4.2.2014

Sanni @ Nrj Live, Helsinki 29.1.2014


Sanni Kurkisuo
tuli kokokansan tietoisuuteen elokuvasta Miss Farkku-Suomi vuonna 2012. Levytyssopimus tuli pian elokuvan jälkeen ja Sanni oli yksi vuoden 2013 suurimmista tulokkaista. Kesähitiksi noussut Prinsessoja ja Astronautteja on varmasti kaikille tuttu ja loppuvuoden jättihitti Me ei olla enää me nosti Sannin soittolistojen kärkeen.


Itselläni ei ollut oikein mitään mielipidettä Sannista ja lähdin Nrj:n Live Sessioniin todella avoimin mielin. Singlebiisit soivat toki radioissa ja omillakin listoilla, mutta suuremmin en ollut artistiin tutustunut. Nrj:n studiolle oli ahtautunut lähes seitsemänkymmentä musiikin ystävää ja ilmapiiri oli iloinen ja todella lämmin. Nrj:n iltapäivästä tuttu Laura Haimila lämmitteli yleisöä ja kertoi omasta fanituksestaan Sannia kohtaan. Keikka alkoi hauskasti nimetyllä kappaleella Hakuna Matata, ja innostuin kovin jo siinä vaiheessa. Vielä ennen suoraan radiolähetykseen siirtymistä kuultiin levyn yksi rauhallisimmista kappaleista, XO Terkkuja kotiin. Radiostudiolla kun oltiin, annettiin myös kuuntelijoille mahdollisuus päästä kuuntelemaan tuota keikkaa ja aikaa ollessa vielä pari minuuttia ennen lähetyksen alkua viihdyttivät Sanni ja Haimila yleisöä huonoilla vitseillä kuten he itse niitä mainostivat. Suoran lähetyksen alkuun kuultiin toisena sinkkuna julkaistu Jos mä oon oikee, joka sai selvästi yleisön jo innostumaan enemmän. Itse olin todella vaikuttunut jo tässä vaiheessa ja keikkakärpänen puraisi todella lujaa. Pakko päästä kuulemaan tätä uudestaan!


Illan aikana kuultiin Sotke mut -albumin parhaita paloja ja itselleni jäi erityisesti mieleen energinen Dementia-nimeä kantanut kappale. Toivottavasti siitä tehtaillaan seuraava sinkku. Illan kohokohtia olivat ehdottomasti jättihitit Prinsessoja ja Astronautteja, ja koko yleisön laulamaan saanut Me ei olla enää me. Encoreihin ei ollut aikaa tiukan radio-aikataulun takia ja siksi tuntui että keikka loppui aivan liian aikaisin.



Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja Laura Haimilan kehotukset äänestää Sannia Emma-gaalan yleisöäänestyksessä saivat selvästi kannatusta. Artisti jakoi lopuksi nimikirjoituksia ja itsekin päädyin jonon perälle, pakkohan tätä oli päästä kehumaan kasvotusten heti vedon jälkeen. Sannilla on selvästi jalat maassa ja fanejen kohtelu oli äärimmäisen miellyttävää. Nimmarin saatuani varoittelin että tulen varmasti tsekkaamaan tämän joskus uudelleen, ja suosittelen sitä kaikille muillekin. Uskon Sannin olevan seuraava suuri juttu Suomalaisessa musiikkimaailmassa, ja tyttö on vasta kaksikymmentä. Menestystarina tulee varmasti jatkumaan huikeana..












Haluatko Sannin nimikirjoituskortin - osallistut kilpailuun lähettämällä sähköpostia osoitteeseen chaostube@welho.com viimeistään 8.2. Liitä postiosoitteesi tietoihin ja muutama onnekas saa paluupostissa Sannin nimmarikortin. Aiheeksi "Sanni kilpailu" 

Teksti: Ville Kilpeläinen
Kuvat: Tiia Santavirta / Tiia Santavirta Photography



2 kommenttia:

  1. Taitaa olla nykyään yksityinen video :( voisko laittaa julkiseks pliiiiis :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lienee ollut NRJ:n video mikä tuossa ollut linkitettynä eli yritä löytää heidän sivuiltaan, josko vielä olisi. Mä en julkaise omia kuvauksia, et jos linkitän niin ne on aina noita virallisten tahojen videoita ellei ole artistilta kuvauslupa tms.

      Poista

Palkki

Palkki