Turun Linnan puistossa järjestettiin
tänä kesänä toisen kerran Turun Linnan Juhlat. Miljöö oli todella
kaunis. On hienoa, että historiallista ympäristöä hyödynnetään tällä
tavalla. Vähän tunnelmaa latistava ratkaisu tosin oli laittaa
festivaaleille istumakatsomo. Äänentoisto puistossa oli erittäin hyvä.
Tiistai-illan ensimmäinen esiintyjä oli Olavi Uusivirta.
Hän asteli lavalle ja esitti Elvis istuu oikealla -kappaleen. Yleisöä
oli siinä vaiheessa iltaa harmillisen vähän, eikä se oikein missään
kohtaa tuntunut innostuvan Olavin esiintymisestä. Paikalle oli selkeästi
tultu Kentin takia.
Olavi
kuitenkin veti koko keikan täydellä tunteella, eikä antanut yleisön
laimeiden reaktioiden häiritä. Esiintyminen jopa riehaantui loppukeikkaa
kohden. Olavin ilmeitä oli ilo seurata. Virnistykset toivat veikeän
lisän biisien tulkintaan. Oli myös mukavaa nähdä Olavi lavalla, jossa ei
ollut mahdollista käyttää valoja esityksen tukena. Tunnelman luominen
onnistui kuitenkin pelkän esiintymisen ja äänimaailman avulla mainiosti.
Reeperbahnissa oli ihan yhtä painostava tunnelma kuin valoefektien
kanssa klubikeikoilla.
Parhaiten
yleisö oli mukana Olavin esittäessä tunnetun On niin helppoo olla
onnellinen -kappaleensa. Olavi totesi sen kertovan tästä kesästä - kuten
varmaan myös kaikista muista kesistä ennen tätä. Omasta
mielestäni yksi keikan kauneimpia hetkiä oli Kaiken jälkeen olet kaunis
-biisi. Tunnelma oli herkkä ja biisi sopi todella hyvin kesän
viimeisiin iltoihin. Myös Huomenna hän tulee jäi mieleeni. On
hämmästyttävää, miten kerta toisensa jälkeen löytää uusia
intertekstuaalisia tulkintoja biiseistä, jotka on kuullut useaan
kertaan. Laulaja esitti hirttäytyvänsä mikrofonin johtoon biisin
lopussa. Keikka päättyi Löysäläisen lauluun, eikä encorea harmillisesti
esitetty.
Ruotsalainen Kent oli
selkeästi illan pääesiintyjä. Ihmiset kerääntyivät lavan eteen
seisomaan, eikä takanakaan malttanut kukaan istua. Kent aloitti
reippaasti ja lavan edessä olleen verhon takaa paljastui pieni kuvilla
koristeltu laatikko, johon bändi oli itsensä mahduttanut. Se oli
toteutettu visuaalisesti hyvin ja oli hauska lisä alkukeikan biiseihin.
Kentin
keikan edetessä iltakin tummui ja valoefektit saatiin käyttöön.
Valoissa käytettiin paljon sinistä, joka sopii yhteen Kentin traagisten
sanoitusten kanssa. Ilta viileni, ja pohjoismainen melankolia oli
yhteisöllinen kokemus.
En ole
oikeastaan juuri kuunnellut Kentiä, koska se on aina levyltä soitettuna
vaikuttanut tylsältä musiikilta. Linnan juhlien keikalla alkoivatjalkani
kuitenkin vipattaa jo toisen biisin jälkeen. Aika ja paikka olivat kuin
Kentin musiikille tehdyt. Muutaman biisin jälkeen aloin miettiä, että
täytyy kaivaa levyt esiin myös kotona. Kentin
esiintyminen ei ollut mitenkään huomiota herättävää, vaikka musiikki
olikin hyvää. Täytyy tosin sanoa, että riehuminen ei edes sopisi bändin
musiikilliseen tyyliin. Laulajan ääni kuulosti livenä miellyttävältä.
Keikkaseuralaiseni totesikin, että oli hyvä, että bändi kuulosti
riittävän samalta kuin levyllä, eikä laulajan ääntä ole muokattu
levyille.
Bändi soitti odotetusti
monta biisiä tänä vuonna julkaistulta Jag är inte rädd för mörkret
-albumiltaan, mutta keikan puolivälin jälkeen se soitti peräkkäin monta
hittibiisiä, kuten Kärleken väntar. Yleisö innostui tässä kohtaa keikkaa
tanssimaan.
Encore tuli yllättävän
nopeasti. Erehdyin luulemaan sitä valojen sammumiseksi. Tämä kertonee
siitä, että 90 minuutin keikka oli juuri sopivan pituinen. Ilta oli
muuttunut jo yöksi, ja musiikki oli jäänyt takaraivoon soimaan.
Teksti ja kuvat: Terhi Mahlamäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti