31.5.2012

Live! The Prodigy @ jäähalli, Helsinki 26.5.2012


 
Oma keikkakevääni on ollut tähän asti poikkeuksellisen hiljainen, joten lauantai-ilta oli oikein tervetullut lisä kalenteriini. Puoli yhdeksän aikaan Jäähallin edustalla kiemurteli pitkä jono melko nuorekasta keikkakansaa, ja tanssijalka taisi vipattaa useammallakin kuin allekirjoittaneella. Kohta päästäisiin reivaamaan sydämen kyllyydestä.


 
The Prodigy on niitä bändejä, joiden keikalle on pakko päästä edes kerran elämässään. Jostain syystä minut oli kuitenkin sijoitettu istumaan täysin tyhjän A3-katsomon yläriville, josta käsin sitten kateellisena kurkistelin tiiviisti täyttyvän kentän menoa. Tietysti keikkaa olisi aina kivointa todistaa sieltä missä tunnelma on aidoimmillaan.

Ennakkotietojen mukaan luvassa olisi visuaalinen elämys, bändin mukana Jäähallille oli roudattu suuremman luokan strobo -valonheittimiä ja äänentoistolaitteita. Sitä show olikin, lavan edusta kylpi värivalomeressä ja meteli oli melkoinen, kun World’s On Fire käynnisti illan.

Ylhäisestä yksinäisyydestäni avautui hyvä näkymä lähinnä lavan sivurakenteisiin. En siis voi oikeastaan vieläkään sanoa kunnolla ”nähneeni” The Prodigya livenä, mutta bändin tajunnanräjäyttävä läsnäolo tuntui kyllä syvällä rintakehässä asti.

Suunnittelin aluksi nököttäväni koko keikan ajan katkeroituneena yksinäisellä istumapaikallani, mutta eipä siitä tietenkään mitään tullut. Omen kilkatti sen verran kutsuvasti, ja energisesti esiintyneet Keith Flint ja Maxim innostivat koko hallin puolitoista tuntia kestäneeseen liikuntasuoritukseen. Sillä aikaa kun kentällä pyörittiin circlepitin vietävinä, minä pidin omat reivit privaattikatsomossani ja muistutin luultavasti huonoa mutta sitäkin innokkaampaa cheerleaderia.


 
Biisi toisensa jälkeen onnistui pitämään tunnelman katossa, ja kenttä aukesi vähän väliä suureksi vellovaksi ihmispyörteeksi. The Prodigy on pitänyt hienosti pintansa yhtenä tanssittavan konemusiikin huipuista, eikä pitkään jatkuneella suosiolla näytä olevan loppua.

Lauantain perusteella vuodet ovat ainoastaan kasvattaneet biisien tehoa, yhtäkään suvantovaihetta ei illan aikana koettu. Viimeistään Voodoo People saiviimeisetkin peput nousemaan penkeistä, katsomolohkoissakin tanssittiin. Superhitti Firestarter on edelleen yhtä kova kuin uudemmat Run With the Wolves ja Warrior’s Dance.

Smack My Bitch Upin jälkeen ennätti tulla pieni hätä, kun bändi poistui lavalta. Pienen maanittelun avulla The Prodigy aloitti encorensa odotetusti Take Me to the Hospitalilla. Stand Up päätti tehokkaasti liikuttaneen keikan, ja Maxim jakoi vielä rispektiä kaikille paikalla olijoille, jotka sananmukaisesti osoittivat suosiotaan seisaaltaan.

Moni jatkoi varmastikin matkaansa kohti virallisia jatkoja The Tigeriin, mutta minä suunnistin kotiin katsomaan Euroviisujen pisteidenlaskentaa. Siellä bileet taisivat olla aika lailla laimeammat kuin Helsingin illassa.

Kuvagalleria keikasta tulossa pian!

Teksti: Laura Halonen
Kuvat: Jana Blomqvist

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki