14.2.2014

Saara Aalto ja ystävänpäivän yllätysduetto!

Saara Aalto julkaisee ystävänpäivän kunniaksi dueton ja musiikkivideon entisen avomiehensä, muusikko-tuottaja Teemu Roivaisen kanssa. Roivainen pääsee nyt ensimmäistä kertaa hurmaamaan suuren yleisön upealla tenoriäänellään. Kappale on alun perin Rolf Løvlandin ja Brendan Grahamin kirjoittama, upea You Raise Me Up, jota ovat maailmalla coveroineet mm. Josh Groban ja Westlife.

– You Raise Me Up -kappaleesta on tehty useita versioita, mutta yhtään duettoa en ole tästä vielä kuullut. Olemme laulaneet tätä Teemun kanssa keikoilla jo pitkään, ja siitä on tullut bravuurimme, Saara Aalto kertoo. – Teemun mahtava tenoriääni on saanut yleisöltä huikeaa palautetta, ja meiltä on jo pitkään pyydetty äänitystä tästä kappaleesta. Päätimme nyt viimein äänittää tämän kappaleen yleisömme iloksi. Lisäksi yhteistyökumppanimme Karttakeskus halusi äänityksen käyttöön omiin kansainvälisiin asiakastilaisuuksiinsa, Aalto jatkaa.

You Raise Me Up sopii täydellisesti ystävänpäivän teemaan. Onhan laulun teemana lohtu ja voima ja se, kuinka paljon turvaa läheinen ihminen voi jokaiselle tuoda.


Myös Saara Aallon omassa musiikissa ystävyys ja rakkaus ovat usein pääteemoina. Hän kertoo lauluissaan myös omasta elämästään.

– Erosimme Teemun kanssa vuosi sitten yhdeksän vuoden parisuhteesta. Teemu kuitenkin jatkoi tuottajanani ja yhtyeeni kosketinsoittajana. Yhteistyö ei ollut eron jälkeen aina helppoa, koska näimme päivittäin ja eroon liittyviä tunteita oli hankala käsitellä, Saara Aalto kertoo. – Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja nyt olemme löytäneet rauhan ja rakkauden välillemme. Suhteemme on esimerkkinä siitä että toista voi rakastaa myös parisuhteen loputtua. Olemme yhtä ja samaa perhettä, ja olemme oppineet, ettei katkeruus vie mihinkään, Aalto jatkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki