Live! Dionne Warwick @ Musiikkitalo, Helsinki 20.5.2012

Musiikkitalo oli täyttynyt keski-ikäisistä musadiggareista kun viisinkertainen grammy voittaja Dionne Warwick konsertoi Helsingissä sunnuntaina 20.5.2012 osana hänen 50-vuotisjuhlakiertuettaan. Yleisössä vilahti myös jonkun verran nuorempaa sukupolvea, mikä oli ilahduttavaa - onhan Dionne Warwick kuitenkin laulugenren eläviä viihdemusiikin legendoja. Taiteilijan kulta-aika ajoittuu 60- ja 70-luvuille, mutta hänellä tuntuu edelleen olevan runsaasti kysyntää.

Legenda astui sisään lavalle itsetuntoisena ja itseään kunnioittavin elkein. 1940-syntynyt Dionne on raudanluja ammattilainen. Kappaleiden väliin istutettu small-talk yleisön kanssa oli luontevaa ja mutkatonta. Jo alun spiikit olivat äänentoistollisesti valitettavan ongelmallisia eikä puheesta meinannut saada selvää. Taisin istua salin parhailla paikoilla, joten siitä asia ei johtunut. Äänentoisto jatkui heikkona läpi koko konsertin joka oli tietysti harmillista.

Dionne lukeutuu ehdottomasti ns entertainer osastoon, jossa koko paketti on hillityn arvokasta ja asiat etenevät tähden osoittamalla tavalla. Se missä aika on haalistanut hänen kerran niin upeaa ja tunnistettavaa ääntään korvaantuu hänen kyvyllään kertoa tarinaa ja olla läsnä kappaleissa, joita hän on esittänyt jo puolenvuosisadan ajan. Pääasiassa kuulimme puheenomaista, lyhyesti syttyvää laulua, mutta muutaman kerran pääsimme nauttimaan laulajattaren valtavan upeista pitkistä ja ihonalle hiipivistä tunteenpurkauksista. Ei ole ihme, että tästä Whitney Houstonin serkusta tuli aikoinaan yksi maailman tunnetuimpia viihdemusiikin laulajia.

 

Dionnella on valtava määrä superhittejä, joista rakentaa ohjelmaansa. Suuri osa hänen hiteistään on parivaljakko Burt Bacharach/Hal David käsialaa. Ohjelman aloitti sikermä juuri Bacharachin kappaleita, joista ensimmäisenä Walk On By ja perään mm. kappaleet Anyone Who Had A Heart, I´ll Never Fall In Love Again, Message To Michael, I Say A Little Prayer, johon oli tätä kiertuetta varten tehty uusi rennon letkeä sovitus. Sikermän lopetti kaunis tulkinta kappaleesta Alfie, jonka tekstiin laulajatar eläytyi tunteikkaasti ja taidolla.

Dionne otti tulkinnassaan väliin huomattaviakin taimillisia vapauksia, jonka takia bändi sai olla ”varuillaan” koko ajan. Bändityöskentely ei täysin vakuuttanut ja heidän esiintymisensä oli hyvin EI amerikkalaisen ”tylsää”. Jonkin sortin leipääntyminen varjosti iltaa, joka ilmeni svengaavan grooven puutteena. Bändi olisi voinut olla huomattavasti aktiivisempi ja luoda kappaleisiin kaivattua energisyyttä. Itse lauluthan ovat ikiklassikoita ja laulajan karisma puree kyllä vaikka ääni ei olekaan entisensä.

Konsertin keskivaiheelle oli istutettu Brasilia- teemainen osio. Dionne esitti ne omalla viihteellisellä tyylillä varmalla otteella ja rohkaistui jopa käyttämään hieman vahvempaa ääntä, mutta erityisesti tässä osassa bändi olisi voinut olla skarpimpi - lopputuloksena ne kärsivät bändin jokseenkin laiskasta groovesta. Pianisti Rob Shrock, joka liidasi viisihenkistä bändiä, johon kuuluivat hänen lisäkseen basso, rummut, perkat ja kiippari, joka korvasi välillä kitara-, vibes- ja puhallinosia teki kyllä tarkkaa ja varmaa työtä yhtyeen kapellimestarina. Uskoisin, että kiertueen edetessä tilanne paranee. Tämä oli vasta kiertueen toinen konsertti - ensimmäinen oli edellisenä iltana Tamperetalossa.

Konsertin loppuosa koostui tutun hienoista kappalevalinnoista, joihin kuuluivat Sammy Kahnin Only Trust Your Heart, Richar Kerrin I´ll Never Love This Way Again ja lopussa vielä kaksi Bacharach kappaletta What the World Needs Now ja superhitti That´s What Friends Are For.

Yleisön seisoaltaan antamista pitkistä aplodeista huolimatta laulaja päätti olla palkitsematta yleisöään encorella.

Ira Kaspi
Jazzlaulaja sekä laulunopettaja Sibelius-Akatemia ja RytmiOmena musiikkikoulu

Kuvat: Tiia Santavirta