9.12.2013

CHEEKIN TOINEN OLYMPIASTADIONIN KONSERTTI VARATTIIN LOPPUUN 35 MINUUTISSA!

CHEEKIN TOINEN OLYMPIASTADIONIN KONSERTTI VARATTIIN LOPPUUN 35 MINUUTISSA!
- Lippuja meni noin 40 000 kappaletta.

Suomessa tehtiin tänä aamuna toistamiseen musiikkihistoriaa, kun Cheekin Olympiastadionin liput varattiin loppuun 35 minuutissa. Lisäkonsertti järjestetään perjantaina 22.8.2014.

Olympiastadionilla ei ole koskaan aiemmin esiintynyt kotimainen sooloartisti. Cheek tekee näin tuplahistoriaa. Jare Tiihonen on aloittanut uransa jo 14 vuotta sitten Lahden Kasisalilta. Hän on julkaissut kahdeksan albumia, joista kolme on myynyt kultaa, kaksi platinaa, kaksi triplaplatinaa, joista viimeisimpänä uusin Kuka muu muka -albumi myynyt jo lähes 70 000 kappaletta.

Superkonsertteihin vapautuu mahdollisesti vielä lippuja lavarakenteiden vahvistuttua. Ilman lippuja jääneet voivat myös kysellä peruutuslippuja Lippupalvelusta kolmen päivän kuluttua eli torstain ja perjantain välisenä yönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki