9.12.2013

ROBBIE WILLIAMSILLE LISÄKEIKKA HARTWALL AREENALLE

Robbie Williamsin toukokuussa järjestettävä Swings Both Ways Live konsertti Helsingissä Hartwall Areenalla varattiin tänä aamuna loppuun nopeasti. Kyltymättömän kysynnän seurauksena on nyt varmistunut, että Robbie tekee toisen konsertin Helsingissä maanantaina 19. toukokuuta. Lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä.

Aikamme suurimpiin poptähtiin lukeutuva Robbie Williams palaa keväällä Suomeen 11 vuoden odotuksen jälkeen. Tuleva Swings Both Ways Live Euroopan kiertue on jatkoa marraskuussa Lontoon Palladiumissa pidetylle kehutulle yksittäiskonsertille, jossa Robbie Williams esitteli ensimmäistä kertaa livenä kappaleita vastikään julkaistulta ”Swings Both Ways” -albumiltaan. Levyllä Robbie on palannut rakastamalleen musiikin kultakaudelle ja edelliseen swing-albumiin verrattuna levyllä on nyt enemmän alkuperäistä materiaalia. Levyllä Robbien kanssa duetoivat mm. Olly Murs, Lily Allen, Michael Bublé, Kelly Clarkson ja Rufus Wainwright. Edellinen samaa aihemaailmaa edustava "Swing When You're Winning" julkaistiin vuonna 2001 ja se on kaikkien aikojen parhaiten myynyt Robbie Williams -albumi.


Loistavana viihdyttäjänä tunnettu Robbie Williams esiintyi elokuussa näyttävästi Tallinnan Laululavalla 70 000 hengen yleisölle osana suurta popkiertuettaan. Suomesta paikalle matkusti 20 000 innokasta fania. Myös vuoden 2003 kaksi konserttia Hartwall Areenalla myytiin loppuun minuuteissa ja keikoilla mukana olleet voivat todistaa Robbien saaneen riemastuneen yleisön tanssimaan takarivejä myöten. Keväällä Suomessa päästään kokemaan ensimmäistä kertaa Robbie Williamsin ainutlaatuinen karisma swing-musiikin sävelin.

KONSERTTI:
Robbie Williams (UK) – Swings Both Ways Live
Su 18.5.2014 Helsinki, Hartwall Areena – LOPPUUNVARATTU!
Ma 19.5.2014 Helsinki, Hartwall Areena – LISÄKONSERTTI!
Ovet molempina iltoina klo 18.30

LIPUT:
Myynnissä nyt!
Liput palvelumaksuineen alkaen 99 / 93,50 / 89,50 / 83,50 / 79 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi
HUOM! rajoitus: enintään 6 lippua / ostaja.

1 kommentti:

  1. Toisen päivän keikalle 2 kenttä lippua kourassa ��

    VastaaPoista

Palkki

Palkki