujen
kommenttien perusteella niin taisi ihastua moni muukin.
Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti