Oma
keikkakevääni on ollut tähän asti poikkeuksellisen hiljainen, joten
lauantai-ilta oli oikein tervetullut lisä kalenteriini. Puoli yhdeksän
aikaan Jäähallin edustalla kiemurteli pitkä jono melko nuorekasta
keikkakansaa, ja tanssijalka taisi vipattaa useammallakin kuin
allekirjoittaneella. Kohta päästäisiin reivaamaan sydämen kyllyydestä.
The Prodigy
on niitä bändejä, joiden keikalle on pakko päästä edes kerran
elämässään. Jostain syystä minut oli kuitenkin sijoitettu istumaan
täysin tyhjän A3-katsomon yläriville, josta käsin sitten kateellisena
kurkistelin tiiviisti täyttyvän kentän menoa. Tietysti keikkaa olisi
aina kivointa todistaa sieltä missä tunnelma on aidoimmillaan.
Ennakkotietojen
mukaan luvassa olisi visuaalinen elämys, bändin mukana Jäähallille oli
roudattu suuremman luokan strobo -valonheittimiä ja
äänentoistolaitteita. Sitä show olikin, lavan edusta kylpi
värivalomeressä ja meteli oli melkoinen, kun World’s On Fire käynnisti
illan.
Ylhäisestä yksinäisyydestäni
avautui hyvä näkymä lähinnä lavan sivurakenteisiin. En siis voi
oikeastaan vieläkään sanoa kunnolla ”nähneeni” The Prodigya livenä,
mutta bändin tajunnanräjäyttävä läsnäolo tuntui kyllä syvällä
rintakehässä asti.
Suunnittelin
aluksi nököttäväni koko keikan ajan katkeroituneena yksinäisellä
istumapaikallani, mutta eipä siitä tietenkään mitään tullut. Omen
kilkatti sen verran kutsuvasti, ja energisesti esiintyneet Keith Flint ja Maxim
innostivat koko hallin puolitoista tuntia kestäneeseen
liikuntasuoritukseen. Sillä aikaa kun kentällä pyörittiin circlepitin
vietävinä, minä pidin omat reivit privaattikatsomossani ja muistutin
luultavasti huonoa mutta sitäkin innokkaampaa cheerleaderia.
Biisi
toisensa jälkeen onnistui pitämään tunnelman katossa, ja kenttä aukesi
vähän väliä suureksi vellovaksi ihmispyörteeksi. The Prodigy on pitänyt
hienosti pintansa yhtenä tanssittavan konemusiikin huipuista, eikä
pitkään jatkuneella suosiolla näytä olevan loppua.
Lauantain
perusteella vuodet ovat ainoastaan kasvattaneet biisien tehoa, yhtäkään
suvantovaihetta ei illan aikana koettu. Viimeistään Voodoo People saiviimeisetkin peput nousemaan penkeistä, katsomolohkoissakin tanssittiin. Superhitti Firestarter on edelleen yhtä kova kuin uudemmat Run With the Wolves ja Warrior’s Dance.
Smack My Bitch Upin
jälkeen ennätti tulla pieni hätä, kun bändi poistui lavalta. Pienen
maanittelun avulla The Prodigy aloitti encorensa odotetusti Take Me to the Hospitalilla. Stand Up
päätti tehokkaasti liikuttaneen keikan, ja Maxim jakoi vielä rispektiä
kaikille paikalla olijoille, jotka sananmukaisesti osoittivat suosiotaan
seisaaltaan.
Moni jatkoi varmastikin
matkaansa kohti virallisia jatkoja The Tigeriin, mutta minä suunnistin
kotiin katsomaan Euroviisujen pisteidenlaskentaa. Siellä bileet taisivat
olla aika lailla laimeammat kuin Helsingin illassa.
Kuvagalleria keikasta tulossa pian!
Teksti: Laura Halonen
Kuvat: Jana Blomqvist
Kuvat: Jana Blomqvist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti