7.6.2013

Sturm Und Drang teki coverin Anna Abreun Hysteriasta


Vaasalaisyhtye Sturm und Drangin viime syksynä ilmestynyt albumi Graduation Day julkaistiin toukokuun alussa Japanissa. Albumin Japani-versiolle äänitettiin yksi uusi kappale, cover Anna Abreun muutaman
vuoden takaisesta hitistä Hysteria.

- Halusimme tehdä jotain sellaista, mitä ihmiset eivät osaa odottaa. Moni saattaa yllättyä, että teemme coverin popbiisistä, mutta vielä yllättävämpää on mielestämme se, että kyseessä on suomalaisen artistin kappale, laulaja André Linman kertoo.

Sturmiksen kundit ovat innoissaan siitä, että heidän musiikkiaan kuullaan nyt myös Aasiassa.

- Unelmamme oli saada tämäkin levy julkaisuun Japanissa. Hienoa, että musiikkimme leviää myös tuohon uskomattomaan maahan. Toivottavasti Japani on valmiina Sturm und Drangiin, André iloitsee.

Hysteria-kappale julkaistiin Suomessa tänään. Biisiin on tehty musiikkivideo, joka on katsottavissa alta:


Sturm und Drangin kolmas albumi Graduation Day ilmestyi viime syyskuussa ja siltä muistetaan radiohitit Molly the Murderer sekä Goddamn Liar. Jo 15-vuotiaina ensimmäisen hittinsä Rising Sonin julkaisseen bändin jäsenet ovat nyt parikymppisiä. Sturm und Drangin ensimmäiset kaksi levyä Learning to Rock (2007) ja Rock ’n Roll Children (2008) ovat myyneet kultaa ja platinaa. Bändi on uransa aikana keikkaillut sekä Euroopassa että Japanissa.

Lähde: Warner Music -tiedote

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki