8.12.2012

Live! Robin Pop-show & Elokuvan ensi-ilta @ Hartwall areena, Helsinki 1.12.2012

Kun kuulin tästä tapahtumasta ensimmäisen kerran, ajattelin että minun on pakko päästä paikalle. Robin on ilmiönä vailla vertaansa ja jotenkin olin missannut kaikki keikat koko vuoden ajan. Onneksi minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä paikanpäälle, tähän Suomen suurimmaksi pop-showksi kutsuttuun. Olen ihaillut Robinia ja sitä hysteriaa hänen ympärillään jo Frontside Ollie- sinkun ilmestymisestä saakka, ja nyt olin menossa kokemaan sen livenä. Odotukset olivat siis todella korkealla.
Hartwallille saavuttuani tunsin itseni hiukan keskimääräistä varttuneemmaksi. Yleisö koostui lähinnä 5-18-vuotiaista tytöistä ja heidän vanhemmistaan. Tunnelma oli katossa ja tuli mieleen ylä-asteen diskot - tosin hieman suuremmassa koossa. Aluksi yleisöä lämmitteli menestyksekkäästi DJ Preal yhdessä Jimmy Smallzin kanssa - tosin ehkä suurimman suosion sai Gangnam Style. Hittikappale herätti kukkahattutädit kapinaan Prealin yleisöllä huudattamasta "Sexy lady"-kohdasta..
Sitten alkoikin olla aika aloittaa elokuvan katselu. Ennen tätä lavalla nähtiin kuitenkin ohjaaja Inari Niemen ja tuottaja Oskari Hutun välistä vitsailua, lisäksi saatiin hieman tietoa elokuvan teosta ja tyylistä. Saivatpa itseään vanhainkodista karanneiksi kutsuneet tekijät myös yleisön mukanaan heiluttamaan käsiään puolelta toiselle.


Leffa alkoi ja sai yleisön kiljumaan ja taputtamaan jo alkumetreillä, oli ainakin todella erilainen elokuvakokemus. Itse leffasta sen verran, että se piti hyvin mukanaan koko puolitoistatuntia ja kertojana toiminut Robinin fani toi aimo annoksen huumoria mukaan. Esimerkiksi Robinin kahta levyä tehnyt Maki Kolehmainen esiteltiin Aikakoneen Makina, jonka saattavat muistaa fanien mummot ja ukit.
Kim Kuusi oli joku Idols-tuomari jostain 1900-luvulta ja esittelipä Robin ”Lapin kesä” kappaleen Kristian Meurmannin kappaleeksi. Aika herttaista ellen sanoisi. Uusien biisien ensi-esitykseen päättynyt elokuva on jokaisen Robin-fanin nähtävä, ja miksei muidenkin!Tähdestä luodaan rento ja hauska, jalat maassa oleva kuva tyypistä, joka nyt vaan sattuu harrastamaan laulamista.
Elokuvan jälkeen permanto tyhjennettiin istuimista ja sadat tytöt juoksivat jonottamaan sisäänkäynneille, saadakseen mahdollisimman hyvät paikat, lavan lähistöltä. Itse lähdin kiertämään käytävälle ja porukka vaikutti todella iloiselta ja jännittyneeltä. Sitten vain jonon jatkoksi ja odottelemaan pääsyä takaisin areenan puolelle. Päästyäni permannolle oli jo toinen lämppäri Tuuli aloittanut esiintymään yhdessä DJ Prealin kanssa. Häneltä kuultiin singlelohkaisut ”Salaisuudet” ja ”Paljon onnea vaan”. Esitys tuntui uppoavan suosionosoituksista päätellen, mutta kyllä Robinia odoteltiin jo malttamattomina vetämään huikeaksi kehuttua show'taan.
Lopulta Robinin "isoveli" Jimi Constantine, eli Konsta Hiekkanen saapui lavalle huudattamaan faneja ja ”älä urpoile”- hokemaa hoettiin useampaankin otteeseen. Robin saapui vihdoin suurten suosionosoitusten saattelemana lavalle ja konsertti aloitettiin ”Faija skitsoo”- kappaleella, joka sai pommeineen ja trampoliineineen yleisön valtaisaan hurmokseen. En ole missään kokenut vastaavaa hysteriaa ja aika paljon on tullut Suomea kierrettyä erilaisissa konserteissa.
Tiesin, että tästä tulisi hyvä ilta! Keikka jatkui molempien albumeiden kappaleita soittaen ja Robin otti yleisönsä kuin vanha tekijä. On siinä pojassa karismaa! Myös lasten vanhemmat tuntuivat nauttivan ammattitaitoisesta keikasta, ja varsinkin Robinin vetäessä akustisesti pätkän ”Lapin kesää”. Sen lisäksi coverkappaleina kuultiin Tiktakin ”Heilutaan” ja Europen ”Final Countdown”. Show-elementtejä ei säästelty, oli tanssijoita, ilma-akrobatiaa, Talentista tutun Eemeli Rantalaisen ’kepin heiluttelua’ ja paikallisen rumpuryhmän taitavaa rummuttelua. Pakko kehua Robinin taitavaa taustabändiä: he ovat lähes samanikäisiä, kuin artisti, mutta hetkeäkään ei heidän taitojaan tarvinnut epäillä. Se oli todella vakuuttavaa!
Ilta päättyi oikeutetusti siihen, mistä kaikki alkoi eli superhitti ”Frontside ollieen” ja paperisilppu sateeseen. Se hetki kruunasi varmasti koko illan. Lähes täysi Hartwall-areena laulaa sydämensä kyllyydestä. Melkein jo liikutuin siitä lämpimästä tunnelmasta, joka Robinin ja yleisön välillä oli ja kylmät väreet tulivat vielä kauan keikan jälkeenkin, kun ajattelin sitä hetkeä. Lopuksi Robinille ojennettiin vielä huima määrä platina levyjä. On se melkoinen!

Päivästä jäi todella hyvä mieli ja soittelinpa kaikki kaverit ja sukulaiset läpi ja hehkutin: miten ammattitaitoinen poika se Robin on. Kunnioitukseni nousi vielä entisestään ja se, että mielestäni pojan paras biisi on hänen itse sanoittamansa ”Haluun sun palaavan”, kertoo jo siitä, että tulevaisuudessa saamme toivottavasti kuulla enemmän hänen omia biisejään ja baarikeikka tältä taiturilta olisi suuri haaveeni. Harmi, ettei taida onnistua ainakaan toistaiseksi.

Suosittelen siis jokaisen kokemaan Robinin livenä! Hän jää nimittäin varmasti Suomen musiikkihistoriaan. Suosittelen ainakin hankkimaan tästä konsertista kuvatun DVD-tallenteen ensi keväänä. Nyt tutkiskelen pojan keikkakalenteria; tätä on ehkä pakko nähdä lisää!!

HUOM! Huomenna tulossa laaja kuvagalleria Robinin keikasta!

Teksti: Ville Kilpeläinen
Kuvat: Tiia Santavirta





6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! <3<3<3 Robin on kyl niin paras! Niin energinen ja persoonallinen ja tosi hyvä laulaan. Lauantain Hartwall Areenan keikka oli ihana ja paras!Ite oon 13v ja toooooooosi kova fani :) Kiertelen Robinin mukana keikoilla. Seuraavaks olis tarkotus mennä Tampereelle ;)Tulevatko uudet Robin kuvat Facebookkiin ? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Robin on todella energinen ja positiivinen 13 w. poika! mäkin rakastan sitä vaik oon koht vasta 10

      Poista
    2. Anonyymi, robin on 14, kohta 15 w :D

      Poista
  2. Ite liikutuin koko keikasta täysin, koska oon fanittanut Robinia heti Frontside ollie- biisin julkasupäivästä lähtien. Kiertelen paljon tän pojan keikoilla ja rakastan sitä, sen lahjakkuutta, luonnetta ja kaikkea siinä ylikaiken. Oon saanu tutustuakin Robiniin monilla keikoilla aina hieman paremmin, kun on ollut noita tapaamisiakin tossa jonkin verran monilla keikoilla. Mun mielestä Robin ansaitsee ton kaiken, mitä se on tehny ja nähny vaivaa uransa eteen. Oon nii ylpee siitä, et jos joku alkaa dissaamaan sitä siitä että se on lahjakas ja kuuluisa, nii se on säälittävää, koska Robinhan seuraa vaan omaa unelmaansa, eikä matki muita tai tee noita laulujuttuja ärsyttääkseen muita. Mut awws, Robin on ihana ihminen ja yli sulonen ja herttaine ♥ (:

    VastaaPoista
  3. Miks aloin itkee kun luin tätä

    VastaaPoista
  4. Koska siinä kerrottiin niin tarkasti tosta tunnelmasta ja se saa jotenki hyvän mielen:D Tää keikka oli iha mieletön! Mä oon fanittanu robinia jo vuodesta 2008 ;)

    VastaaPoista

Palkki

Palkki