Joensuussa nyt neljättä kertaa järjestetty Osuuskaupparock oli itselleni vasta ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Hotelli Kimmelin takana sijaitseva Sirkkala-puisto on oiva tapahtumapaikka festareille, ja hienoa että sitä on nyt alettu hyödyntää. Tämän vuoden Osuuskaupparock oli selvästi suunnattu varttuneemmalle väelle, ja paikalla olikin lähinnä aikuisia, vaikka tapahtumalla ei ikärajaa ollutkaan.
Illan aloitti aina yhtä ihana Paula Koivuniemi. Porukkaa oli tässä vaiheessa jo hyvin paikalla, ja Paulan ikivihreät hitit saivat joensuulaiset bailaamaan epävakaasta säästä huolimatta. Sata kesää tuhat yötä hitillä alkanut keikka oli kaikenkaikkiaan tuttua Paulaa ja mukaan oli hyvin sovitettu muutama coverikin. Hienoa oli että Paulalla on mukana kunnon bändi puhallinsoittimineen, ne tekee musiikkielämyksestä aina eläväisemmän.
Lähinnä naisista ja heidän mukaan ottamista miehistään koostunut yleisö oli selvästi innoissaan keikasta. Paula hallitsee myös välispiikit ja varsinkin bändin basistin esittely 42-vuotiaana ja orkesterin vanhimpana jäsenenä sai ihmiset naureskelemaan. Toisaalta Paulaa ei heti uskoisi yli kuusikymppiseksi, niin iätön hän on. Siitä kertoo myös ehkä Uniklubilta lainattu kappale Rakkautta ja piikkilankaa, joka sai myös nuoremman väen innostumaan, ja hienon sovituksen ansiosta se oli kuin tehty Paulalle. Cover-linjaa jatkettiin myös Joensuun oman pojan Ismo Alangon Sielun Veljien kappaleella Peltirumpu, joka sopi myös Paulalle täydellisesti. Tummat silmät, ruskea tukka, Kuka pelkää Paulaa..
Hittejä on niin monta että kaikkia ei millään ehditty tunnin keikkasettiin ottaa mukaan, ja hienoa oli kuulla myös uudempaakin tuotantoa, kuten kappale Queen oli jo selvästi lähes kaikille tuttu. Orkesterin osaamista tuotiin myös hienosti esiin heidän soittamansa soolon aikana, mielestäni tätä osuutta olisi voinut silti vähän lyhentää, koska aika tosiaan oli rajallinen. Hieman reilun tunnin jälkeen Paula orkestereineen poistui lavalta Kun kuuntelen Tomppaa -kappaleen jälkimainingeissa, mutta porukka selvästi halusi kuulla vielä jotain. Suurten suosionosoitusen jälkeen Paula saapui takaisin ja esitti vielä ehkä suurimman hittinsä. Aikuinen nainen kuultiin siis lopuksi ja yhteislauluksi mennyt kappale ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Hienoa että Paula on vieläkin pinnalla ja vetoaa kaikenikäiseen yleisöön.
Lähinnä naisista ja heidän mukaan ottamista miehistään koostunut yleisö oli selvästi innoissaan keikasta. Paula hallitsee myös välispiikit ja varsinkin bändin basistin esittely 42-vuotiaana ja orkesterin vanhimpana jäsenenä sai ihmiset naureskelemaan. Toisaalta Paulaa ei heti uskoisi yli kuusikymppiseksi, niin iätön hän on. Siitä kertoo myös ehkä Uniklubilta lainattu kappale Rakkautta ja piikkilankaa, joka sai myös nuoremman väen innostumaan, ja hienon sovituksen ansiosta se oli kuin tehty Paulalle. Cover-linjaa jatkettiin myös Joensuun oman pojan Ismo Alangon Sielun Veljien kappaleella Peltirumpu, joka sopi myös Paulalle täydellisesti. Tummat silmät, ruskea tukka, Kuka pelkää Paulaa..
Hittejä on niin monta että kaikkia ei millään ehditty tunnin keikkasettiin ottaa mukaan, ja hienoa oli kuulla myös uudempaakin tuotantoa, kuten kappale Queen oli jo selvästi lähes kaikille tuttu. Orkesterin osaamista tuotiin myös hienosti esiin heidän soittamansa soolon aikana, mielestäni tätä osuutta olisi voinut silti vähän lyhentää, koska aika tosiaan oli rajallinen. Hieman reilun tunnin jälkeen Paula orkestereineen poistui lavalta Kun kuuntelen Tomppaa -kappaleen jälkimainingeissa, mutta porukka selvästi halusi kuulla vielä jotain. Suurten suosionosoitusen jälkeen Paula saapui takaisin ja esitti vielä ehkä suurimman hittinsä. Aikuinen nainen kuultiin siis lopuksi ja yhteislauluksi mennyt kappale ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Hienoa että Paula on vieläkin pinnalla ja vetoaa kaikenikäiseen yleisöön.
Paulan jälkeen viereisellä rekkalavalla aloitti coverbändi Steve'n' Seagulls. Itseni oli pakko lähteä tässä välissä hakemaan jotain syötävää, sillä olin hypännyt lähes suoraan junasta kuuntelemaan Koivuniemeä. Seuraavana esiintyvään Palefaceen oli vielä tässä vaiheessa hyvin aikaa. Aika kuitenkin menee kuin siivillä hyvässä seurassa, ja myöskin hitaan ravintolapalvelun takia pelkäsin jo että missaan Palefacen alkukeikan kokonaan. Päästyämme ravintolasta kuuluivat jo protestoivat räppisävelet sillan toiselta puolen ja kiiruhdimme ystävämme kanssa kohti festarialuetta. No eihän se tähän loppunut, silta nousi juuri edessämme ja laivajoukkion alittaessa siltaa rauhallisesti vilkutellen oli melkein puolet keikasta jo mennyt. Päästyämme vihdoin festarialueelle meno oli kyllä rentoutunut verrattuna aikasempaan esiintyjään. Ehkä se johtui musiikkityylistä, ehkä ihmisten humalatilan noususta. Itsellenni Paleface ei ole kovin tuttu artisti muutamaa hittiä lukuunottamatta ja siksi olikin hienoa nähdä hänet livenä. Myös Joensuulaisille lähinnä radiohitit olivat tuttuja, mutta kohteliaasti jammailtiin myös vähemmän tunnettujen biisejen tahtiin. Kaikenkaikkiaan Palefacen keikka oli mielestäni hyvä, ainakin niille jotka kyseisestä genrestä tykkäävät. Energinen asenne ja omin ehdoin tehty musiikki on aina ilo korvalle.
Jälleen oli coverbändin vuoro soittaa rekkalavalla ennen Irinaa ja tuntui että tuttujen kappaleiden cover-versiot saivat ihmiset todella hyvin mukaansa. Irina aloitti keikkansa radioistakin tutulla kappaleella Jotain suurempaa ja sai auringonkin houkuteltua pilvien takaa. Tutut hittikappaleet saivat tempaistua yleisön mukaansa ja hienon orkesterin kanssa tehdyt sovitukset toivat vaihtelua radiohiteille. Mukaan oli mahdutettu tietysti myös uusimman Askeleet -albumin kappaleita joista erityisesti mieleeni jäivät uusi sinkku Yläpuolella ja rokkaavan menevä Kaikki joskus haluaa. Tämäkin keikka meni yhteislauluksi ja Irina selvästi nautti tilanteesta. Viimeksi näin hänet samaisessa kaupungissa baarikeikalla ja silloin yleisö oli jokseenkin masentunutta, onneksi Joensuulaiset korjasivat nyt tilanteen ja nauttivat todella Irinasta. Kymmenen kirosanaa on ehkä Irinan suurin hitti, ja sen sai huomata myös Joensuussa. Tätä on aina niin ilo katsella!
Viimeisenä Osuuskaupparockissa esiintyi Joensuun oma ylpeys Neljä Ruusua. Comebackin tehnyt yhtye on varmasti kaikille tuttu ja solisti Ilkka Alangon välispiikit liittyivät kaikki vahvasti Joensuuhun. Kuittailua saivat osakseen ainakin juuri ovensa sulkenut Kulttuuriravintola Jokela ja torin vierestä purettu nuorisotalo/treenikämppä. Yleisössä oli paljon Neljän Ruusun tosi-faneja, mutta myös nuorempikin väki tunnisti ainakin suurimmat hitit. Juppihippipunkkari, Missä vaan, Poplaulajan vapaapäivä, Popmuseo, Valuva taivas... hittejen määrä oli itsellenikin pieni yllätys. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin tämän bändin livenä ja tykkäsin kyllä hieman nostalgisesta musisoinnista suuresti. Ja niin tykkäsi muutkin.
Osuuskaupparock on hieno lisä Joensuun tapahtumatarjontaan. Lähinnä Ilosaarirockista tunnetussa kaupungissa on selvästi tilausta muillekkin musiikkitapahtumille. Järjestelyt sujuivat alkukankeuden jälkeen suhteellisen hyvin, tosin järjestyksenvalvojat olivat vähän liikaa täynnä itseään. Mutta virheistä oppii ja Osuuskaupparockilla olisi mielestäni mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa tulevaisuudessa! Ehkäpä jo ensi vuonna...
Teksti ja kuvat: Ville Kilpeläinen
Teksti ja kuvat: Ville Kilpeläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti