4.2.2014

Ruisrock julkaisi uusia esiintyjiä, mukana mm. The Offspring, Wiz Khalifa, Suede..

4.-6. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin varmistuneiden artistien päiväkohtainen ohjelma on julkistettu yli 20 uuden kiinnityksen myötä. Samalla kolmen päivän lippujen lisäksi myyntiin tulevat nyt festivaalin yhden ja kahden päivän liput.

Ensi kesänä Ruisrockiin saadaan yksi maailman menestyneimmistä punk rock -yhtyeistä, kalifornialainen The Offspring. Yli 50 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt yhtye nousi supersuosioon vuoden 1994 menestysalbumillaan ”Smash”, jonka hitit nousivat 1990-luvun punk-aallon tunnushymneiksi. Tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan juhliva yhtye julkaisi vuonna 2012 yhdeksännen studioalbuminsa ”Days Go By”.

Tämän hetken kuumimpiin rap-nimiin lukeutuva Wiz Khalifa nousi supertähdeksi vuoden 2011 multiplatinaa myyneellä ”Black And Yellow”-sinkullaan. Kahdella edellisellä albumillaan Yhdysvaltojen Billboard 200 -listan kakkoseksi noussut räppäri on ollut Grammy-ehdokkaana yhteensä viisi kertaa, ja lupaillut tälle vuodelle myös uutta levyä.

Menestyksekkään paluun tehnyt brittisuuruus Suede saadaan myös Turkuun kesällä. Brett Andersonin luotsaama yhtye julkaisi kymmenen vuoden tauon jälkeen ylistetyn ”Bloodsports”-albuminsa, joka keräsi viime vuonna ylistystä maailman musiikkimedioissa. Yhtyeen vuonna 1993 ilmestynyttä Mercury Prize –palkittua debyyttiä pidetään yhtenä brittipop-liikkeen alullepanijoista.


Brittinelikko Bastille valloittaa parhaillaan maailmaa ”Bad Blood”-debyytillään. Brittien albumilistan ykkössijan lisäksi albumi nousi myös Yhdysvaltain Billboard-listan sijalle 11., jonka myötä yhtye on tehnyt loppuunmyytyjä kiertueita ja noussut yhdeksi maansa suosituimmista esiintyjistä.

Ruotsista festivaalille saadaan joukko maan menestyneimpiä naisartisteja. Useita Grammis-pystejä pokannut ruotsalaispoppari Veronica Maggio nousi viime vuonna maansa listaykköseksi neljännellä albumillaan. Elektropopduo Icona Pop otti haltuun maailman soittolistat jo vuoden 2012 ”I love It”-hitillään ja jatkaa samaa linjaa viime vuoden debyytillään. Vuonna 2012 maailmalla menestystä niittäneen toisen albuminsa julkaissut sisarduo First Aid Kit on hurmannut folkillaan Suomessakin loppuunmyytyjä saleja.

Kotimaisista artisteista ajankohtaisimpiin lukeutuvat viime viikon lopulla uutukaisensa julkaissut Scandinavian Music Group sekä helmikuussa uudet levynsä julkaisevat laulaja-lauluntekijät Samuli Putro ja Olavi Uusivirta sekä metalliyhtye Stam1na. Ruissalon rannoille saadaan myös viime vuonna levyrintamalla juhlineet J.Karjalainen, Jonna Tervomaa, Jenni Vartiainen, Michael Monroe, Erin, Pariisin Kevät sekä Risto, jotka keräsivät myös ansaitusti Emma-ehdokkuuksia viime viikolla.

Monen sukupolven faneja Ruisrockiin ensi kesänä tuovat viime vuonna 35-vuotista uraansa juhlinut Suomirockin kivijalka Popeda sekä kotimaisen thrash metallin pioneeriyhtye Stone. Hip hopin ja reggaen annista vastaaavat Vain Elämää -sarjassa syksyllä villinnyt Jukka Poika, kahtena viime kesänä jättiyleisöt Ruisrockissa kerännyt parivaljakko Karri Koira ja Ruudolf mukanaan ”Salil eka, salil vika” -hitillään valloittanut Musta Barbaari ja Kemmurusta tuttu Aksim sekä uudet albuminsa viime vuonna julkaisseet Stig & Kullankaivajat ja Gasellit.

Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Kolmen päivän lippu maksaa 125 euroa, kahden päivän lippu 110 euroa ja yhden päivän lippu 75 euroa sekä toimituskulut Tiketistä tai Lippupisteestä.

Lipunostajilla on myös mahdollisuus olla suojelemassa suomalaista saaristomerta. Saaristomeri-tukilipun hintaan lisätään 3 euroa, joka ohjataan lyhentämättömänä Saaristomeren Suojelurahaston työhön (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).

Varmistunut päiväkohtainen ohjelma:

Perjantai: The Offspring (USA), Bastille (UK), Caribou (CAN), Cheek, Children of Bodom, Sanni, Erin, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Stone

Lauantai: Veronica Maggio (SWE), Jenni Vartiainen, J. Karjalainen, Popeda, Michael Monroe, Haloo Helsinki!, Lost Society, Risto, Ruudolf & Karri Koira, & Musta Barbaari & Aksim, Samuli Putro, Stam1na, Stig & Kullankaivajat

Sunnuntai: Phoenix (FR), Wiz Khalifa (USA), Suede (UK), First Aid Kit (SWE), Icona Pop (SWE), The 1975 (UK), Vesa-Matti Loiri, Kolmas Nainen, Gasellit, Jonna Tervomaa, Jukka Poika, Scandinavian Music Group

Lisää julkistusuutisia on luvassa talven aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki